Aamulla tuli tulokset ammattikorkeaan hyväksytyistä opiskelijoista, mutta omaks pettymykses en ollut siinä listalla. Kieltämättä hetikohta tuli pienimuotoinen paniikki ja epätoivo, vaikka miulla olikin jo aavistus etten sinne pääse. Pistää kuitenkin miettimään, että onko tuo kuitenkaan sitten se miun paikka. Toista kertaa hain ja kaikkeni yritin. Ei onnistunut.
Vaihtoehto B:nä on hakea jälkihaussa lähihoitajaksi, mutta ajatus tuntuu jotenkin tosi vastenmieliseltä. Toista kertaa en haluais toisen asteen tutkintoa käydä ja saan tukiakin sitten satasen vähemmän. Lisäks pari kaveria on jo lähihoitajia, en haluais tulla aina muiden jalanjälkiä pitkin. Haluaisin tehdä jotain omaa.
Olo on tosiaakin nyt aika epäonnistunut. Viime aikoina en oo tuntunut saavuttaneen yhtään mitään. Enkö mie yritä tarpeeks vai eikö miulla yksinkertaisesti oo kykyä/taitoa tehdä asioita oikein?
No, mie tiiän että oon nyt hämmentynyt, ja ajan mittaan hyväksyn asian täysin. Ajatellaan asiaa toiselta kantilta. Sairaanhoitajaks mie voin aina yrittä uudelleen ja lähihoitajan virka ei pahaa tee. Lisäks en ois siellä yksin, kaveri on aikalail samas tilanteessa ja hakisi myös lähihoitajaks. Lisäksi, ei tää välttämättä oo este, vaan mahdollisuus yrittää jotain uutta. Mielessä on käynyt ja asiasta keskusteltu, jospa lähtisinkin kokeilemaan onneani Lappeenrantaa kauemmaksi. Elämä on mahdollisuuksia täynnä.
PS. Jos oon hyvällä varasijalla, niin saattaa toive vielä toteutua, vaikkakin mahdollisuudet on liki olemattomat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti