Uuden elämän ensimmäinen päivä

Jopas tästä on taas vierähtänyt aikaa, kun oon viimeeks kirjoittanut. Sillä hetkellä elämäntilanne oli kaaottinen. Tieto siitä, että ei ollut opiskelupaikkaa aiheutti miulle huolta ja murhetta hyvin pitkän aikaa, mutta solmu alkoi siitä kuitenkin aukeamaan. Puhtaasti voin sanoa, että mie en suoriutunut valintakokeissa huonosti. Miulla oli todella hyvät pisteet, ja jos olisi niin paljon olla viime vuonna, niin mie oisin päässyt sisälle. Ryhmäkoko tänä vuonna oli nyt vaan niin paljon pienempi. Nytkin jäi parista pisteestä kiinni, juuri sen ykkösvaihtoehdon verran. Nyt kaduttaa etten ollut laittanut sitä ensimmäiseksi.

Tällä hetkellä avoin AMK kuulostaa oikein hyvältä, ja sinne aion hakeakin. Käsittääkseni siellä järjestetään hoitotyön koulutusjakso, jossa opiskelen täysin samoja juttuja kuin tutkinto-opiskelijat. Seuraavana vuonna, jos pääsen sisään, jatkaisin toisen vuoden opiskelijoiden mukana, eli en menettäisi yhtään mitään. Ehkäpä ainoana miinuksena maksullinen puoli ja opintoetuuttomuus. Silti tyhjää parempi. Hakijat otetaan sisään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten pidän kyllä huolen siitä, että olen ensimmäisten joukossa ilmoittautuneena.

Mutta tosiaan, miullakin elämä otti ihan uuden suunnan, kun muutin Joutsenosta pois tänne Lappeenrantaan. Siinä missä useimmat muut miun ikäset muuttaa ns. omilleen, mie lähestyn asiaa täysin toisesta suunnasta. Neljän vuoden täysin itsenäinen asumisen muuttuminen puoli-itsenäiseen soluoleskeluun on aiheuttanut miulle jo nyt kuluneen vuorokauden aikana helvetisti ahdistusta, ja mie toivon, etten tästä enää kovin paljoo mene alaspäin. Miun arvostamat tila ja yksityisyys on vähentynyt huomattavasti, mutta uskon tän kokemuksen kasvattavan miuta huomattavasti. Tästä on sitten helppo siirtyä asumaan joko parisuhteessa tai sitten taas itsekseen; sehän miulle on jo tuttua.

Oon mie ahdistuksesta huolimatta kuitenkin aika tyytyväinen. Asun miun kaverin kanssa, jonka takia tää ainakin tuntuu helpolta. Yhteisen arjen pyörittäminen on mahdollista ja ruokakulujen yhdistämistä pystyy tekemään. Toki tässäkin tulee varmasti ne kuuluisat kompastuskivet vastaan ennemmin tai myöhemmin. Tällä hetkellä asiat kuitenkin lähtenet hyvin rullaamaan Mitjan kanssa :)

Tää muutto saatiin aika kätevästi tehtyä, kiitos perheen tuen ja avun. Itse pakkailu olikin vähän haastavampaa, koska sitä turhaa tavaraa oli ihan sikana! Ja siitäkin, mikä ei ollut turhaa, piti hankkiutua eroon hyvin vähäisten säilytystilojen vuoksi, ellei ollut täysin välttämätöntä. Miun taloyhtiön roska-astiat täytty lähestulkoon kokonaan miun pusseista. Yhden mummon mulkaistua pahasti päätin sijoittaa roskapussien kuljettamisen ovelasti yöaikaan välttäen taitavasti ilkeät katseet.

Suoritin palikkatestin onnistuneesti läpi, ja mahdutin kaiken tavarani näihin tiloihin, eikä lopputulos oo miun mielestä ollenkaan paha. Pikkasen ahdastahan täällä on, mutta toisaalta aika viihtyisää. Rakastan tuota miun uutta 120 cm sänkyä hihi.

Tänään mie heitin hyvästit entiselle elämälleni, kun luovutin Teeritien kämpän avaimet vuokraisännälle. Pikkasen on kyl haikee olo, mut takuuvuokra lohduttaa mukavasti :) Muutama kaveri tuli päivällä auttamaan miuta jälkisiivouksessa, ja saatiin kätevästi siivottua asunto ennen luovuttamista. Ki-toos!

Ei onnistunut.

Aamulla tuli tulokset ammattikorkeaan hyväksytyistä opiskelijoista, mutta omaks pettymykses en ollut siinä listalla. Kieltämättä hetikohta tuli pienimuotoinen paniikki ja epätoivo, vaikka miulla olikin jo aavistus etten sinne pääse. Pistää kuitenkin miettimään, että onko tuo kuitenkaan sitten se miun paikka. Toista kertaa hain ja kaikkeni yritin. Ei onnistunut.

Vaihtoehto B:nä on hakea jälkihaussa lähihoitajaksi, mutta ajatus tuntuu jotenkin tosi vastenmieliseltä. Toista kertaa en haluais toisen asteen tutkintoa käydä ja saan tukiakin sitten satasen vähemmän. Lisäks pari kaveria on jo lähihoitajia, en haluais tulla aina muiden jalanjälkiä pitkin. Haluaisin tehdä jotain omaa.

Olo on tosiaakin nyt aika epäonnistunut. Viime aikoina en oo tuntunut saavuttaneen yhtään mitään. Enkö mie yritä tarpeeks vai eikö miulla yksinkertaisesti oo kykyä/taitoa tehdä asioita oikein?

No, mie tiiän että oon nyt hämmentynyt, ja ajan mittaan hyväksyn asian täysin. Ajatellaan asiaa toiselta kantilta. Sairaanhoitajaks mie voin aina yrittä uudelleen ja lähihoitajan virka ei pahaa tee. Lisäks en ois siellä yksin, kaveri on aikalail samas tilanteessa ja hakisi myös lähihoitajaks. Lisäksi, ei tää välttämättä oo este, vaan mahdollisuus yrittää jotain uutta. Mielessä on käynyt ja asiasta keskusteltu, jospa lähtisinkin kokeilemaan onneani Lappeenrantaa kauemmaksi. Elämä on mahdollisuuksia täynnä.

PS. Jos oon hyvällä varasijalla, niin saattaa toive vielä toteutua, vaikkakin mahdollisuudet on liki olemattomat.