Karuselli

Huoh ... on taas vaihteeks niin epätodellinen olo, enkä tiedä miten päin olla. Nää riparit on miulle ollut viime aikoina aina vaan samanlaisia. Juutun niin kovasti siihen leirielämään kiinni ja niihin ihmisiin, että tää normaali elämä sen jälkeen tuntuu jotenkin niin vaikealta. Nytkin mie harkitsen, että joskos sitä vielä yhden kävis, vaikka miulla näitä viimeisiä leirejä on ollut jo nyt öö ... kolme kappaletta?  Koska huomattu on, että näistä hommista on tosi vaikea päästä eroon. Jotenki päädyn noihin vain uudestaan ja uudestaan.

Mutta kaikki tämähän kertoo siitä, että oli hyvin onnistunut leiri. Lisäks oon entistä enemmä sitä mieltä, että miun kutsumus on nuorisotyöohjaajana. Kunhan sen sairaanhoitajakoulutuksen kävisi ensiks, koska sekin kiinnostaa paljon. Oon jo parista suunnasta kuullut kommentteja tyyliin miksi opiskella jotain muuta kuin sitä miks aikoo myöhemmin ryhtyä. Miulla syinä on puhtaasti vain kiinnostuksen kohteet ja ammatillinen turva. Mie haluan oppia elämässä asiat, jotka koen kiinnostavana ja haluan kokeilla eri asioita. Koska yolo, lol.

Takas ripariin!  Kyseessä oli siis LP5 leiri tuolta Lappeen puolelta. Päästiin olemaan miulle hyvinkin tutussa ja rakkaassa paikassa, Kesärannassa, vaikkakin outoa oli olla siellä toisen seurakunnan porukalla ja säännöillä. Myös ruoka oli muuttunut paljon pahempaan suuntaan, koska alkuperäsii emäntiä taitaa siellä olla enää yks jäljellä. Oli se ruoka kuitenki ihan hyvää :) Mein isos-ohjaajatiimi oli yks parhaimpia mitä miulla on ollut. Mie opin paljon ja uskon, että miultakin opittiin. Varsinkin iltaohjelmat meni putkeen ja henkilökohtasesti liikutuin, kun miuta ylistettiin niin hyväks näyttelijäks. Tuolla leirillä mie kuitenkin huomasin miun roolin tavallaan muuttuneen, koska ikäero tän vuoden riparilaisiin on kuitenkin jo viisi vuotta. Osittain harmitti, kun en samalla tavalla enää ollut helposti lähestyttävä useimmille, vaikkakin muutamaan nuoreen miun charmi vielä tehosi. Mutta näin intin jälkeen, mie oon oikein tyytyväinen siihen, että osasin hyödyntää myös siellä opittuja taitoja. Valitettavasti se vaikutti myös muuhunkin. Laitosmaiseen rytmiin tottuminen toi höyhensaarille mukaan inttiseikkailut ja kävin vähän tiedustelees unissa metässä. Ihan kiva!

Kerroin leirillä omassa hartaudessani oman elämäni kompastuskivistä. Siitä, miten sisäänpäin kääntynyt olin ja kuinka pienet miun sosiaaliset taidot olivat. Lisäksi kerroin, että vaikka uskoltani olenkin lähemmäs agnostikko ja suhtaudun kaikkeen kristilliseen opetukseen kriittisesti, mie silti oon noissa jutuissa mukana. Osittain siks, koska tuo on niin kivaa, mutta myös siks, että annan itelleni mahdollisuuksia vielä jossain vaiheessa saavuttaa vakaampi usko. Mie tiedän olleeni joillekuille esimerkkinä miun isosuran aikana, ja mie toivon olevani myös joillekin näille nuorille, joita tuolla leirillä oli. Mie haluan omalta osaltani näyttää, että kuopasta voi nousta ja että epäusko on sallittua. Miunkin itsetunnossa on vielä kohenemisen varaa, mutta palaute siitä, että mie oon tehnyt jotain kerrankin hyvin, auttaa jo paljon :)

Seuraavat päivät meneekin sit sopeutuessa tuosta leiristä, joten sen "karusellin" vauhdin hiljentymistä odotellessa. Sunnuntaina on konfis, jonka jälkeen se palautuminen voi varsinaisesti alkaa. Ja ainiin, tänään kävin lintsillä. Had fun!

Ja tosiaan, miun suunnitelmat pianonsoiton opettamisesta alkaa saada vihdoinkin konkreettista muotoa. Löysin itelleni oppilaan ja oon aika täpinöissäni. Toisenkin voisin vielä ottaa , joten sitä metsästäessä :)