Intin ekat päivät

Noniin, täällä ollaan, Haminassa, elossa ja hyvinvoivana. Alkujärkytyksestä en oo vielä täysin selvinnyt, mutta päivä toisensa jälkeen on vähentänyt ahdistusta, mikä on tullut tästä suuresta muutoksesta elämään.
Tultiin siis kokoonpanolla minä, Mikko, Juuso ja Mitja mikkobiililla RUKin sotilaskotiin, jossa ilmottauduimme palvelukseen. Tän jälkeen mie kuljetuskomppanian valinneena jouduin eroomaa näistä ja lähdin parin kilometrin päähän Kuljetuskomppanian yksikköön. Kaikenlaista säätöähän siinä ekana päivänä oli, mm. varusteiden hakemista, perustoimintojen opettelua ja parhain; punkkien laittoa ja pinkkojen tekoa. Ei suinkaan mitään pikkutarkkaa hommaa:)

Seuraavaa kahtee päivää sisälty terveystarkistuksii, oppitunteja ja käytännön harjoituksia. Tutuks on tullut asento ja lepo, joita tungetaan jokaiseen väliin. Mutta noitten punkkien teko on kyllä ihan parasta, aamulla tehdään suht helppo aamupunkka ja illalla helppo iltapunkka, mutta homman tekee helvetilliseks pinkan teko. Pinkka on siis taiteltu päiväpeitto, ja sen pitää olla oikean kokoinen, taiteltu oikein. Siinä olevat sinivalkoiset ruudut pitää olla just oikealla tavalla. Mie osaan tuon jotenkuten, mutta ei kaikki. Koko tupa kärsii yhden mokasta.

Miun tupaan kuuluu 9 äijää ja meiän oma alikessu, kaikki on osoittautunu suhteellisen mukaviks tyypeiks ja vasta näin kolmannen päivän päätteeksi ryhmähenki alkaa muodostua. Suurin syy siihen ettei ahdista enää niin paljon on just se, että oon pystyny verkoistoitumaan enkä oo enää ilma kaveria. Muutenki ollaa nyt auteltu toisiamme aamu- ja iltapunkkien teossa, joka on helpottanut kaikkien hommaa paljon. Näitten teossa ei tosiaankaan oo paljon aikaa, mutta meiän tupa pärjää suhteessa muihin oikein hyvin. Parantaa tsäänssei päästä lääkintähommiin.

Siitä huolimatta, että alkaa olla ihan kivaa niin silti fiilistä laskee ilmeisesti initin avainsanoina olevat kiire, väsymys ja tarkkuus. Ekana yönä en saanut unta ollenkaan, jonka takia toisena päivänä oli hieman zombahtanut olo. Viime yönä sitten nukuttikin jo ihan hyvin. Lisäks oon asettanut itelleni riman korkealle, että saisin mahdollisimman hyvät pisteet, jotta ois paremmat nahollisuudet päästä joko lääkintämieheks tai lääkintäaliupseeriks. Molempia paikkoja on hyvin vähän, mut mie lupaan taistella niistä henkeen ja vereen. Kuvaannollisesti. Tää kuitenkin saa miut jatkuvasti ajattelemaan, että pystynkö mie tähän ja haukkaanko nyt liian ison palan. Nii pitkää oon kokenu itteni epäonnistujana, että tekis miel jäädä muiden selkien taakse piiloon, mut miun on pakko taistella vastaan. Tähä asti oon pystyny.

+ ruoka on pahaa
+ kiireen mie oon jo muutamaan otteeseen maininnu, mut mie korostan sitä. Kiire odottamaan.
+ yks RUKin kapteeneista näyttää iha silt American Pien isält, Noah Levensteinilt :D vähänkö hajottaa.
+ lomia on aika kivast, iltavapaat alkaa seuraavan perjantain eli nään Juusoo, Mitjaa ja Mikkoa. Tosin vielä yhdeksän päivää ensimmäisii viikonloppuvapaisii mut sen jälkee kahten viikkona viel VLV.t. Tarkoittaa sitä, että pääsen riparimiittii fuck yeaah!1
ps. sori huolimattomasta kirjotusasusta, kirjottelen kännykällä, enkä jaksa tehä pikkutarkkaa työtä, koska sitä ollaan täällä jo nyt kyllästymiseen asti tehty
-359 päivää jäljellä