Nyt se taas hiipi ja yllätti. Ahdistus.
Jälleen kerran mie vietän viikonloppulomieni viimesiä tunteja ja on jotenkin tosi kurja olo. Sinänsä palaaminen tuonne Lahteen ei harmita jatkuvasta leiriputkesta huolimatta, koska siellä on hyviä tyyppejä ja koulutus mukavaa, mutta lomien loppuminen ahdistaa kuitenkin epänormaalin paljon. Kyse ei oo nyt siitä, ettenkö tän viikonlopun aikana ois saanut aikaseks mitään, päinvastoin, mutta jotenkin tuo intti sekoittaa niin pahasti vinttiä, kun sitä kuitenkin ollaan eristyksissä muusta maailmasta.
Mie pitkään suunnittelin tekeväni jonkinlaisen syvällisemmän blogitekstin, koska miulla olis oikeasti kirjoitettavaa. Haluaisin avautua kunnolla, mitä mie koen ja tunnen tällä hetkellä, mutta mie en nyt vaan saa ajatuksiani sanoiks, liian moni asia pyörittää mieltä.
Anyway, käytiin tänä viikonloppuna Turussa moikkaamassa kavereita jotka oli hiljattain muuttanut sinne ja oltiin siellä eilisiltaan asti. Oli miettömän kivaa ja huomasinkin miten suuri ikävä miulla oli ollut näitä ihmisii kun ei vähään aikaan ollut näitä nähnyt. Se pistikin taas ajattelamaan sitä, että jossain vaiheessa osa muistakin kavereista muuttaa muualle ja heitäkään ei näe enää niin usein. Varmasti en vielä tiiä, kuulunko miekin tuohon osastoon vai en, kun sitä varmaa opiskelupaikkaa ei ole takataskussa.
Äh, tarviin ne pidemmät lomat nii ehtis asettua vähäks aikaa paikoilleen, mutta kahden viikon päästähän ne jo on. Silloin oon zenossa mut seuraavat lomat vietän Hämeenlinnassa äitin luona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti