Herra alikersantti!

Ensinnäkin, jätän tän viikon haasteen kokonaan väliin, koska haasteen tehtävänä ois tehdä blogiteksti febeen/twitteriin - ei tuu onnistumaan. Aattelin tehä merkinnän viime vuoden vastaavasta haasteesta, mutta siinä kehotettiin tekemään päivitys vieraalla kielellä joten ei sekää tuu onnistumaa. Saattasin karkottaa koko miun lukijakunnan miun englanninkielen taidolla. Joten skippaan koko haasteen ovelasti silti sen mainiten, joten voidaan palata asiaan sitten seuraavassa postauksessa :)

WIHII TÄNÄ VUONNA EI ENÄÄ OLLENKAAN INTTIIN!! Tosiaankin vietin viimeisen viikon tuolla Lahdessa ja sain ah tuon nii hienon lääkintäaliupseerikurssin päätökseen ja miusta tuli kuin tulikin tää alimman tason varusmiesjohtaja.Viikko oli sisällöltään yks tylsimpiä, mutta kurssin loppumisen aiheuttamat emotionaaliset piikit teki siitä unohtumattoman. Sen ohella, että käytännössä vaan rötvättiin ja istuttiin (mitä oisinkaan tehnyt, jos miulla ei ois Netflixiä...) ja käytiin välillä syömässä, palautettiin myös meiän varusteet. Se tunne, kun pääsit heittämään tetsari m.85 tiskille ja toki myös sen muun paskan...:D Kolmanneks viimesessä iltavahvarissa pelleiltiin vapaan varustuksen kanssa (lue: härövarustus), mutta pelkällä komennusvarustuksella (jotka siis käsittää muutaman hassun vaatekappaleen) ei saanut kovin maailmaa mullistavia visioita aikaseks. Suht lahjakkaasti porukka oli osaanut hyödyntää päiväpeittoja ja kaasunaamareita, joku oli saanut vetästyä sukankin päähän. Ite pukeuduttiin tupalaiseni Kaipaisen kanssa Robin Hoodeiksi, vaikka täysin autenttinen kokonaisuus ei siinäkään onnistunut varustuksen puutteiden vuoksi. Hauskaa oli silti!

Tää kuva ei todellakaan kerro
 edes sitä tuhatta sanaa

Tuota porukkaa tulee oikeasti ikävä. Facebookin kavereitten määrä kasvo miulla parillakymmenellä kaverilla ja toivon, että joihinkin tulee pidettyä yhteyttä. Vaikka se oli suuri plussa, että sitä porukkaa tuli kurssille ympäri Suomea niin pääs näkee niitä kultturieroja, mutta ikävänä faktana välttämättä niitä kaukasimpii tovereita ei tule enää näkemään. LÄÄK AUK 2. Joukkue II/12 4ever!!1 Ikävä tulee myös setää (mein hienoo joukkueenjohtajaa), joka ensivaikutelmaltaan oli helvetinmoinen natsi, mutta sulatti mein joukkuelaisten sydämet karismaattisella käytöksellään ja änkyttävillä selityksillään. Tuntu hyvältä puristaa sen kättä vikana päivänä kurssitodistus, aukin risti ja ea2-kortti kainalossa. Loppunyyhkyistä huolimatta tuntu helvetin jepalta päästä vapauteen. Ku myöhemmi sitä muistellaa niitä intin kohokohtia, niin tää lääkintä auk oli miulla sellane :3

HEI MIULLAHA ON PITKÄSTÄ AIKAA MAHOLLISUUS MUKAUTUA SIIVILIELÄMÄÄN - thänks 12 päivän lomat, joista tosin jouduin vuodattamaan veren, hien ja kyyneleitten lisäks kolme höllii mutta loma on kiva! Perjantai meni poikien kaa iltamien merkeissä saunoen, pelaten ja muute vaa jutustellen. Näin jälkikäteen voin myöntää, että saatoin olla alkuillasta hieman huppelissa ku päätin tuhota enne actionii miun loput viinit, ettei menis pilalle:DD

Lauantaina musitin liian myöhään, että olin sopinut muistaakseni päivälle jotain muuta, sen sijaan että pelasin koko aamupäivän peittoon kääriytyneenä ps1 klassikkopeli Tomba!a. Iltapäivällä suunnattiin lappeenrantaan Mikon mökille Mikonsaareen ja näin siel pitkästä aikaa joitai kavereita. Had fun time!

Nyt oon tosiaan täällä äitin luona Hämeenlinnassa ja joulusta kerron sit seuraavas postaukses erikseen. Mutta sokerina pohjalla: Nipsu raiskasi eilen kiukkutipun ilman minkäänlaista häpeää. Vissii hajosin :P

Niille hölmöille, jotka luulee että joulu loppuu lahjojen avaamiseen - sori, se jatkuu vielä. Siks voin vielä Sinullekin toivottaa hyvää joulua. Syökää ittenne sioiks :)

Lomatunnelmissa

Wihii, iha jepa olla taas vähän pitemmillä lomilla. Viime viikonloppuna oli kolmen päivän vapaat ja nyt on samanlaiset. Seuraavalla viikolla on taas mukavat 12 päivän vapaat. On kai sanomattakin selvää, että sit vuoden jälkeen tekee pientä tuskaa, kun lomia ei enää oo samanlaiseen tahtiin...:D

Mitäs ihmeellistä tähän miun viikkoon oikein kuuluu? Eipä juuri mitään, mutta kerron kuitenkin, koska haluatte kumminkin tietää. Intissä ollaan pääosin vain hajoiltu tekemättömyyteen. Meil oli jonkun verran oppitunteja (mm. neljä tuntia putkeen aiheesta palautteen merkitys johtajana) ja pidettiin toisillemme koulutussuorituksia johtamistaidon näytteenä. Oli meillä myös ensiavun toinen osakoe, jossa melko täydellisesti unohdin kurssilla opetetut asiat. Mutta läpi pääsin ja muulla ei ole väliä. Muuta mullistavaa siellä ei sitten tapahtunutkaan.

Tuo viime viikolla saapunut rakkauspakkaus on vallottanut miun sydämen täysin. Toi piano siis. Oon hakannut sitä vissii nyt jo enemmän, ku viimesen puolen vuoden aikana tuota miun edellistä. Aika lahjakkaasti oon myös tutustunut noihin eri ominaisuuksiin. Kaikkii kummallisuuksia mie en siitä oo kuitenkaan vielä löytänyt, koska siin on viel paljon tutkittavaa. Btw, siin on nelikäsiominaisuus. Joku tulee soittaa miun kaa jotai kivaa jookos?

Mie oon jonkin aikaa miettinyt miten mie elävöittäisin tätä miun blogia, koska oon huomannut korruptoineeni tän aika vahvasti kurkkusalaatilla. Halusin lisää ideoita kirjoittamiseen, kun muutenkaan en oo halunnut/jaksanut/viitsinyt/kehdannut kertoo miun elämästä enemäpää ku joitain enemmän tai vähemmän kiinnostavampia ykstyiskohtii sieltä sun täältä + kurkkusalaatti. Viime viikolla mie löysin eräänlaisen haasteblogin, johon viikottain tulee uus haaste (joita mie varmaa kyl tuun soveltamaa vahvasti) ja niistä haasteista tulee miun uus muusa. Ainaki kokeilen tuota, mutta jos se on paskaa nii jätän pois.

Viikon 51/52 haaste kuuluu näin:

Sosiaalista mediaa (muokattu)

Sosiaalinen media on merkittävä osa elämäämme nykyään. Pohdi millaisia facebook-päivityksiä teet ja kirjoita niistä. Mistä tykkäät facebookissa? Mitä tietoja paljastat?

Elikkä aloitetaan siitä, että kaipa mie jonkinlainen facebook-addikti oon. Tai no, kaipa myö kaikki ollaan. Huolimatta siitä, että mie viihdyn paljon facebookin etusivun ääressä, en tee kuitenkaan paljon päivityksiä. Mie tykkään enemmän paneutua tähän kyylän rooliin ja seurailla muiden ihmisten tekemisiä. Itseasiassa mie aikasemmin tein aika useaan otteeseen päivityksiä ja kerroin kaikkee ihmeellistä ja kummaa, niin hyvistä ku huonoistaki miun elämää koskettavista asioista. Nyt mie oon kuitenkin vähän varautunut ja en oikeastaan haluu jakaa itestäni nii paljon tietoa. Päivitän mie toki edelleen, mutta vain tuollaset suuret ja positiiviset asiat. Tällä hetkellä tyyliin oon päivittänyt, kun miun tj-luku ohittaa tietyn rajapyykin ja mm. seuraavalla viikolla saattaa jonkinlainen maininta tulla eräästä ylennyksestä. Okei, ehkä mie vähän haen myös niitä tykkäyksiä, onhan se kiva tuntee ittensä tykätyks.

Ite en juurikaan lisäile valokuvia. Jos lisään, niin sitte se on jonkin sortin vammanen kuva itestäni tai sit omasta mielestä hauska ryhmäkuva.Tärkeetä on myös se, että se kuva on miun ottama taikka muokkaama. Mitä tulee sit kuvamateriaaliin miusta, niin vaikka suurimmassa osassa mie en ookkaan kovin edustuskelpoinen omasta mielestäni, niin annan mie niitten silti olla. Toivoisin vaan, että saisin jotenkin vaihdettuu asetukset niin, että vain miun kaverit näkis ne kuvat, joihin miut on merkitty.

Sit jotain itsestäänselvyyksiä. Tykkään facebookista sellaisista asioista mistä tykkään? Muiden päivityksiin liittyen tykkään

a) jos päivitys on jonkun kaverin, menee aika automaatiolla riippumatta siitä tykkäänkö oikeasti vai enkö tykkää. Okei, jos vahvasti en tykkääkään nii oon sit tykkäämättä.
b) jos päivitys on hauska.
c) jos röllään.
d) jos sisältää paljon tykkäyksiä. Liityn jonon jatkoksi ja lisään keltaisen nesteen määrää tykättävän aivoissa.

Kommentoitua tulee harvemmin. Kuten sanoin, olen observer, kyylään mieluummin ku oon kyylättävänä. Kommentoin, jos miulta löytyy joku hyvä lohkaisu tai sit vaan jääräpäinen mielipide. Yritän siis jakaa itestäni vain vähän tietoa. Mutta toisaalta kun ajattelee, niin miusta kumminkin löytyy aika paljon tietoa febestä. Joku mättää. Ehkä oonkin sit vaan tällanen leikkipiileksijä :P Oon ite lisänny aika paljon tietoo miun infosivulle ja varmasti mie saisin itteni täysin näkymättömäksi jos niin haluaisin. Mutta eihän tää sillo ois niin kivaa ;)

Muuten, tänään lahjaostoksilla ollessani tuli ehkä muutamaan otteeseen mietittyä: kuinka helvetin paljon noita kiukkutipu-tuotteita on? :D

Joulukuu ja rtk

Oho, nyt on jo joulukuu. Kumman nopeasti menee tää aika. Vasta hetki sitten oli kesä ja nyt kaikki pööpöilee jo joulumaailmassa. Niin valitettavasti miekin. Sain tänään idean leipoa piparkakkuja, joten kätevästi Lahden Siwasta Seppo kävi ostamassa voita ja tomusokeria ja tänään teki taikinan. Huomenna mie sitten puuhastelenkin piparkakkuaiheisen asia x:n parissa, ellei miun uus piano tule aikasin päivästä suuntaamaan miun motivaatiota täysin muualle :--)

Mie yritin vähän järjestellä paikkoja tuota huomenna saapuvaa pianoa varten, mutta eihän tästä mitään tullut. Tuloksena helvetinmoinen epäjärjestys, jossa jonkun aikaa mie ehkä kykenen selviytymään, mutta pitää hankkiutua tuosta vanhasta pianosta eroon sitten nopsaan. Ellei sisko halua tuota niin sitten laitan myyntiin. Hyvä soitinhan tuo on ollut, jonka takia en välttämättä haluais lähtee myymään, mutta jonnekin se saa silti lähteä. Hus pois!

Mutta tosiaan!

KKH1 - Done
KKH2 - Done
KKH3 - Done
KKH4 - Done
RTK - Done!

...joten tuosta viimeisestäkin paskasta ennen alikersanttiutta oon vihdoinkin selviytynyt. Voin vaan sanoa, että seuraavat pari viikkoa kassulla tulee olee pelkkää hajottavaa suklaata. Höpöä pukkaa ja gonahtamisen ohella saavutetaan uusia alueita. Anyway, tuo viimeisin haaste, ryhmätaitokilpailu, oli jokseenkin mielenkiintoinen kokemus, joten kerronpa siitäkin inttipaskasta pitkän pätkän puuduttavaa tekstiä ;)

Siis toi rtk oli aivan kamala! Meitä oltiin peloteltu jo edellisenä päivänä siitä kuinka rankka se tulee olemaan pelkästään sen äpaut 40 kilometrin pitusen täysvarustusmarssin osalta ja meitä ei _todellakaan_ huvittanut lähteä marssimaan tuonne kaikkien vihaamaan Hälvälään. Ei pelkästään sen takia että luultiin jo tuon KKH4 olleen viimenen kerta kun siellä joutuu olemaan, vaan siksi, koska pakkasta oltiin luvattu varmaan kolmekymmentä astetta! Ja tosiaankin siellä sen verran olikin! 

Me luultiin, että pakkaaminen sujuis helposti ja saatais päättää mitä otetaan sinne mukaan, mutta ei. Tietenkin meidän käskettiin pakata tyyliin koko kaappi mukaan siihen vitun pieneen reppuun ja voitte varmaan uskoa että millasta säätöä se oli. Lisäks sain ite kannettavaks trangian, tuon retkikeittimen. Se kilis iha vitusti sen marssin aikana, varmaan enemmä ku mie! Meinas pikkase palaa käpy. Onneks mun ryhmä oli kuitenkin jotenkin siedettävä, en joutunu sen yhen ääliön kanssa, jonka kanssa oon joutunu tekee tyyliin nää kaikki aikasemmat ryhmäharjotukset. Nii joo, meitä oli siis kuus kappaletta, muilu, nakkitokila, salminen, ahvenus, salo ja mä. 

Ku lähdettiin aikasin aamulla nii sillo oli viel ihan hauskaa. Meille ei tullu kylmä ku oltii laitettu lämpösesti päälle, mutta ei helvetti ku oltii marssittu jonku aikaa, nii hikeä valu ku rännistä. Lisäks reppu tuntu vitun ikävältä hartioilla. Saatiin käveltyy kuitenkin jotenkuten Hälvälään asti. Meidän tosin oli käsketty kulkemaan hiihtolatuja pitkin ja ohi viilettäviltä hiihtäjiltä pääs kirosana jos toinenkin. Yks pappa uhkas kirjottaa yleisönosastoon, mutta vitut meitä kiinnosti. Ei vaikuta meidän kotiutumiseen. Olttin kuitenkin yhessä vaiheessa vähintään yhtä ovelia ku nuoret ketut ja oikastii metästä asutusalueelle sivistyksen pariin ja laitettiin mutkat suoriks, säästettiin siin vähä aikaa. Mut joo, ku oltiin päästy hälvälään niin sieltä alkokin heti perään ryhmäsuunnistus. Ja se suunnistus sijottu tietenkin tuonne vitun suolle, jonne me oltiin vuodatettu meiän sydänveret ja hiet ja muut sellaset sen paarimarssin aikana. Siinä vaiheessa meinas tulla itku. Onneks se ei ollut kuitenkaan niin paha ku aateltiin. Meitä edellä oli yks ryhmä ja se oli mukavasti tehny meille polun, jota seuraamalla päästiin suht kuivin jaloin takaisin vankalle maaperälle. Vältettiin kätevästi ne suonsilmät, johon eka ryhmä oli erehtyny asstumaan. Se ryhmä oli kuitenkin ekan rastin jälkeen lähteny haahuilee jonnekki ihan ihme paikkaa ja me mentii sit kärkee. Viimene rasti oli kuiteki jemmattu aika kätevästi ohi määrätystä paikasta ja pyörittiin siellä ku mitkäki pariutuvat siiselit kunnes joku meistä löys sen, menetettii siin samalla kyl hitosti aikaa. Päästii lähtee kohti lääkintäleiriä, suunnistusosion maalia. Mutta siellä olikin vielä palanen suota odottamassa, että jotku huono-onniset molskahtais sen upottaviin saloihin. Ja todellakin molskahdettiin! Suurinpiirtein uitiin sen läpi. Olo oli kyl hyvin sammakko silloin.

Päästii lääkintäleiriin kuitenki majoittumaan, mut mun sormet oli niin jäässä että meinasin kuolla. Sattu niin paljon että ei siinä voinut muuta kuin parkua. En muista miten selvisin siitä, mutta ilmeisesti jotenkuten koska joillain ulokkeilla mie nyt kirjoittelen. Rötvättii kumminki teltois vissii joku kuus tuntii, ei ollu tarkotus mutta joku ryhmä oli vissii eksyny suolle ja ei voitu alottaa seuraavii osioita ennenku kaikki oli päässy perille. Syötii siin sit mukavasti mein sissiruokia. Tehtii jotai arabiapataa ja nakkitokila heitti sinne tonnikalaa mukaan. Oliha se vähä palanutta ja raa'aks jäänyttä mutta kyllä se nälän sammutti ihan hyvin. Vaikkakin oksetti sen jälkeen kyl sairaasti. Viimenen ryhmä jollai (vippa)konstilla pääs perille ja päästii alottaa lääkintäaliupseerin käytännönkokeet ja johtamistaidon kokeet. Selviydyttii molemmista ihan keskiverrosti ja päästii takas rötväämää. Meillä oli muutama tunti lepoaikaa, jonka jälkeen oli alotettava paluumarssi takas kassua kohti. Meiät herätettiin puol kaks ja annettiin 8 minuuttia aikaa purkaa teltta. Siin tuli pikkune paniikki ku varmaa kellään ei ollu pakattu valmiiks mut jotenki ihmeellisesti päästiin aikamääreeseen ku sykittiin muna pystys koko aja. Oli kyl aika höpö olo ku alotettii paluumarssi. Kuutamo toi oman romanttisen tunnelmansa siihen touhuun, mutta kaikkia vitutti silti ihan saatanasti. Mein hartiat ja niska huus hallelujaata ja jokainen askel oli yhtä tuskaa. Jouduttii pitämään taukoja useemmi ku menomatkalla, koska muistutettii sillo enemmänki raiskattuja näätiä ku sotilaita. 

Ihanin näky varmaa 4ever oli nähdä kassun rakennukset ja päästä perille. Toivekuvat levosta murkautu kuitenkin perillä totaalisesti ku meillä oli vielä parit yllätysrastit odottamassa, joiden aikana koettiin taas pienimuotoinen jäätyminen. Näitten jälkeen piti puhdistaa ja palauttaa trangiat. En tiiä, mutta miust näytti siltä että nakkitokila oli polttanut jonku oravan tai muun elukan sinne pohjaan. Niin paksuu ja sitkeää mössöö siel oli. Tän jälkeen puhdistettiin aseet ja tarkastettiin omat varusteet. Henkilökohtasta huoltoa sai suorittaa, mutta nukkua ei saanut. Palautettii jossai vaihees aseet alakertaan ja sit meillä oli yllätystäysvarustarkastus ohjatusti. Sitä vitutuksen määrää. Mutta sitten vihdoin. Meille annettiin lupa nukkua. Hypättii aropupujen lailla punkkii ja alettii vetämää zetaa. Herätys oli enne päivällistä ja muutama tunti siin nukkuneena herättiin kankeina syömään. Seuraava, eli viime yö saatii nukkuu pitkään, koska oli itsenäisyyspäivä. Tuntu vitun jepalta, mut olo oli silti ku perseeseen ammutulla karhulla. Mut nyt tulee paras osa! Meidän tosiaankin piti päästä alunperin lomille perjantaina ja osallistua tänään paratimarssiin, mutta meiän kapteeni oli muuttanut ohjelmaa ja päästi meiät lomille puoliltapäivin. Perusteluks anto toki sen, että oltiin suoritettu nuo leirit ja rtk niin vitun hyvin, mutta lisäks ei nähnyt syytä laittaa meitä marssimaan koska lääkintäkoulun muodot ois muistuttanu särmien sotilaiden sijaan zombilaumaa. Fuck yeah!

Sepon sisäinen pissaliisa pääs vauhtiin. Okei, ehkä liioittelin aika paljon jonku verran mut oli tuo oikeesti aika rankka suoritus, ei nyt varmaan rankin kuiteskaan koska Temosen tetsaukset on edelleen aika tuoreen mielessä mutta yltää tuo kärkipäähän kumminkin. Mut tuollasta siis miulle!

Ja loppuun pieni pähkinä purtavaksi: kuinka monta eläintä löydät yllä olevasta rtk-tarinasta? :)   

KKH4 ohi Fuck yeah!

Hahaa, kuten otsikko kertoo niin miun viimeinen Lahden leiri on onnistuneesti ohi. Enää vain seuraavan viikon RyhmäTaitoKilpailu, joka taitaa myös olla suoritus sinänsä mut nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella! Nyt kun tällei ajattelee niin viikot tuolla Lahdessa on mennyt todella nopeasti ja alkaa tässä vaiheessa jo harmittaa, että meiän mahtava porukka hajoaa. Yhteishenki on kuitenkin paria tekijää lukuunottamatta jotain todella upeaa. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja johtamiskauden alkaminen Haminas tuo myös oman hupinsa eiks jeah?

Mutta mitäs tuolla leirillä tapahtu? Tosiaan, se oli meiän kurssin huipentuma, ja siihen oikeastaan tiivisty kaikki opitut teorian sekä käytännön asiat. Leirillä pystytettiin kaks EnsiHitoPistettä sekä yksi EnsiHoitoASema ja lääkintämiehen laavuja lukuunottamatta (mitkä tosin myös rakennettiin, mutta niitä ei käytetty harjoituksessa) meillä oli pelastusketju valmis. Meiän porukka jaettiin kolmeen osaan, joista yks alotti POTilasKUvasto-osastossa (PotKussa keksittiin ja maskeerattiin vammat ja sieltä evakuoitiin ketjua pitkin), yks laitettiin EHP:ille ja yks toimi EHASilla.

Ite mie toimin ensimmäisen vuorokauden EHP:llä. Potilastoiminnan alettua siin meni alussa peukku suuhun, että mitäs tässä nyt pitikään tehdä, mutta äkkiä hommat lähti siitä luistamaan. Mukana olleiden lääkäreiden avustuksella vamma kuin vamma selvis oikean hoitotavan lisäks, jos sitä ei vielä tietänyt ja rankkuudestaa huolimatta mie oikeasti pidin siitä.

Vuorokauden jälkeen ryhmät vaihto paikkaa ja miun ryhmä siirtyi EHASille. Alkukompastelut kuulu tähänkin vaiheeseen, mutta niistäkin selvittiin. Oli hurjan kiinnostava nähdä, miten paljon kaikkeen parempaan pysty EHASilla, kuin vaikka EHP:llä. Mutta sepä onkin pataljoonatason hoitopaikka, kun EHP on vain komppaniatason.

Jossain vaiheessa väsymys alko iskeä päälle, koska tosiaan meiän lepotauot oli lyhyitä. Ensimmäisen vuorokauden selvis vielä ihan hyvin, mutta EHASille siirryttäessä alko olla jo aika rankkaa. Sitä potilasta tuli jatkuvasti, oli kiire ja ruuhkan tullessa meinas hajota pää varsinkin kun osa porukasta katosi nakkisuojaan oman laiskuutensa vuoks. PotKuun siirryttäessä onneks ei tarvnnut samalla tavalla sykkiä, vaan nyt sai ite aiheuttaa sitä hämmennystä vammoillaan ja vain maata paikallaan kun muut hoitaa ;) Viimesen vuorokauden takia saatiin vähä enemmän lepoa, mutta joutu siinä muutaman tunnin lepotauon keskelläkin heräämään maskeeraamaan vammaa ja lähtee jolkottaa lähintä EHP:tä päin.

Kaiken kaikkiaan miun mielestä tuo harjoitus oli mielettömän onnistunut ja se oli ehdottomasti parhain leiri mitä tähän mennessä on tullut vastaan, myös se rankin sen unenpuutteen vuoks. Koska vammoista oltiin osattu tehdä todella aidon näkösiä niin siinä itekin motivoitu sykkimään. Siellä oli pari nukkeakin liikenteessä, joille pystyttiin tekemään vähä enemmän toimenpiteitä (pääsin hoitamaa paineilmarintaa neulatorakosenteesillä), mutta pääasiassa homma pyöri ihan meillä kurssilaisilla. Meille tuli mm. näitä tavallisia reiteen ja rintaanammmuttuja tapauksia, mutta myös sirpale-, palo-. ja ruhjevammapotilaita. Sit esiinty ihan näitä siivilivammojakin kuten vaikkapa murtumia, verenmyrkytyspotilaita, puukotuspotilaita, kuumetautisia, paleltumavammaisia - käytännössä mielikuvitus oli vain rajana. Jollain oli luha silmässä, jonku oli lävistäny oksa. Jotakuta oli purrut ilkeä punkki ja joku innostu haukkaamaan kaverista palasen. Sit meillä oli meningiittiepidemia, joka levis leirillä ja potilasta tuli sen takia joka tuutista. Oli meillä pari penistulehdustakin tuolla leirillä, mutta meiän kapteeni ei niistä oikein tykännyt....

Ties kuinka monta kertaa mie pistin lihakseen tuolla leirillä ja kanyloinkin muutaman henkilön, mutta lopetin siihen kun tein Tavista reikäjuuston. Uskot omiin kykyihin meni, enkä oikein siihen neulaan uskaltanut koskea ku pelkäsin että oikeasti vielä vahingoitan jotakuta:D

Voin kyllä kertoa, että leirin jälkeen väsytti. En meinannut pysyä hereillä ja iltapäivälllä suurin osa nukkuki vaikkei ois saanut. Olin pitäny itteeni leirillä hereillä kofeiinipillereiden avustuksella ja leirillä sit pillereiden piristävän ja luonnottoman pitkän valveillaolon yhteisvaikutuksena jossain vaihheessa saatto olla vähä höpö olo. Seuraavana aamuna ku herättii kassulla nii hetken vieläki luulin, että potilastoiminta on käynnissä ja nopeesti nousin pystyy valmiina huutamaan "Potilaita, potilaita!" Oli kyllä helptus tajuta, että se oli ohi.

Ainiin, aina sillo ku potilaita ei ollut niin puolkoomassa kuunneltiin ja laulettiin: 

Perhonen,

munii munasen.

Munasta kuoriutuu,

toukanpoikanen.

Toukka koteloituu,

kotelosta kuoriutuu:

Perhonen.

 

Bloggausta taas pitkään aikaan

Eipä oo mitään tullut vähään aikaan juurikaan kirjoiteltua, kun aina on löytynyt jotain muuta tekemistä ja myöhemmin yksinkertaisesti ei oo ehtinyt. Näillä lomilla kävi myös näin, mutta nyt tuli tilaisuus päivittää, vaikkakin kännykällä ;)

Tosiaankin sain miun kolmen viikon leiriputken päätökseen. Eka leiri meni räkäsesti nujuten. Harjoiteltiin aika lailla jääkärijuttuja ja tutustuttiin taistelijapelastajan toimintaan. Tokalla leirillä perehdyttiin lääkintämiehen rooliin ja rakennettiin lääkintämiehen pelastuspiste, eli toisinsanottuna laavu. Yövyttiin niissä pari yötä ja oon kiitollinen siitä että se kokemus päätty aikanaan. Oikeastaan muuten oli ihan jepa, mutta aamulla ei ollut kiva herätä märästä makuupussista, saati sit ryömii takaisin sinne seuraavana yönä. Tuleepahan telttamajoitusta arvostettuu nyt hitosti enemmän :D 

KKH kakkosella suoritettiin myös eräänlainen riitti lääkintäaliupseeriksi tulemiseksi, eli paarimarssi. Siinä myö sit evakuoitiin toisiamme viitisen kilometriä suon yli. Itse selvisin suosta kuivana. Kaikki ei selvinneet ;)
Viime viikolla ollut KKH3 käsitti pääosassa ensihoitopaikan pystyttämistä. Sitä kasattiin ja purettiin kyllästymiseen ja pikkutunneille asti. Koko hoito piti saada puoleen tuntiin pystyyn ja valoa ei saanut käyttää, siispä se ei luonnistunut kovin helposti. Loppujen lopuks mein ryhmä pääs kuitenkin aikamääreeseen ja päästii nukkumaan telttaan muiden viel uusiessa suorituksia. Tupakaverit oli reiluja kun eivät laittaneet miulle sille yölle kipinää, koska olin apupäivästäjänä ollut jo reilun vuorokauden hereillä. Olin siitä aika awws :) Leirin huipentumana oli täysvarustusmarssi kasarmille ja tein sillo fyysistä kuolemaa, sillä en ollut varmaan pakannut miun varustusta oikein. Tuntu hiton epämukavalta minkä takia miun piti korjata omaa varustusta hyppimällä joka kymmenes metri. Takana oleva kaveri sit nauraa et mitä helvetin kirmaavaa aropupua mie leikin :D marssin jälkeen oli kuitenkin voittajafiilis fuck yeah!

Tää viikko oltiinkin sit kassulla. Hajottiin aamuliikuntoihin ja muuhun kasarmipaskaan. Oltiin paljon oppitunneilla ja mm. harjoteltiin kanyloimista. Siinä sit ollaan jännän äärellä kun seppo ei osunutkaan kaverin suoneen ja ite ku on piikitettävänä nii sattuu pienenmuotoisia verivahinkoja ja hämmästelet kätesi viereen ilmestynyttä verilammikkoa. Leikittiin lääkäriä ku kokeiltiin stetoskooppia ja opittii ottaa potilaalta ylä -ja alapaine. Elvytettiin myös Anne -nukkea stay alive -tunen mukaan (y).

Nyt oli pikaiset yhden yön VLV:t (known yleisesti as runkkuvelvi) ja sinänsä loman lyhyys ei vituttanu nii paljo ku aattelin. Paljo ehti kuitenkin tekemään :) Näin joitain ihmisii pitkästä aikaa ja pidin hauskaa kavereiden kanssa. Mut ennen kaikkea pääsin puhumaan sellaisesta asiasta, joka on painanu miuta jo kesästä asti. Siitä en tiedä että oliko se kovin viisasta, mutta se taakka on kuitenkin nyt pois miun harteilta.
Btw, äiti ostaa miulle uuden pianon. Paremman ku uskalsin toivoakaan. Digipiano siis kyseessä ja se mitä mie eniten siinä arvostan on kuulokeliitäntämahdollisuus. Voin näin viimeinkin vapauttaa 120% miun potentiaalista, kun ei tarvitse ressata sitä että miun tuottama melu kuuluu naapuriin. Fuck yeah! Piano tulee 7. päivä.

Muutenkin hyvillä fiiliksillä nyt oon. Seuraavana viikonloppuna normaalit VLV:t. Sen jälkeen pitkät itsenäisyyspäivävapaat. Sitten pitkä hölliviikonloppu ja lopuksi joululomille alikessuna. Toki seuraavan viikon KKH4 jännittää sen raskuuden vuoks sekä sen jälkeen oleva ryhmätaitokilpailu, mutta niiden päätyttyä käytännössä koko paska onkin jo ohi.

Tällä tekstillä ei ole nimeä

Nyt se taas hiipi ja yllätti. Ahdistus.

Jälleen kerran mie vietän viikonloppulomieni viimesiä tunteja ja on jotenkin tosi kurja olo. Sinänsä palaaminen tuonne Lahteen ei harmita jatkuvasta leiriputkesta huolimatta, koska siellä on hyviä tyyppejä ja koulutus mukavaa, mutta lomien loppuminen ahdistaa kuitenkin epänormaalin paljon. Kyse ei oo nyt siitä, ettenkö tän viikonlopun aikana ois saanut aikaseks mitään, päinvastoin, mutta jotenkin tuo intti sekoittaa niin pahasti vinttiä, kun sitä kuitenkin ollaan eristyksissä muusta maailmasta.

Mie pitkään suunnittelin tekeväni jonkinlaisen syvällisemmän blogitekstin, koska miulla olis oikeasti kirjoitettavaa. Haluaisin avautua kunnolla, mitä mie koen ja tunnen tällä hetkellä, mutta mie en nyt vaan saa ajatuksiani sanoiks, liian moni asia pyörittää mieltä.

Anyway, käytiin tänä viikonloppuna Turussa moikkaamassa kavereita jotka oli hiljattain muuttanut sinne ja oltiin siellä eilisiltaan asti. Oli miettömän kivaa ja huomasinkin miten suuri ikävä miulla oli ollut näitä ihmisii kun ei vähään aikaan ollut näitä nähnyt. Se pistikin taas ajattelamaan sitä, että jossain vaiheessa osa muistakin kavereista muuttaa muualle ja heitäkään ei näe enää niin usein. Varmasti en vielä tiiä, kuulunko miekin tuohon osastoon vai en, kun sitä varmaa opiskelupaikkaa ei ole takataskussa.

Äh, tarviin ne pidemmät lomat nii ehtis asettua vähäks aikaa paikoilleen, mutta kahden viikon päästähän ne jo on. Silloin oon zenossa mut seuraavat lomat vietän Hämeenlinnassa äitin luona.

Haikeat fiilikset

Huomisaamuna ois siis siirtyminen tuonne Lahteen. Tuota päivää mie pitkään ootin ja toisaalta taas en. Halusin päästä aloittamaan ne hommat mihin halusinkin mutta en halunnut lähteä näiden palvelustovereiden luota, joiden kanssa mie oon leikkinyt sotamiestä intin ekasta päivästä alkaen. Ja tosiaan, niin paljon kuin mie vihasinkin tätä räkäistä ja syöpäistä Jääkärikomppaniaa, niin silti tätäkin paikkaa hitto vie tulee ikävä. Yhdeksän viikkoa tässä rakennuksessa on tehnyt tehtävänsä. Toki mie täällä varmasti vielä käyn sitten kun palaan takaisin Haminaan, mutta tuskinpa vietän täällä enää yhtään yötä. Mie uskon, että ihan mielelläni mie palaan sit miun kotiyksikköön Kuljetuskomppaniaan sillä Pampyöli on kotini. Sieltä mä tulin, sinne mä kuulun.

Mutta tosiaan, suurimman osan porukasta ehdin hyvästelemään nyt tässä illalla. Vielä yhdelle tärkeälle toivon ehtiväni sanoa heit ennen kuin mie lähden. Osan näen yhdeksän viikon päästä uudestaan, mutta valitettavasti joukossa oli niitäkin, joita en ainakaan intin merkeissä tuu enää tapaamaan. Haikeat fiilikset siis..

Mutta uudet tuulet puhaltaa, nyt keskityn pelkästään siihen että pääsen opettelemaan laastarin laittamista paikoilleen maastossa tai jotain sinne päin. Toiveikkaana myös odotan huomenna pääseväni lomille. Jos niin käy nii en kuitenkaan tuu zenoon. Nyt vierailen pitkästä aikaa äitin luona :)

Kinkkua pukkaa

Huoh... Ohjelmassa on nyt tupien siivoomista ja mitä meiän tupa tekee? Rötvää punkilla ja pelaa pokemonia :D Meno alkaa olla aika gonahtanutta täällä päin kun AUK1 periaatteessa ohi ja loppuviikko sisältää oikeastaan vain järjestelyjä koskien AUK1 loppumista ja meiän siirtymistä komennukseen muualle.

Tosiaan, siirryn Lahteen komennukseen erikoistumaan omaan aselajiini eli lääkintään. Oon siellä sen 9 viikkoa, jonka jälkeen palaan Haminaan tuoreena lääkintäaliupseerina. Oon kuullu että meno tuolla Lahdessa vähänkään sotilaalliseen kuriin tottuneelle on hiton rentoa, joten todennäköisesti miulla alkaa mukava inttijakso. Toki siellä on sitten nää evakuoimisharjotukset yms. joten sykkimisestä en valitettavasti pääse vielä eroon. Lahtea odotellessa. Haminan (tilapäinen ) TJ 4 ;)

Toissa- ja viime viikolla meillä oli kaks leiriharjoitusta. Ensimmäinen oli neljä päivää kestävä ryhmän puolustukseen ja hyökkäykseen keskittyvä leiri. Leirillä hajotti mm. tukikohdan pystyttäminen suolle, pitkät päivät, märkä, pimeä ja kylmyys. Tuo pimeä yhdistettynä suohon oli jokseenkin mielenkiintoista kun liikkuessa yöllä ei pahemmin nähnyt eteensä niin monella se meni uimiseks. Leiri oli rankka ja moni jättikin sen kesken joko todellisista syistä tai movettaen. Itellänikin ko. ajatuksia tuli mutta jaksoin sykkiä loppuun asti. Itseasiassa leiri alkoi loppupuolella tuntua ihan mukavalta - tiiä sitä että johtuiko se väsymyksestä vai mistä. Neljän päivän mittainen rääkki huipentui sisseinä leikkimiseen eli yölliseen partion tiedustelutehtäviin sekä joukkuekoon hyökkäykseen räkäpäiden, simulaattoriliivien ja savukranaattien kera. Kassulle palattiin n. 25 pyörillä. Jotku sai paremman pyörän ja matka suju ilman ongelmia. Mie en saanut... :D Tai no rehellisesti sanoen joku oli lipastanut miun paremman pyörän ja laittanut oman paskansa tilalle. Kestin kuitenkin loppuun asti kun en ajatellut olevani tuota kusipäätä parempi jos laittaisin vahingon kiertämään.

Seuraavalla viikolla meillä oli ampumaleiri ja meno siellä oli jokseenkin samanlaista. Eli märkää, pimeää, kylmää yms. ja näiden lisäksi myös vitun ahdas majoitus t. puoljoukkueteltta ja 13 sotilasta:) Leiri oli kuitenkin rento, ei joutunut paljoa sykkimään kuin pieniä pyrähdyksiä, mutta ainainen usean tunnin sateessa odottaminen kävi fyysisen lisäksi myös henkisen hyvinvoinnin päälle. Oli kuitenkin kivaa, kun Mitja tuuras meiän movettavaa huoltopalvelualiupseeria ja kuskas meille sapuskat. Oman kaverin seura piristää kummasti :)

Jälleen kerran kinkun jälkeen loma tuntui extrahyvältä, mutta nopeastihan se taas meni. Kävin nyt vähään aikaan viimeistä kertaa nuortenillassa, kun en Lahdesta sinne enää ehdi. Tai no ehkä epävirallisille jatkoajoille tai henkilökohtaista lomaa nauttiessani kokonaan. Harmittaa kun nuorteniltailut jää väliin, mutta sentään miun lomat kestää vähän myöhempään.

Juhlistettii lauantaina Niinan täysikäisyyttä Rauhan saunalla ja kivaa oli. Niin monta kertaa taas käynyt kaupungilla viihteellä, että tuollaiset "kotibileet" tuntu vitun jepalta. Juomat tais loppuu kaikilta vähän kesken, ainakin miulta, mut kaipa nii oli ihan hyvä. Enpähän sunnuntaina tuskaillut krapulan kanssa ;)

Huoh... Masentaa nuo lomien lyhyydet. Ei oikein ehdi tekemään mitään, kaikki leviää käsiin ja rahatilanne näyttää norsunvittua. Miun kämppä on tällä hetkellä täydellisessä kaaoksessa ja sotimiselta ei oo jaksanut panostaa siisteyteen. Kavereita ei oo ehtinyt näkee ku parii kappaletta ja ahdistaa helvetisti ku ihmissuhteet muutenki on taas retuperällä. Äitii ja siskoo on tullut ikävä ja pitäis joku viikonloppu käydä näiden luon vierailemas. Lisäksi on vahvasti mielessä ne faktat että miun pitäis uus kämppä sekä opiskelupaikka hankkii viel intin aikana. Ei siinä nyt muuten sillein ongelmaa ois, mut kun tuota aikaa on todellaki nii vähän...

PRKL MIE HALUUN PIDEMMÄN LOMAN!!

Seuraava viikonloppu saattaa olla miulla kiinni, toivoisin että ei ois. En välttämättä haluais kinkkua heti edellisen perään. Mut viimestään sen jälkeen koittaa parin kuukauden viikonloppuvapaaputki.

Mut juu. Palvelusta jäljellä 248 päivää. Ei paha.

Once again

Viikon sulkiani ehdin taas kasvattaa,
ja torstaina pääsin häkistä lentämään.
Mutta jälleen kerran sulkani pois revitään,
niitä taas viikon häkissä saan kasvattaa.

Näillä fiiliksillä taas mennään. Voin sanoo, että vituttaa iha hitoksee. Aamulla luulin sunnuntain menevän ihan kivasti tällä kertaa, mutta kyllä se pakkopaluun masennus sieltä tuli :)

Päivää pitempi loma siis takana, yhtä nopeesti se kuitenkin meni ku normaalit velvit. Kivaa miul kuitenki oli. Kavereita näin, söin itteni lihavaks ja lauantaina käytiin viihteellä.

Mutta helvetinmoinen masis päällä, koska taas muistelin sitä, kuinka helppoa elämä oli ennen. Moni asia ahdistaa ja hämmentää. Miks elämä on näin vaikeeta?

En haluu palata

Memories

Miks tää lomilta palaaminen on aina nii hankalaa. Tätä oon miettiny tähä mennessä joka ikinen päivä, jolloin on pitänyt palata leikkimään sotilasta. Itsestäänselvä kysymyshän tuo on - tietenki ne läheiset ihmiset täällä painaa kaikista eniten. Lisäks on vielä tuo aikatauluttomuus. Intissä pitää jatkuvasti olla kattomassa kelloa ja siksi aina kiire odottamaan seuraavaa palvelusta. Lomilla rannekellon voi heittää huoneen nurkaan ja elää oman rytmin mukaan. Sääli vaan, että nää menee niin nopeesti. Sunnuntaikin menee yleensä pilalle, koska tietää että illalla pitää suunnata takaisin.

Tänään bussilla Haminaan mukavasti puoli kuuden aikaan - puol sunnuntaita katos siinä. Ois iha jees, jos Haminas ois sama tsydeemi ku jossai Vekaralla, lomilta palaaminen ennen yhtätoista ja ei tarvii tehä pinkkaa/punkkaa. Kestäis lomat vähä pidempää..

Tän viikonlopun aikana tuli muisteltua kaikenlaist tapahtunutta näitte muutaman vuoden sisään, niin hyviä ku huonojaki muistoja. Lähti siitä, kun aloin selailemaan miun koneella olleita kuvia ja videoita menneitten vuosien varrelta ja niistä ajatukset lähti harhailemaan muihin hetkiin. Miulle tuli mieletön kaipuu taas lukioon, kun katsoin oman ikäluokan Wanhojentanssien kuva- ja videomateriaalia. Se oli aivan mieletön päivä. Tanssit suju todella hyvin, kaikilla oli hauskaa ja tunnelma oli jotain käsittämätöntä. Se oli se meiän hetki. Myös keltanokkakaste, perinneillat, potkiaiset, penkkarit ja monet muut oli mielessä niin paljon, että melkein kyyneleet tuli silmään. Miulla on ikävä lukioporukkaa...

Pelkästää en kuitenkaan lukiojuttuja muistellut vaan kävin myös läpi pomppujuttuja. Allun kanssa keskusteltiin ajasta, jolloin miun ikäluokka oli Arkissa sitä nuorinta sakkia ja minkälaist menoo sillo oli. Sekin aika oli sitä kultaista nuoruutta. Viime perjantain nuortenillassa mie havahduin huomaamaan, miten samanlainen tunnelma siellä oli verraten tuohon aikaan. Olin sillä hetkellä hyvin onnellinen. Kaipa myös siksi, että tajusin elämän jatkuvan noissa isostoiminnan piireissä, vaikka myö seniorit ollaaki "lähetty" pois.

Viikonlopun sana taitaakin miulla näistä johtuen olla ikävä. Näitten parin päivän aikana tuli murehdittuu myös tapahtuneita peruuttumatoomia ihmissuhdemuutoksia ja tällä hetkellä oon edelleen aika varpaisillaan monen asian suhteen, ettien viel tukevampaa asentoa. En oo oikeastaan kovin hyvin uskaltanut, tai ylipäätään halunnut puhua miun kuulumisista, samalla myös vetäytyen kauemmaks ihmisistä. Pien virheliike saattaa romuttaa kaiken. Miul on ikävä sitä aikaa, jolloin ei tarvinnut vaivata päätänsä niin monella asialla punniten erilaisia vaihtoehtoja. Sitä aikaa, milloin ihmissuhteet oli paremmin. Tai paremmin ja paremmin - varmaan valehtelen tuon sanoessani. Ainaha sitä draamaa tapahtuu ja muutoksia sattuu.

Hajotus #2893

Hitto ku blogii tulee päivitettyy harvoin nykyää ku oon tuolla sotamaailmassa. Mielellää kirjottelisin tänne kaikki mahdolliset hajotukset ja parhaimmat ilonaiheet, mut en sillä kännykällä jaksa pelleillä ja kirjoitusfiilis ei näille lomille ilmeisesti halua tulla mukaan.

Koska mie tiiän, ettei ketään kiinnosta tää inttipaska mitä pursuaa jokaisesta rööristä nii romanisoin siitä vain vähän. Tai sitten en. Tällei erilaisesti ja esteettisesti eriteltynä:

▲ Tosiaan kuten aikasemmin sanoin niin peruskoulutuskausi loppui ja vaihdoin yksikköä Kuljetuskomppaniasta Jääkärikomppaniaan. Nää kaks viikkoa ns. "nollaviikot" ennen aliupseerikurssin alkamista on sisältänyt pääosin tetsaamista ja liikuntaa. Aukki alkaa maanantaina jaiks!

▼ Tetsaamista oli kolme päivää putkeen, joista yhenä päivänä harjoiteltiin yksilön etenemistapoja maastossa. Ryömittiin, kontattiin ja syöksyttiin kasarmin jalkapallokenttää päästä päähän koko aamupäivän ajan, kouluttajat painosti vieressä eivätkä antaneet levätä. Taukoja vähän, vettä paljon ja lisää tetsaamista. Tän harjotuksen seurauksena puolella joukkueella ml. miulla polvet ja kyynärpää auki ja seuraavana päivänä varuskuntasairaalaan. Oli helvetin kamalaa, mutta ilmeisesti se oli intin rankin päivä. Tästä on siis suunta vain ylöspäin.

▲ Kinkkuviikonloppuna meiän osasto autto Veteraanien kuorojuhlan järjestelyissä ja sijattii noin kolmellesadalle henkilölle vuoteet. Olin muutaman muun kanssa päivystää näitten majotusrakennuksella yöllä ja seuraavan päivänä päästii nostaa lippaa herra presidentille, joka oli tullut kattomaan kuorojuhlaa.

▼ Heti Jääkärikomppaniaan siirryttyä miuta alko yskityttää ihan helvetisti ja loppuviikosta miulle nouskin korkee kuume. Seuraavana päivänä taas veksiin ja angiinahan miulla todettiin. Viikko ollut yhtä helvettiä ja antibioottikuurista huolimatta yskiminen on vaa yltynyt. Buranaa pitää vetää jatkuvaan otteeseen etten kuolis tähän kurkkukipuun. Ja eilen miulla alko vuotaa myös nenä. En vissii ehdi tervehtymään ennen helvettiin paluuta.

Anyway, kinkun jälkee on hiton kivaa olla taas lomilla. Käytin ensimmäisen kerran bussia lomamatkustamiseen ja oisin muuten tullut suht myöhään kotiin, mutta onneks pystyin hyppäämää Sannan kyttii ku tää oli LPR jo valmiiks. Ehdittii syksyn ensimmäiseen nuorteniltaan ja en vissii oo pitkää aikaa ollu nii ilone ku olin siellä. Oli mielettömän kiva nähä näitä tuttuja, tärkeitä kasvoja joita ei ollut pieneen ikuisuuteen tullu nähtyä.

Intti hajottaa. Tullu koettuu taas ikävää ja kaipausta suuntaan jos toiseen ja osa uusista tupalaisista rasittaa. Sentään sydämen asiat alkaa taas käydä normaalii rytmii, mut en tiiä haluunko päästää irti. Harmittaa ku tääki loma on koht ohi mut on sentää ehtiny olla iha itekseen nyt pitkään aikaa ja kavereitakin nähty. Seuraavana vklp ois taas kinkku, mutta sit koittaakin lomaputki :)

TJ 292 ja opettelinpas uuden kappaleen pianolle ↓

Leikkiminen ohi

Sitä taas huomaa kuinka paljon tuo intti uuvuttaa, kun nukuin lähestulkoon kellon ympäri. Tosin pari kertaa aamulla heräsin, mutta nukahdin samantien uudestaan. Nukkumista on ollut ikävä. On todellakin kiva taas olla kotona.

Eilispäivänä meillä oli peruskoulutuskauden huipentumana valapäivä, jonka jälkeen päästiin tälle pidennetylle lomalle. Valapäivä oli ihan jees, mutta kaikista parhain asia oli kun sain nähä perhettä ja kavereita pitkään aikaan. Miun osalta valaa tuli kattomaan iskä, iskän vaimo, äiti sekä Sanna ja Jere, ja näitten kaa tulikin juteltua kaikenlaist kivaa. Välillä tuli pari awkward momenttii ku oltii tuolla kokoonpanolla, mutta ilmapiiri ei muuttunu onneks liian ahdistavaks.

Toissapäivänä intissä oli Haaveet kaatuu-päivä, jolloin saatiin tietää meiän koulutushaaravalinnat ja jännäsinkin sitä ihan mukavasti. Henkisesti meinasin nousta rakettina ilmaan, kun näin miun nimen Lääkintä AUKkiin valittujen joukossa. Pääsin siis sinne minne halusin, wihii.

Toissaviikolla mie kävin suurehkoa inttikriisiä läpi ja olo oli aika kamala. Halusin vekee tuosta laitoksesta mahdollisimman nopeesti. Henkisesti kävin kovaa roundia ilman inttiäkin, koska tunnetasolla on alkanut taas sattumaa ja tapahtumaan. Intin puolesta uskonu että jaksaisin vuoden pituista johtajakoulutusta, oli mieletön koti-ikävä  ja en seuraavan kesän alkua halunnut viettää siellä. Toki asiaan vaikutti se, että olin käyny jututtamassa meidän yksikön lääkintäaliupseeria ja tää ei ollut pahemmin kehunut hommaa. Muistin kuitenkin, että mie haluan päästä ensi syksynä opiskelemaan ensihoitoa ja että sen vuoks mie tarviin sen lääkintäaliupseerin viran. Ei pelkästään lisäpisteiden vuoks, mutta myös sen rankkuuden vuoks. Ensihoito tuskin tulee olemaan mitään kevyttä hommaa niin parempi sit jo valmistautua. Lisäks pelkkä lääkintämiehen homma ois ollut niin rentoo, että siitä ehtii tulla tylsää. En halunnut, että intti alkaa tuntuu vankilalta. Kun kerta siellä ollaan niin pidetään huoli siitä, että siellä jatkuvasti oppii uutta ja kehittyy. Tehdään työtä, jolla on tarkoitus.

Parhaani yritin ja tässä tulos. Lisäks pärjäsin ammunnois sen verra hyvin että sain yhen kuntosuusloman :3 Alokaskaus kuitenkin ohi, leikkiminen loppu tähän. Nyt alkaa se varsinainen armeija.

Btw, kämppä oli mielettömän siistissä kunnossa kun tulin kotiin. Kiitos Sanna ja Helin!

The life. Why does it hurt so bad

Suppressed feelings

Pitkästä aikaan kirjottelen blogitekstii taas koneella, ja voin sanoo että tää on paljon mukavampaa kuin kännykäl sählääminen. Tässä illalla tuli käsittämätön pakko päästä kirjottelemaan, koska tuntuu etten saa pidettyy päätäni oikein kasassa. Intissä pää pysyy sinänsä kuosis kun siellä on niin paljon hommaa ettei siellä ehdi/jaksa ajattelemaan sen ihmeempiä, mutta oon huomannut että sekä näitten ja edellisten viikonloppuvapaitten aikana tavallinen arki alkaa taas vaikuttamaan. Heitetään soppaan lisäks myös äärimmäinen väsymys ja univelka mitä intti kartuttaa niin asdfgdsiopjioangionawiopgn.

Tänään oli meiän LP4 ripariporukan sovittu miitti myllikses ja sinne ilmestykin mukavan verran lössii. Turistiin turhia pitkään, yritettiin pelata pelattiin biitsii ja loppuillast, jolloin suurin osa lössii oli jo kadonnut, mentiin satamaan istuskelemaan. Päivän aikana halusin epätoivosesti haudata jonkun hiekaan, mutta vapaaehtoisten puutteessa mie jouduinkin hiekan alle itse. Pöksyis on vieläki hiekkaa :c Vaikkei kaikil siellä olleilla varmaan ollut kovin kivaa niin miulla ainakin oli. Oli tosi jees nähä näit ihmisii pienen tovin jälkeen ja vaihtaa kuulumisia ku joitain oli oikeesti ollut ikävä. Mein leiripappikin käväs paikalla. Ollaa puhuttu, jos yrittäisin hakee ens kesänä hänen leirilleen jälleen isoshommiin, mutta ajankohta taitaa olla intin kanssa sen verran huono, kun tuskin lomaa voin silloin enää ottaa. Fugg.

Anyway, miitin jälkeen suuntasin Gringos Locosiin syömään kavereitten kanssa ja oli oikein kivaa. Erehdyin taas tilaamaan parilalta, annoskoko oli pieni ja tuli paha mieli :c Täytti se vatsan kuitenkin ja tuli ähky, harmitti vaan kun söin ite sen niin nopeesti. Henkkareita miulla ei ollut mukana, joten ei voitu mennä jatkamaan iltaa mihikään kivaa paikkaan, ja mentiin sitten satamaan pienellä lisäyksellä porukkaan. Retuiltii sataman rengaskeinussa ja pikkase häpesin ku sen ohi kulki yks riparimiitis paikalollu henkilö, joka oli bongannut miun gingerpipan :D

Päivä on ollu aika väsyttävä, hauska mahtava loistava yms. mut siitä huolimatta on aika paska fiilis. Päivän aikana huomasin, että monet tunteet jotka luulin jo käsitelleeni osottautu vaa tukahdetuiks. Illasta ja kotimatkal hiton hämmentyneenä ajattelin hyvin paljon asioita ja olin aika poissaoleva. Lisäks en osannut oikein käyttäytyä näitten omien juttujen vuoks ja huomasin olleeni vahingossa kavereille aika ilkee. Harmitaa myös, kun kuulin että olin viime viikonloppuna viihteellä ollessamme ollut paljon huonommassa kunnossa ku mie ite luulin, enkä tainnut muistaa puoliakaan asioist mitä tapahtu. Toki mie olin sillo jo valmiiks väsynyt, mut on vähä nolo olo siitä että oon päästänyt itteni siihen tilaan.

Huoh, en tällä hetkellä jaksais tuota tunnerumbaa. Toisaalta en oikein haluis puhuu tästä kenenkään kanssa, jonka takia tulikin tarve päästä bloggaamaan mut kaipa miun pitää jossain vaiheessa. Ja niin, kuten mainitsin, oon äärimmäisen väsynyt. Nää vapaat on melkei täytee mätetty kaikkee actionii ja valitettavasti on tullut huomattuu taas se fakta ettei kaikkia voi miellyttää. Pitäis jonkinlainen osa näist vapaista uhrata ihan vaa itselle, mut siit tulee joteki vaa helvetin itsekäs olo.

Onneks on maanantaihin asti lomaa.

Itsekuri

Nyt vituttaa ja lujaa. Noitten alikessujen huutoa on viikonlopun aikana ja jälkeen kuulunut ihan helvetisti ja miuta suoraan sanottuna harmittaa. Miuta harmittaa, että tosiaankin täällä jotku yksittäiset henkilöt perseilee, useimmiten tahattomasti, myös mie, mut eniten harmittaa se, että jotku alikessut huutaa syyttä ja ihan vaan sen huutamisen ilosta. Mie tiiän, että meiän pitää noudattaa kaikkia ohjeita täysin, jotta myö sotatilanteessa voitaisiin toimia kyseenalaistamatta käskyjä, mutta miunkin rimaa on hipastu jo useaa otteesee. Oon jopa kapinoinu, huonoin menestyksin tosin. Ehkä hieman vaikea selittää kun näitä asioita on niin monta, mut vituttaa mielettömästi se, että näitten alikessujen pitäis näyttää meille esimerkkiä, eikä jotku näistä sitä todellakaa tee.

Ite luulen, että jotku näistä on ottanut omana alokaskautenaa nii raskaasti noitten omien alikessujen huutamiset, että ovat päättäneet ryhtyä alokaskouluttajiks vaa laittaakseen vahingon kiertämään. Ei vittu muutenkin, miten ylimielistä käytöstä. Huuto ja muu paskan heittäminen niskaa on ihan hyväks jossain määrin, koska se motivoi meitä tekemään, mut liialla on täysin päinvastane efekti. Muutamal kappaleella näist alikessuist on realistine näkemys siitä mikä on hyvästä ja mikä ei, ja kyllä se myös näkyy siinä että näistä pidetään. Auktoriteettia näillä kuitenkin on ja niin pitääkin, mut tarviiko sen olla ain aggressiivista? Ihmisarvosel käytöksel vois saada paljo enemmä ihmeit aikaa ku sillä että kohtelevat meitä kuin paskaa.

Sitä saa mitä niittää. Toine näistä miun inhokeista on vitunmoinen kiukkupussi, joka ei itseasiassa oo edes alokaskouluttaja, mut tulee huutaa meille, koska ei saanut omia jääkäreitään kuriin. Voivoi. Toinen taas on vitun ylimielinen paska, oikein ärsyttämällä yrittää ärsyttää, että sais syyn sit rankaista meitä, jos reagoidaan siihen. Sama tyyppi iltatarkastusten aikaan yrittää ettimällä ettii virheitä ja oho, jos meiän tupa onkin nii siisti, ettei löydä likaa niin työntää käden sitte lämpöpatterin välii kaivaakseen likaa ja laittaakseen meidät siivoomaan uudestaan koko tuvan.

Miulle verrattiin inttii aikasemmin huonoon rippikoululeiriin. Huono ryhmä, huonot isoset. Tajuun nyt pointin
Ei nää asiat kuitenkaan simputuksen puolelle mee, niin ei näistä voi valittakaan. Hitto. Jos miusta tulee alokaskouluttaja nii miust tulee reilu sellane. Suoraan sanottuna tuntuu siltä, että nää käyttää asemaansa väärin. Mut jos tää on intin virallinen kaava, nii kyl tää järjestelmä sit jossain kusee.

+ on tääl ollu iha kivaaki, miun tupalaiset on tosi kivoi vaik yks onki täys urpo mut juttuu sen kaa silti tulee. Oon oppinut paljon ja tuntuu et kroppa ja kunto kehittyy vauhdilla. Yeah!

353 päivää jäljellä! (ilmeisesti kutsuntapäiväki lasketaa palvelupäiväks)

Intin ekat päivät

Noniin, täällä ollaan, Haminassa, elossa ja hyvinvoivana. Alkujärkytyksestä en oo vielä täysin selvinnyt, mutta päivä toisensa jälkeen on vähentänyt ahdistusta, mikä on tullut tästä suuresta muutoksesta elämään.
Tultiin siis kokoonpanolla minä, Mikko, Juuso ja Mitja mikkobiililla RUKin sotilaskotiin, jossa ilmottauduimme palvelukseen. Tän jälkeen mie kuljetuskomppanian valinneena jouduin eroomaa näistä ja lähdin parin kilometrin päähän Kuljetuskomppanian yksikköön. Kaikenlaista säätöähän siinä ekana päivänä oli, mm. varusteiden hakemista, perustoimintojen opettelua ja parhain; punkkien laittoa ja pinkkojen tekoa. Ei suinkaan mitään pikkutarkkaa hommaa:)

Seuraavaa kahtee päivää sisälty terveystarkistuksii, oppitunteja ja käytännön harjoituksia. Tutuks on tullut asento ja lepo, joita tungetaan jokaiseen väliin. Mutta noitten punkkien teko on kyllä ihan parasta, aamulla tehdään suht helppo aamupunkka ja illalla helppo iltapunkka, mutta homman tekee helvetilliseks pinkan teko. Pinkka on siis taiteltu päiväpeitto, ja sen pitää olla oikean kokoinen, taiteltu oikein. Siinä olevat sinivalkoiset ruudut pitää olla just oikealla tavalla. Mie osaan tuon jotenkuten, mutta ei kaikki. Koko tupa kärsii yhden mokasta.

Miun tupaan kuuluu 9 äijää ja meiän oma alikessu, kaikki on osoittautunu suhteellisen mukaviks tyypeiks ja vasta näin kolmannen päivän päätteeksi ryhmähenki alkaa muodostua. Suurin syy siihen ettei ahdista enää niin paljon on just se, että oon pystyny verkoistoitumaan enkä oo enää ilma kaveria. Muutenki ollaa nyt auteltu toisiamme aamu- ja iltapunkkien teossa, joka on helpottanut kaikkien hommaa paljon. Näitten teossa ei tosiaankaan oo paljon aikaa, mutta meiän tupa pärjää suhteessa muihin oikein hyvin. Parantaa tsäänssei päästä lääkintähommiin.

Siitä huolimatta, että alkaa olla ihan kivaa niin silti fiilistä laskee ilmeisesti initin avainsanoina olevat kiire, väsymys ja tarkkuus. Ekana yönä en saanut unta ollenkaan, jonka takia toisena päivänä oli hieman zombahtanut olo. Viime yönä sitten nukuttikin jo ihan hyvin. Lisäks oon asettanut itelleni riman korkealle, että saisin mahdollisimman hyvät pisteet, jotta ois paremmat nahollisuudet päästä joko lääkintämieheks tai lääkintäaliupseeriks. Molempia paikkoja on hyvin vähän, mut mie lupaan taistella niistä henkeen ja vereen. Kuvaannollisesti. Tää kuitenkin saa miut jatkuvasti ajattelemaan, että pystynkö mie tähän ja haukkaanko nyt liian ison palan. Nii pitkää oon kokenu itteni epäonnistujana, että tekis miel jäädä muiden selkien taakse piiloon, mut miun on pakko taistella vastaan. Tähä asti oon pystyny.

+ ruoka on pahaa
+ kiireen mie oon jo muutamaan otteeseen maininnu, mut mie korostan sitä. Kiire odottamaan.
+ yks RUKin kapteeneista näyttää iha silt American Pien isält, Noah Levensteinilt :D vähänkö hajottaa.
+ lomia on aika kivast, iltavapaat alkaa seuraavan perjantain eli nään Juusoo, Mitjaa ja Mikkoa. Tosin vielä yhdeksän päivää ensimmäisii viikonloppuvapaisii mut sen jälkee kahten viikkona viel VLV.t. Tarkoittaa sitä, että pääsen riparimiittii fuck yeaah!1
ps. sori huolimattomasta kirjotusasusta, kirjottelen kännykällä, enkä jaksa tehä pikkutarkkaa työtä, koska sitä ollaan täällä jo nyt kyllästymiseen asti tehty
-359 päivää jäljellä

See you in 12 months

Noniin, kahentoista tunnin päästä mie ja muutama muu kaveri ollaa toivottavasti enemmän tai vähemmän onnellisesti perillä RUKissa. Siitä se sitten alkaa, intti. Ennen se oli vain juttu mikä alkaa monen vuoden päästä. Vuosista tuli kuukausia. Kuukauksista viikkoja ja niin edelleen pelkkiä päiviä. Nyt se hetki on koittanut ja miun täytyy lähtee pois.

Kuten varmaankin ootte lukenut niin mie oon kuitenkin asennoitunut inttiin positiivisesti. Oikeastaan se on pakko. Intti tulee olemaan miun uus koti seuraavan vuoden ajan, joten miks asennoitua huonosti. Jos kaikki menee halutulla kaavalla niin mie sopeudun sinne nopeasti, hurmaan kaikki miun siis niin ihkulla luonteellani ja pääsen lääkintämieheks. Mitään muuta en toivo kuin tuota lääkintää, jos en siihen pääse niin se on sama miulle mihin mie sit joudun. Mie pistän siis parastani.

Ilmeisesti kahden ensimmäisen viikon aikana tulee olee aika tiukka aikataulu. Iltavapaita ei ole, ja kännykän käyttökin on kait hyvin rajoitettua, joten meistä ei tuona aikana tuu kuulumaan...ellei kiero_seppo uhmaa sääntöjä ja dataile kännykällä peiton alla yöllä, joka mitä todennäköisemmin tulee tapahtumaan.

Mutta ette työ miusta ihan kokonaan pääse eroon, tuunhan mie melkein joka viikonloppu lomille mädättämään teiän aivot ihanilla inttijutuilla, koska eihän miulla muutakaan elämää enää silloin ole. Miun blogikin mitä luultavimmin täyttyy pelkistä inttipäivityksistä, kerron siitä miten kiva päivä miulla oli ku kontattii mutasessa metikössä ja miten marssittiin pyöreen kaupungin ympäri ja sillee. Mutta niistä sitten myöhemmin.

Eilen oli kavereiden kesken meiän läksiäiset. Turistii kaikkee turhaa, syötii yms. mut leikattiinpa meiltä myös letit. En oo ihan vielä tottunut tähän miun uuteen lookiin, mut pää tuntuu hiekkapaperilta kivalta. Tuntu höpöltä ku laitoin pipan päähä, kutitti iha hitosti! Muille kavereille kalju sopi oikein hyvin, mut mie näytän tällaselta vammaselta apinalta jee. Ulkonäkö täsmää ainaki nyt sisimpään:P

Miun siis piti siivota. Enpä siivonnut. Fuuuu! Mut ai niin, tuol mein LP4-leiril ois riparitapaaminen joko kahden tai kolmen viikon päästä olevana viikonloppuna. Toivon kovasti, että pääsen osallistumaan, koska tuplamakupirtelöt ♥

♥    ♠    ♦   ♣

S e e   y o u   i n   1 2   m o n t h s

Climbing to the top

Meen suoraan asiaan. En yksinkertasesti jaksa rypee tuolla pohjalla ja kävelinkin ihan ilosesti taas pinnan yläpuolella suht tyytyväinen asenne elämään ja virne naamallani. Eilisaamuna sain kuitenkin tiedon, etten päässyt sairaanhoitajakoulutukseen ja tänä aamuna tiedon miksi en; ilmeisesti olin reputtanut jonkin pakollisen osion valintakokeista. Pistää miettimään, että oliko se tentti, ryhmäkeskustelu vai henkilökohtainen haastattelu ja huomenna mie taidankin tiedustella asiaa. Vittu et kuitenkin vihastutti, vihasin itteeni, koska olin niin varma että pääsen sisälle, mutta kuinkas kävikään. Miekin sain kokea sen, että itsestäänselvyydeltäkin tuntuvat asiat ei välttämättä aina oo niitä. Sinänsä ei täs mitään, meninki sinne vähän höntsäasenteel ja yhtenä tarkoituksena oli käydä kattomassa millasii nää valintakokeet on. Nyt tiiän. Seuraavalla kerralla oon valmis.

Vituttaa silti ihan mielettömästi, koska oon tottunut siihen että miulta odotetaan paljon ja viime aikoina oon sekä ite joutunu pettymään itteeni muiden pettyessä myös miuhun.

Eilen ku makoilin hyvän tovin ammeessa niin ajattelin näitä inttijuttuja. Täl hetkel Haminas oleva kaveri oli tullu aikasemmi febes selittää näist asioist ja kuulin et oon varmaa ainut joutsenolaisista tuolla kuljetuskomppaniassa. Ilman kavereita siis. Harmittaa vähän, mut toisaalta parempi ettei niitä oo, pääsen vetämään itsenäistä roolia. Tulin myös päättäneeks, että haen johtajakoulutuksee. Myöhemmin ehkä kadun sitä päätöstä, koska siten 12 kuukautta siellä pitäis olla. En anna kuitenkaa maailman talloo miuta pohjalle, mie kiipeen ylös. Mie näytän muille, että mie pärjään siellä. Mie näytän muille, että saan luotua uusia suhteita. Näytän muille, että suoritan palveluksen hyvin ja näytän, että mie takuuvarmasti pääsen sinne ensihoitoon. Ei, mie en näytä muille sitä, mie näytän itelleni, että miusta on siihen.

Miun paheista suurin on kateus. Aina oon ihannoinut muita, toivovani olevani kuin he. Haluavani olla jotain muuta, kuin se huonoin porukasta. Unelmoivani olevani se, joka onnistuu. En siks aina huomaa sitä, missä mie oon ite hyvä, mutta välillä olis hyvä pysähtyä miettimään niitä omia vahvuuksiaan. Jokainen ihminen on parempi jossain kuin muut. Jokainen on hyvä jossain.

Vika viikko lomaa

Yksi viikko lomaa jäljellä, mitäs hittoa, mitä niille 18 muulle lomaviikolle oikein tapahtu :o Aika menee tosiaankin nopeesti ja en nyt oikei tiedä ite et ootanko sitä inttii vai enkö oota. Mie uskon, että siel tulee olee iha kivaa ja näin mut tää odottaminen on vähä kiusallista. Tuntuu höpöltä aatella sitä et tuun olee siel seuraavat 9 kk ainakin. Kunha sinne pääsee ja kotiutuu nii sitten helpottaa tai ainaki hope so.

Fiilikset nyt on ollu mitä on, mut suunta on ollu ylöspäin. Täl viikol oon nyt aktivoitunu ja nähny muutaki sakkii ku pelkästää tuota omaa ydinporukkaa. Keskiviikkon kävin Mitun kaa lenkil ja uimas. Huomasin sen lenkkireissun jälkeen, et miun kunto on keväästä laskenu iha huimasti koska alko väsyttää paljo nopeemmi. Vitostakaa en jaksanu juosta ilma taukoo viime viikol. Muttakun aattelee nii mie toukouun vaa lepäsin laakereillani ilman mitää ihmeellisempii suorituksii ja kesäkuukin meni enimmäksee isostellessa nii ei kait mikää ihmekään. Ja miun tavotteena oli inttii varte päästä parempaa kuntoo:D

Simoakin, yhtä noist lappeenleirin isosista näin tällä viikolla ja perjantaina kävin korvenkyläs moikkaa sorsii ennen inttii. Käytii illal viel BB-viikon avajaisis ja siel vaellelles tuli turistuu turhia tuttujen kans ja törmättyy kirjaimellisesti monee henkilöö. Sorsat laitto miun mukaan niitte vanhan tietokonetuolin mitä ne ei tarvinnu ja no, sainpahan nyt ite ehjän. Tuo entine nimittäi on iha kaatopaikalt löydetyn näköne.

Eile käytii Markuksen kaa myllysaares uimas ja alottelee iltaa varten ja tuli huomattua miten paljo lokit tykkää sipseistä. Yhelle lokille ku heitti palan nii koht siin yhen lokin rinnalla oliki kolmekymment lintuu. Aluks nauratti mut sit tuli pelko paskasateesta, onneks ei käyny mtn:DD Illal käytii apinas Markuksen kamun keikalla ja jossai vaiheessa päädyttii sit satamaan. Satamasta apsille ja joku sai loistoidean et rillataa maissii ja makkaraa, ostettii sellaset ja mentii magen huigeelle grillille, syötii hyväl ruokahalul ja lähettii veks. Jäin Markuksen luokse yöks ja nyt aamul sit krapulaisena mäkkiaamupala ja junal kotia.

D'oh, miun kämppä on melkei ku ydinsodan jäljiltä, ollu jo ylppäreist asti. Ei oo kerenny/jaksanu/kiinnostanu muutaku sotkee kämppää lisää. Pitäis jaksaa kuiteki raivata tätä kaaosta täält enne inttii nii ei tarvii lomil sit ressata täst. Saa nähdä onnistuuko, joku mukava aamuyö vois yrittää.

Oon myös innostunu nyt soittelee kitaraa. Aina enne miun motivaatio on kariutunu noihi hiton barré-otteisiin kun ei vaa miun sormet oo suostunu yhteistyöhön, mut nyt oon hokannu jotai mitä enne en ja Simoki anto torstaina muutaman vinkin nii täst sitte se lähti. Pari kappaletta menee säestäen jo jotenkuten. Sääli että vasta tässä vaiheessa alan oppia, kun ripareillaki ois ollu kiva soittaa mutta noh, kaipa täst on jotain käytännön hyötyä joskus myöhemminkin.

Breakdown

Kävin äske Kelas ja pakko sanoo, että siellä asiat hoituu kyl tosi hankalasti. Sain kuitenkin tuon miun sotilasavustusjutun hoidettua ja siin ei ilmeisesti ollutkaan virhettä samal taval ku ootin, mut sain selville jotai muuta mitä papereist ei selvinny. Pääasia että sain voitettuu taistelun siellä, ehken menetä nyt kämppää sinä aikana ku konttaan tuolla metässä. Feels like a winner.

Eile käytii kavereiden kaa hesas ja lintsillä, oli suuremmal lössil iha hiton siistii ja siks oli mielettömän upee päivä. Viimeisii hetkii tääki porukka elää ennenku möröt nimeltä armeija ja jatko-opiskelupaikat tulee hajottaa sen, mut onhan täs onneks viel päivii jälellä.

Okei, eiline oli hieno päivä mutta myöhää illast alko olee erittäin paska fiilis. Kotii päästyä mie romahdin täysin ja purin tätä pahaa oloani tavalla mitä en oo monee vuotee pystyny tekemään. Mie itkin. Mie häpesin sitä millane kusipää oon taas kerran ollu, miten oon onnistu levittää paskaa mieltä ja sitä miks teen aina kaiken väärin päin. Tajusin edellee olevani ihan vitun hukassa elämän suhteen, pelkääväni ettei tulevaisuudella ois annettavana miulle yhtään mitään. Säälin kaveria, joka joutu kuulee tän kaiken.

Toissayönä tää miun ihastus sai kuulla tilanteen missä mennään ja pettymäänhän mie siinä jouduin. Mie arvostan kuitenkin sitä, että tää otti asian erittäin hyvin, eikä paennu takavasemmalle kauhuissaan mihin oikeastaan olin jo varautunut. Vaikkei käynyt niinku halusin, nii ainaki tilanne tuli selväks ja pääsen nyt eteenpäin. Olo on silt osin ollu paljo vapautuneempi, mut silti oli viel sen verran paha olo, että se riitti laukasemaan tuon viimeöisen episodin.

Mie haluun vierelleni jonkun,

koska se läheisyydenkaipuu on iha mieletön miullakin

Samaa vanhaa

Kas, onpas miun blogin kävijämäärä kasvanut hurjasti o_o^ mikä lie syynä siihen ;)

Hurraa! Alan osoittaa merkkejä sopeutumisesta. Arki alkaa taas maistua, vaikka vieläkin mielessä pyörii moni asia. Ilmeisesti nuo yhdeksän päivän leirit on aika petollisia :p

Tajusin muuten, että välttämättä miun isostelut ei pääty tähän(kään), koska tulin aatelleeks että seuraavana vuonnahan mie oletettavasti oon muuttanut lappeenrantaan ja voisin alkaa hengata lappeen tiloil. Sitä kautta voisin päästä kokee viel yhden leirin, koska näemmä lappeella kelpuutetaan isoseks vähän vanhemmatkin, zenos en varmaa enää pääsis. Olin nii sääd tuon edellisen riparin jälkeen ku olin jo viimeisen leirini isostellut, mutta onneks porsaanreikä löyty. Näihin ripareihin kun jää koukkuun.

Muutenkin ku miettii tuon isostoiminnan merkitystä miun elämässä nii se on ollu iha valtava. Miun sosiaaliset taidot on paljo paremmal tasol, ku aikasemmi ne oli lähestulkoon nollassa. Tuntemattomille ihmisille oli vaikee mennä juttelee ja esiintymistilanteet tällasten eessä oli ihan hirveitä. Oon oppinu toimimaa eri tilanteissa niitä vaativilla tavoilla ja niinkin itsekkäästä ihmisestä, ku mikä mie olin sillo aikoinaan on tullu ehkä vähä enemmi muita huomioon ottavampi ;) Tärkeimmäks asiaks nousee kuitenkin nuo ihmissuhteet, mitä oon tuon kautta saanut. Suurinpaan osaan miun tällä hetkellä läheisimpiin ystäviin mie pääsin tutustumaan isoskoulutuksessa ja muutenki oon saanu tavata monen monta hienoo ihmistä.

Ihan hyvää siis kuuluu, mutta tuo tapaus x meinaa edelleenkin sekottaa miun pään täysiä. Mie alan jo uskoo ettei tästä mitään tuu kun oon laskeskellut yhteen 1+ 1 jne. ja ois parasta jättää koko homma sikseen. Mutta milloinkas järki ja tunteet on pelannut yhteen hiileen? En pysty oikei olee kavereiden seurassa, mutta yksin ollessa toisaalt sattuu viel enemmän. Ainoaks keinoks selviytyä tästä tilanteesta on jäänyt taas liikunta. Viimeyönä kävin lammen ympäri uimassa, autto toistaseks mut nyt alkaa taas ahdistaa :c

Kaikenlisäks ärsyttää tuo armeijaanmeno, kaks viikkoo on liian lyhyt aika. Haluisin nyt tän kaiken touhuumisen jälkeen levätä ihan vaa itekseni ollen, mut toisaalta pitäis ehtii taas näkee mahdollisimman paljon porukkaa ja sanoo "hyvästit". Possupuoli asiasta on se, että ehkäpä siellä armeijassa tää miun ihastuminen laantuu ja oon jotai muutakin, kuin pelkkä muissa maailmoissa seikkaileva vihannes. Tosin armeijassahan ei omilla aivoilla ajatella, joten onkohan sillä kuitenkaan mitään välii...:D

Nothing major

Äh, elän vieläki iha edellisessä riparissa. Niin hienosta leiristä on vaikea palautua tähän arkeen, varsinkin kun siellä liikuttiin hyvin emotionaalisilla tasoilla. Eilen kävin Allulla poikienillassa, mutta mie jouduin poistumaan sieltä, koska en vaan kyennyt olemaan suurella lössillä, huomasin olevani jatkuvasti täysin muissa maailmoissa. Miul on ikävä muita isosia, ikävä omaa ryhmää ja leiriläisiä. Ikävä illan palavereita johtoportaan kanssa milloin sai avata omaa sydäntään ja vuodattaa itseään painavat asiat muille. Nyt on just sellainen olo, että haluais tehä niin, mut tuntuu hassulle puhua nyt jollekin leirin ulkopuoliselle henkilölle (tarviin sen leiriltävieroittumisleirin), koska nää ei voi kokea niitä asioita samalla tavalla kun mitä myö, jotka siellä oltiin.

Anyway, miun mielestä oli hiton siistii päästä tekee taas leirilehtee. Meillä joutsenossa kun lehtikulttuuri lopetettiin, niin mie en ehtinyt siellä kuin yhden sellaisen tekemään. Oli siis aivan käsittämättömät nostalgiat, kun pääs tekemään omaa sivua ryhmälleen ja kirjottamaan omista pikkusesta jokasesta jotain kivaa. Backstagenkin (lappeelainen termi "Insiderit") seurassa puuhaileminenkin oli suhteellisen viihdyttävää. Monta asiaa lappeelaisessa versiossa kuitenkin hieman ärsytti, mutta leirilehti kumminkin. Se on niistä huolimatta arvokas muisto kauniista viikosta.

Pakkaa sekoittaa mukavasti tuo miun ihastumistapaus, en tiiä yhtään mitä tää toinen osapuoli ajattelee. Elän melkei siinä uskossa että tää vois tykätäki miusta mut äh, lisäks on äärimmäisen pedo olo. En vaa voi olla ajattelematta tätä henkilöä. Pari vuotta varmaan kulunut kun oon näitä tunteita tällä mittakaavalla kokenut. Tuntuu vaa tosi oudolta. Ainoastaan miun ensimmäinen ripari isosena vaikutti samalla tavalla kuin tää nyt, mutta noh....sielläkin oli ihastuminen taustalla ja muutenkin sekin leiriporukka vain jotain niin mahtavaa.

Kela laitto muuten miulle kirjettä ja huomasin siellä tapahtuneen ikävän kämmin, sotilasavustusta miulle ei oo myönnetty ku kolmannes miun vuokrasta koska ne ilmeisesti on käsittänyt että mie saan armeijan aikana jotakin muutakin tukea. En vittu jaksais nyt säätää noitten kanssa. Haluun tehä itkupotkuraivarit ja heittää mustekalan pihalle rage. Tänään vietin kuitenkin kivan päivän with satsu, huominen pitäis viel kestää ja sunnuntaina nään taas ripariporukkaa.

Pieni akuutti leiripäivitys

Katosin aika nopeasti seuraavalle riparille Tuosaan edellisen jälkeen ja fiilikset oli jotakuinkin sitä luokkaa, että ei jaksa, ei siel tuu olemaan kivaa, isosil on siel ihan hitosti enemmän hommaa ja vastuuta, leirin tavat on iha erilaisii ku zenos jne., mutta jotenkin mystisesti siel ei ollut yhtään sellasta millaista kuvittelin. Leiri oli aivan mahtava, leiriporukka sekä johtoportaan jäsenet oli ylivetoja. Mein tiimi toimi ihan mielettömän hyvin. Välillä pari asiaa alko pännimään, mut ei siitä sen enempää. Ruoka ei ollut siellä mitenkään erityisen hyvää, mutta paikkana se oli oikein kiva.

Anyway, oisin voinut jäädä sinne paljon pidemmäks aikaa. Oli iha helvetin haikee olo jo sillo leirin vikoin päivinä, mutta nyt olo on suorastaan kamala. Suuremmilti osin tähän vaikuttaa se, että satuin ihastumaan erääseen leiriläiseen fuufuu.

Haluisin vaa maata sängyssä ja vaipuu ikuiseen useen.

Taas pien hetki menny

Päässy taas vierähtämää muutama viikko ku viimeeks oon kirjotellu. Fiilistä ei oo oikei ollu, ei oikein aikaa ja no, ei niitäkään asioita mistä kirjoittaa. Miun elämä on tainnut muuttua tylsäks. Muodollisuuden vuoks kuitenkin kirjotan jotain yo-juhlista lähtien, koska ennen niitä ei oikeastaan tapahtunut mitään sellasta mistä haluaisin kertoa. Ja ei oo nyt oikein kirjotusfiilsitä nii en virheisii jaksa jäädä jumimaa.

Kävin mie hei ennen yo-juhlia parturissa leikkauttamas letin ja värjäyttämäs tän. Paikan päällä hermoilin mitä oikein haluaisin ja päädyin sit tällaseen peruslyhyeeseen mustaan ja päältä värjättyyn oranssiin. Olin hyvin epävarma tuost lopputuloksesta pitkän aikaan, mutta nyt kun oranssi on haalistunut tuollaseks luonnollisen väriseks ja tukka saanut aavistuksen verran lisää pituutta niin tää näyttää ihan hyvältä.

Yo-juhlat tuli ja meni. Kirkko osottautu oikein hyväks paikaks pitää nuo juhlat ja miun pianonsoittoki meni suhteellisen hyvin, vaikka ilmeisesti tein virheitä sen verran että joku niitten lukumäärän viitsi laskea. Yllätyin aika täydellisesti kuullessani, että mie saan stipendin, koska koulun vihkoon ei siitä oltu laitettu mainintaa. No, en valita. Tiina ja Jerry piti oikein hyvät puheet ja koulun puolesta ne juhlat onnistu melko täydellisesti. Harmittaa vaan, kun tuo oli viimenen kerta kun myö kokoonnuttiin abit yhdessä, joitain noista en tuu enää koskaan näkemään sniff.

Omat juhlat pidettiin miun tädin luona Imatralla, miun näkökulmasta sellainen porvarikämppä niin oli erittäin hyvät puitteet niille. Vieraita kävi päivän mittaan suhteellisen paljon mut silti vähemmän mitä odotettiin, ehkä about 50 kpl. Lopuks sit kaverit tuli ja jäivät juhliin jokski aikaa, mutta aikataulun vuoks piti lähtee niiden mukana sit pois. Ilmeisesti miun juhlat kuitenkin jatku vielä siellä:DD Lahjoina tuli paljon Iiittalan Teemaa, mitä toivoinkin, lisäks siskolta tuollane ûber paistinpannu ja kavereilta tuollane helvetin upee taulukehys, johon nää oli laittanut kuvia miusta sekä Iinalta banaanijugurttia...;) :3 Ja nii, tietenkin myös manii tuli.

Sisko ja äiti oli jättänyt näitten koiruudet miun kämppään juhlariehan ajaks ja kyllähä täällä pien sotku oli, mut ei ihan nii suuri mitä olin odottanut. Vaihoin nopsaa vaatteet, käytin koirat ulkona ja lähin sit jatkopaikalle Sannan mukana. Jatkotki onnistu hyvin, vaikken ite missään ihmeellisemmissä tunnelmissa ollutkaan, muutama asia illan aikana alko kyllä pännimään, mut ei niistä sen enempää. Juuson kyydissä kotiin ja kusilammikoiden kautta sänkyyn nukkumaan.

Aamulla heräsin ilman krapulaa jee ja siivosin kämpän, pakkasin ja lähdin Juuson kyydissä Kesärantaan. Leirin pappi vaati, että mie lähden ennen iltaohjelmaa kotiin niin saan levätä tarpeeks ennen pääsykokeita ja niinpä Juuson kyydissä silloin takas kotiin. Kävin tentittävän alueen läpi ja seuraavana aamuna sit Mitun kyydissä Saimialle. Tentti meni ihan jees, ryhmäkeskustelu meni ihan jees ja haastatteluki meni ihan jees, vaikka jännitti sen verra että miulla ois voinut porata lattiaa. Juuso haki miut tän jälkee ja vei miut Kesärantaan jossa pääsin jatkamaan riparia.

Mitäs tuosta riparista, oli ihan mahtava. Leiriläiset oli hiton mukavia jokanen omalla tavallaan ja mein isosporukassaki hommat hoitu hyvin ja oli ihan sikaupeet insideläpät. Kesärannan ruokalista oli kuitenki päässy vaihtumaan ja kuuluisaa salaattikastikettakaan siellä ei enää ollut. Miun ryhmä oli paras, vaikkei voittanutkaa päivän pelejä</3 Käytiin vikana päivänä viel riparirallilla Haminassa, joka oli miun mielestä täysin turha reissu, mutta käytiin kuitenkin siellä yhdessä meksikolaisessa ravintolassa syömässä, joka teki sen että matka ei ollutkaan täysin turha. Omnom:3 Mitu suostu (Kiitos!) kuljettaa meitä sunnuntaina konfirmaatiokierroksella ja täten riparilaiset sai mitä tahto, nii saatii myökin, eli kakkua siis :D

Isoset v.2012.k1

Leirin ja konfispäivän välissä olevana lauantaina poikaporukka juhlisti Juuson, Simon (sekä Mitjan?) synttäreitä paintballin merkeissä. Kokoonnuttiin puoliltapäivin Mitjan residenssille ja alettii riehumaan, välissä tilattiin pitsat ja jatkettiin. Lopuks käytiin viel Kokkosten saunassa ja pihalammessa uimassa. Metäs ryömiminen oli iha parasta, tosin alko kyrsii ku ite hävis muitten oveluudelle. Parhaat synttärit ever, muistoks jäi pari pahannäköstä mustelmaa.

Erkit

Kaiken tän ilosen touhuamisen aikana miekin ehdin kuitenkin tuntemaan itteni yksinäiseks, epähalutuks, väärintehneeks, kykenemättömäksi auttamaan ja kapeakatseiseks. Ehkä fiilikset tästä nousee. Jos ei, niin...no, sille ei voi sit mitään.

Pikkupäivitys

Hämeenlinnan reissu jälleen takana, enkä tiedä tuleeko enää uutta ennen armeijaanmenoa, Kesällä ilmeisesti on hyvin paljon kaikenlaista tekemistä ja siksipä miun loman rennompi osuus on loppumaisillaan. En tiiä jaksanko näin pitkän lusmuilun jälkeen enää aktivoitua, mutta kaipa se siitä. Sinänsä vähän hassua ajatella, että seuraavalla viikolla mie en oo enää lukiolainen vaan ylioppilas. Oisin mielellää ollut lukiolaisena vielä vähän aikaa. Uudet tuulet puhaltaa suuria muutoksia miun elämään ja siispä miulle on täysin mysteeri minkälaista elämää mie vietän vuosi tästä eteenpäin (tai oikeastaan kahden, koska oon varmaa siel metäs konttaa viel vuoden päästä).

Ahistaa ihan hitosti tuo YO-juhla, oon tullut siihen tulokseen että tuo miun pianokappale on viel sen verran retuperällä että se todennäköisesti vain raiskais kaikkien korvat piloille. Jotain kuitenkin haluaisin siellä esittää ja mietin olisikohan tuosta Ameliesta juhlakappaleeksi. Vaikka moni kaveri on sen useaa otteesee kuullut, niin loppukoululle se saattais olla suht mieleinen kappale. Maanantaina tapaan Pesosen, saa nähdä miten käy.

Ja sitten pari ilmoitusluontoista asiaa. Nyt on sepolla koko ylioppilasvaatetus kasassa, on puku, kengät ja valkolakki. On tilattu parturi -ja valokuvausaika, mutta osa vieraista on vielä kutsumatta. Huomenna voisin soitella.

+ Miekin oon nykyään rillirousku :c piilareist en luovu kokonaa, mutta toisinaa joku saattaa nähdä miulla kakkulat silmillä. Eivät pue miuta muuten yhtään.

Häme kutsuu

Kaikki ois paremmin jos ei mua koskaan ollut ois,

                                                  nyt hetki on tullut, mun täytyy lähtee pois

tosin hetkeks vaan, mut toivon ett' se riittää,

                                                  ellei, niin seppo silti kaikest kiittää

Häme kutsuu

Haaste

Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their “tagger” and post it on their blog.
 

- Then, choose 11 new people to tag and link them in your post.
- Create 11 new questions for the people you tag to answer.
- Do not tag back to the person who has already tagged you.


By Oona

1. Mikä on ollut vuoden 2012 paras päivä?

Öff, mie en oo tänä vuonna kait tietoisesti priorisoinu yhtää päivää ylitse muiden, joten tää on vähän hankala. Monta potentiaalista päivää kyllä nousee heti mieleen, joista mie oon jokaisen viettäny miulle tärke(id)en henkilö(ide)n kanssa. Mut mie kuitenkin valitsen parhaimmaks päiväks tammikuun 1. päivän, jolloin myö nähtiin Markuksen kaa toisiamme hyvin pitkän ajan jälkeen. Ja tää päivä on paras just asian luonteen vuoks. Sen päivän jälkee ollaa aika ajoin nähty suhteellisen usein. Mikä voiskaan olla parempaa kuin vanhan ystävän takaisin saaminen?

2. Kumpi on kivempi, syksy vai kevät? miksi?

No syksy daa? Joillekki kavereille oonkin jo useampaa otteesee maininnu siitä minkä takia mie rakastan syksyä ja minkä takia dissaan kevättä. Syksyssä miuta kiehtoo lähestyvän talven saapuva viileys, jolloin ei kuitenkaan ole vielä kylmä. Kuuman kesän jälkeen se tekee aina hyvää. Alkusyksyn ruska on mielettömän kaunis ja loppusyksyn sateen ja hallan raiskaamassa talvilepoon käyneessä maastossa on myös se oma hohtonsa. Ja se sade. Sateen ropina rauhoittaa mieltä ja tuo ilmaan sellaisen tietyn raikkauden. Kaikista suurin syy syksyn "kivuuteen" on kuitenkin se pimeä. Hämärä muutenkin on jees ja sillo kynttilät pääsee oikeuksiinsa. Siin on se iha oma fiiliksensä. Syksyynkin aikanaan silti kyllästyy ja sitten sitä vaan toivoo että se talvi tulis nopee.

Keväässä ei sit oikein muuta ookkaan kun niitä inhokkipuolia. Aikoinaan talvisin kun aurinko paisto, niin mie helposti nappasin päänsäryn lumen amplifoimasta säteilystä helposti miun migreenin takia. Ja keväällä aurinko tykkää paistaa vielä enemmän kuin talvella, jonka takia se oli miulle yhtä helvettiä. Nykyään mie en migreenistä enää kärsi, mutta oon ehdollistunut siihen etten keväästä oikein välitä. Lisäks se sulava loska on rasittavaa, ja se kun ulkona on liian lämmin pitääksesi ulkovaatteita, mutta liian kylmä voidaksesi jättää ne pois. + Pääsiäisaskarteluista tulee aivan mieletön sotku, ja vaikka täällä sotkun keskellä elänkin niin mie en silti oikein pidä siitä. Kevään kiva puoli alkaakin vasta sitten, kun lumet on lähes kokonaan sulaneet pois, paikat alkaa kuivaa ja vihertää, voi alkaa chillaa ilman ulkovaatteita, linnut laulaa ja sillee, mutta tän puolen mie jo melkei lasken kesään.

3. Millainen on lempi korusi/asusteesi?

Näistä miun pitämistä koruista ykköset taitaa olla nää miun mustat korvarenkaat. Ne on miun mielest kivan näköiset korvassa ja sitten kun on tylsää nii päätään voi ravistaa, jolloin nuo kivasti heläjää omaan korvaan. Ja muut ihmettelee mikä miuta vaivaa ku ravistelen päätäni retunomaisesti.

Paras vaatekappale on ehdottomasti tuo miun ruskea hihaton, jonka oon itse tehnyt. Tietenkin sen takia, että mie oon muutenkin ruskeesävyisiä vaatteita suosiva, mutta myös sen takia että siinä on miun kädenjälki. Tai no en oikeastaan muuta tehnyt kuin leikkasin hihat pois ja ompelin siistiks. Työnjälki on miun mielest iha jees. Uniikki vaatekappale, itse tehty, hintaakin tais olla 15 euroa. that's why i like it.

4. Ihminen jota arvostat kaikkein eniten?

Ketään kaveria nostamatta muiden yläpuolelle mie vastaan äiti. Äiti tukee, suojaa ja rakastaa. Silloinkin kun poikanen on lentänyt jo pesästä. Muutenki miun äiti on tosi epäitsekäs ja mm. ei pyri tän suomalaisen mallin mukaisesti siihen että itellään kaikki on parempaa ja paremmin kuin naapurilla.
 

5. Mikä on suosikkikirjasi? miksi?

Tääkin on ykköskohdan tavoin vähän hankala. Moni miun lukemista kirjoista on hyvä, mutta vaikea sanoa mikä on paras ja viel vaikeampi että minkä takia. Potterit on toki ollu hyviä, niin myös Universumin tomu- kirjasaraja ja tuo Muinainen Pimeys -sarja, mitä tällä hetkellä oon lukemassa. Vastaan kuitenkin Nälkäpeli, koska nautin suunnattomasti niin elokuvasta, kuin kirjastakin. Ootellessa sitä milloin pääsen lukemaan ne seuraavat osat...;) 

6. Minkä asian haluaisit muuttaa itsessäsi?

Asia x:n? Sit miulla ei ois läheskään niin paljon ongelmia kuin on ollut, ja on tällä hetkellä. Mut jos se muutettava ominaisuus ois luonteenpiirre, niin kaipa se ois muutos puheliaammaks ja selkeemmäks. Hyvin usein mie satun olemaan harvasanainen sönkkö. Joskus tykkään turista kunnolla, mut silti sönkkö. Joten puhujaks miusta ei ole.

7. Mistä olet ylpeä itsessäsi?

Ehkäpä se, että mie oon mukava. Siis sillein mukava että miun on helppo tulla ihmisten kanssa toimeen ja että pääsen ihmisten lähelle helposti ja luonnollisesti. Koska ihmiset pitää miusta, niin onnistun voittamaan puolelleni muita ihmisiä. En tiiä miten asia oikeesti on mut ainakin mie uskoisin näin. Mut vaikka sinne ihmisten lähelle pääsee helposti niin eri asia on pystyä pitämään ittensä siel. 

8. Miten vietät mieluiten sadepäivän?

Yleensä mie vietän sen sisällä, vaikka ei se se mieluisin tapa olekaan. On se silti mukava seisoo ikkunan takana pitkiäkin aikoja pelkästään katellakseen sadetta ja kuuneellaakseen sen ikkunaan paiskautuvien pisaroiden ropinaa. Mieluisin tapa ois kuitenkin lähtee seikkailemaan ulos joko yksin tai kaverin kanssa (sateenvarjot mukaan), ellei myrskyä liikaa. Tosin, sekin on aika kivaa.

9. Jos yksi unelmasi toteutuisi nyt, mikä se olisi?

Sanotaan että raha ei tuo onnea, mutta sanoisin itse että oikein käytettynä se voi tuoda. Monen henkilön unelma on voittaa lotossa jättipotti, myös miun. Se ei tosin ole se ainoa. Hankkisin muutaman akuutin asian, voisin kävästä lomalla ja sit laittaa rahat säästöön. Mie en nousis hetkeks porvariluokkaan, vaan eläisin samanlaista elämää kuin ennenkin, tosin elämänlaatu ehkä hiukan korkeammalla, jotta sitä rahaa kestäis mahdollisimman pitkään ja kun sitä tartteis nii sitten sitä olis.

10. Mikä on lempituoksusi?

Lempparii ei taida olla, mutta monia hyviä. Hyvän ruuan tuoksu, vastapesty pyykki, kesän ja sateen tuoksu. Ja sen tärkeän henkilön tuoksu.
 

11. Jos saisit lanseerata maailmanlaajuisesti yhden nimeäsi kantavan tuotteen mikä se olisi? (esim. hajuvesi, hammasharjamallisto jne :D)

Kaipa se olis joku kortsumalli.

Ja sit nää miun kysymykset. Koska oon tylsä, niin lainailen Oonalta. Vastauksiin ois hyvä liittää perustelut mukaan. Sinänsä ei välii vaikkei tätä kukaan tekiskään, mut mie tägään Jeren, Helinin, Allun ja Sannan

1. Mikä on onnellisin/yksi onnellisimmistasi päivistäsi menneisyyden takaa?
2. Mitä odotat tulevaisuudelta?
3. Mitä kadut?
4. Mistä olet ylpeä itsessäsi?
5. Minkä supervoiman haluaisit, jos saisit valita?
6. Millä tavalla viettäisit viimeisen päiväsi?
7. Mitkä nimet antaisit mahdollisille lapsillesi? (2 ♀, 2 ♂)
8. Mainitse 5 asiaa, mitä haluat tehdä elämäsi aikana.
9. Lempiruokasi?
10. Jos yksi toiveesi/unelmasi toteutuisi, mikä se olisi?
11. Mistä asioista nautit?