Lukuloma alko miun kalenterissa virallisesti viime maanantaina, ja sitä varten siivosinki kämpän aika perusteellisesti, koska mie en vaan pysty opiskelemaan kunnolla täällä, jos ympäristö on sotkuinen. Huomio kiinnittyis täysin muihin asioihin ja lukemisesta ei tulis paljon mitään. Hommaan tosin menikin kaks päivää, mutta sain siivottua pitkästä aikaa hyvin, sain siivottua kaappeja, vein pahveja ja joitain pienii vaatteita keräyksee. Järjestystäkin tuli muutettua sen verran, että sänky on edelliseen asentoonsa verraten vinossa, joka sai vähän uutta ilmettä aikaan.
Tuloksena siisti kämppä, jonka yritän pitää parhaani mukaan tässä kunnossa koko lukuloman ajan, niin on parhaimmat tsäänssit lukemisen suhteen. Tällä hetkellä tosin en oo päässyt tekemään paljoo lukemisen suhteen, hommast ei oo tullut mitenkään rutiininomaista. Kemiankirjoihin on tullut tartuttua vaan satunnaisesti, joista oon nyt kaks saanut luettua, mutta matikkaa pitäis tosi nopeasti käsiks. Lukemisen sijaan miun huomio on mennyt sit kavereihin, Kingdom Heartsin pelaamiseen, jota alko tekee miel pelaa just tietenkin lukulomalla + on tullut mätettyy myös Selviytyjii. Ja miul oli aikasemmi suuret suunnitelmat siitä, että sillo lukulomalla mie teen tiukan aikataulun mitä noudatan, herään aikasee ja käyn aamulenkil, opiskelen vähintään 6 tuntii päivässä ja käyn aikasee nukkumaa.
Eipä näytä onnistuvan.
Selvityjät kun mainitsin, niin himottais iha sikan hakee siihen suomenselviytyjät juttuun, mutta ylppärit menis päälle. Tosin vissii kaikki haluis sinne. Tulin myös pohtineeks, että en varmaankaan olis siellä kovin hyvä pelaaja, koska en osais juonitella ja tarkoituksenomaisesti puukottaa muita selkään. Pelaisin pelii ennemminki mahdollisimman reilusti ja kaverinomaisesti ja haluisin muodostaa niitä vahvoja siteitä, joten oisin kai sit helppo huijattava. Näist huolimatta meinasin hakee sit seuraavaan tuollaiseen, jos sellainen tulee :) Tuskin pääsen, mut pitää silti yittää.
Viikonloppuna mie kävin taas siskon luona tuolla Enonkoskella, ja oli ihan mukavaa vaihtelua tästä zenon arjesta ja siskoo oli kiva nähdä kunnolla pitkästä aikaa. Menomatkalla tosin sain tuntee oloni hieman epämukavaks, kun yks äitin koirista päätti kusta miun syliin........ no, tulipaha sekin koettua. Äitin kanssa tuli juteltua paljonkin syvällisiä sieltä tullessa ja miulle tärkeistä asioista. Miun mielest on tosi hienoo, että pystynkin äitin kanssa puhumaan sillä tavalla. Ollaan äitin kanssa aika samanhenkisiä niin ymmärretään toisiamme helposti.
On ollut ihan kivaa joo, mutta sisimmässä jälleen velloo iso musta möykky. Ainaku sieltä saa jonku tuskan pois nii jostain nousee vaa uusia tilalle. Oon vaihteeks aika hämmentynyt ja en tiiä mitä pitäis tehdä. Taistelen omien tunteitteni kanssa ja yritän ottaa niist edes jotain selkoa, mutta tällä hetkellä koko paska on yhtä sekamelskaa. Oon täl hetkel seikkailemas miinakentäl, mut en tiiä tietä ulos. Jossain vaihees astun väärää kohtaan ja sit räjähtää.
Oon kuitenkin iloinen siit, ettei nyt oo kuitenkaa mitenkään turha olo. Oon ehkä jotenkin osannut tukea jotakuta ja saada tuntee itteni edes jotenkin tärkeeks.
Ja koska viikon sana on rakkaus, niin suostun laittamaan yhden Before I die jutun, joka ajankohtaisesti on tosi tärkee unelma miulle itelleni.
Jälleen kerran yöllisten pohdintojen aika. Tää lukion loppuminen herättää monia ajatuksia pintaan ja yks niistä on ystävien ja kavereiden ja näihin luotujen siteiden ajatteleminen. Ystävyys on miulle muutenkin miun elämässä erittäin tärkeä teema ja en tiiä mitä tekisin, jos olisin taas ihan yksin. Been there, Done that. Kautta elinkaaren ihmisiä on tullut miun elämään ja mennyt, myös niitä tärkeitä. Toisinaan on tullut ajateltua, että jokin silloinen kaveriporukka säilyis ainiaan, mutta ainahan nää muuttuu ja oikeastaan millokaa ei voi olla varma, että ketkä ihmiset tulee pysymää siinä siun lähellä loppuu asti. Tai jos ei loppuun asti, niin ainakin pitkään. Tai on the other hand tuleeko ylipäätään kukaan. Yleisestikin oma lähipiiri on vaihtunut hyvinkin vahvasti. Jos ajattelen parin vuoden takaista tilannetta niin pelissä on mukana aivan eri ihmisiä kuin nyt. Mutta toisaalta, eiks tuollainen kuulu nuoruuteen? Nyt vanhetessa kuitenkin toivoo, että kuviot alkais tasaantumaan, haluaisin pitää nää kaverit mitä miulla on nyt. Uudet suhteet tietenkin tervetulleita, mutta näistä en luovu. En halua.
Mutta eihän sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joten tänhetkinen kaikenlainen vakuuttelu on melko turhaa. Varsinkin sen jälkeen kun myö ollaan lennetty eri puolille Suomea, ja ei tulla näkemään enää toisiamme, niin siteet saattaa alkaa heikentymään. Kyllähän sitä ensiks jutellaan chatis, mutta sitten se vaan jää, näin on parin henkilön kanssa käynyt, mutta oon yrittänyt lohduttautua sillä, että nää henkilöt on ollu sellaisia, joita en pitkään tuntenut. Jännäänkin nyt näiden kanssa, joiden kanssa taustaa alkaa olla jo vähän enemmän.
Kuten aikasemmin oon kertonut niin yläasteen aikana miulla ei ollut niitä kavereita, uusi elämä sen puoleen alkoi vasta kun olin uskaltautunut isoskoulutukseen, joista sain ensimmäiset uudet kaverini. Lukioon mentäessä tutustuin jälleen uusiin henkilöihin, ja nyt onkin muutama hassu kappale näitä tärkeitä henkilöitä elämässäni:
Sanna on ollut miun kaveri sieltä omien pomppuaikojen alkutaipaleilta asti, ja tää on kestänyt kaikki kaveriporukanvaihtumisdraamat ynnä muut asiaan kuuluvat. Kyllä tässä kuitenkin about vuos tais vierähtää, ennenkuin Sanna merkitsi miulle oikeesti enemmän kuin joku normikaveri. Sanna on miun(kin) elämässä toiminut tukevana ja auttavana henkilönä, kun omia kriisejä on ollut. Mie en usko valehtelevani, jos sanon, että miuta ei välttämättä olis enää täällä, jos Sannaa ei ois. Pari sellaista hetkeä on ollut, jolloin mie oon ollu täysin eksyksissä ettimässä itteeni, tai taistelemassa jonkin asian kanssa ja hää on niihin hetkiin tuonut valoa ja piristänyt. Sannan kanssa mie oon kuitenkin kokenut myös ehkäpä pahimmat riitani, mutta jokainen niistä on vaan vahvistanut mein ystävyyttä ja kehittänyt miuta itteeni ihmisenä.
Sannassa mie arvostan epäitsekkyyttä ja sitä, kun hää sanoo asiat suoraan. Joskus tosin niinkin suoraan, että saattaa jäädä paha maku suuhun, mutta useimmiten hää on oikeessa. Oon Sannaa kattonu vähän niinkuin jonakin mentorina ja esimerkkinä ja hänellä on monia sellaisia ominaisuuksia, joita mie oon oppinut ja haluun oppia häneltä. Välillä tuntui siltä että oon joku Sannan sidekick, mutta oon oppinu nousemaa jo omille jaloilleni :D
Sannaa mie nään kavereistani useiten ja yleensä myös lähetään viihteelle yhdessä. Tärkeimpiä muistoja on Saksa ja riparit.
Sannaa avarakatseisempaa ihmistä saa hakea
♥
Toinen tärkeä henkilö, johon mie tutustuin vasta paremmin vuoden 2010 loppupuolella on Kuisma. Jostain kumman syystä miun mielessä on päivämäärä 1. marraskuuta (why do i remember this??). Satuttii vaa juttelemaan keskenämme syvällisiä fb. chatissa ja tähän ollaan tultu.
Kuismaa ja miuta yhdistää samankaltaiset taustat ja luonteenpiirteet. Kuisma luonteeltaan on muutenkin aika avoin, ja yks syy siihen minkä takia hää on sellanen henkilö, jonka kanssa mie pystyn vapaimmin puhua syvällisiä. Muiden kanssa on aina jonkinlainen kynnys, mutta Kuisman kanssa miulla on pelkkää tasalattiaa. Oikeastaan oli lähestulkoon asia kuin asia, sen voi hänelle sanoa.
Kuismassa mie pidän siitä, miten helposti hää lämpenee ideoille ja pystyy ex tempore tekee melkein mitä vain. Hää onki sellainen jolle voi sanoa "Hei, tehtäiskö tuota", niin johan hää on innoissaa jo mukana. Muiden kanssa tulee ain mietittyä, että ''viitsinkö nyt edes kysäistä tuollaista'' ja niin asiat jää, mutta onneks on Kuisma. Harmi vaan, ettei nähä toisiamme kovin usein, mutta silloin kun nähdään niin huumori luistaa :)
Tärkeimmät muistot; Kuutamouinti with Kuisma, darra-aamut, yökyläilyt.
♣
Oon oppinut pitämään itelleni hyvinkin läheisenä henkilönä myös Allua. Mahtaiskohan neljällä riparilla olla vaikutusta asiaan hmm.... Miulla oikeastaan oli alussa sellaiset käsitykset, että tuskin miusta ja Allusta mitkään paremmat kaverukset tulis, kun ollaan niin erilaisia. Oon oppinut kuitenkin huomaamaan, että meissä on enemmän yhteistä kuin eroa ja siks mie viihdynkin Allun seurassa hyvin. Ei niinkään vietetä laatuaikaa kahdestaan kovinkaan useasti, nyt viimeaikoina ollaan matikkabuddyilty ja aikasemmin ollaan tehty läksyjä yhessä, mutta febessä myö jutellaan aika ahkeraan.
Allun kanssa tulee toisinaan juteltua toisenlaisista syvällisistä ja hänen mielipiteensä on miulle useasti tärkeä ja hää onkin miun elämässä ottanut vähän niinkuin Samu-sirkan roolin. Vielä kun oltiin lukiossa (tuon sanomine harmittaa >: ) ja mie olin saanut yöllisiä inspiksiä siivoamiseen tms. jonka johdosta päätin lunssia aamutunnin niin kysyin Allulta siihen aina lupaa :DD Sitten pystyin nukkumaan hyvin mielin ruhtinaalliset 75 minuuttia pidempään.
Allussa mie arvostan kiltteyttä, epäitsekkyyttä ja pitkäjänteisyyttä ja ennenkaikkea huumoria. Välillä kun on puhunut jostakusta pahasti, niin Allu on tullut mieleen ja tullut ajateltua, että onko tää nyt tän arvoista. Oon myös vähän kateellinen miten hyvin Allu pystyy pitämään päänsä opintojensa suhteen ja esimerkiksi nukkua silloku mie huiskaan täällä pölyrätin kanssa :P Mutta tuosta huumorista sen verran, että miulla ja Allulla synkkaa tosi hyvin sen suhteen, välillä revetään ittelemmekin.
Tärkeimmät muistot; riparit, lukion kakkosvuos ja seppoallu-huumori
♦
Juusoon mie tutustuin myös vuoden 2010-lopulla Mitjan kautta. Sitä ennen hää oli ollut hahmo käytävillä, jota ihailin. Siinä oltiin sit kavereita, mutta keväällä hää alko miulle merkitsemään jo ystävää. Meitä yhdisti meiän yhteinen animuharrastus, josta tuli sit juteltua febessä paljonkin ja aikanaan hää täytti miun elämässä hengailukaverin paikan.
Kahdenkeskisistä oleskeluista kavereiden kanssa Juuson kaa mie oon useiten, yleensä täs miun luon. Yleensä menee jutusteluks ja elokuvien katteluks, välil ollaa kokkailtukki jotai, ei kuitenkaan mitään elämää ihmeempää. Juuson kaa on silti aina hauskaa ja vaikka meiän mielipiteet eroaa monissa asioissa niin ei se oo ollut este kuitenkaan kaveruudelle. Juusolle on helppo avata omia ajatuksiaan ja omalta osaltaan hääkin on ollut tosi tärkeässä asemassa sen suhteen miten hyvin mie oon pärjänny ongelmieni kanssa.
Juuso on fiksu, matemaattisesti lahjakas ja muutenkin hyvä opiskelija, jonka takia suhteellisen usein oon kokenut kateellisia tunteita, mutta myös ihailua häntä kohtaan. Välillä omana motiivina ja haaveena opiskelun suhteen on ollut että, ''voi jos joskus voittaisin Juuson'' :D näin ei kuitenkaan oo käynyt. Kilpailuvietti_Seppo on valinnut väärän vastustajan.
Mieleenpainuneimpia muistoja on fb. romaanit, syksyiset keskustelut piilopirtillä, halipalkattu-juuso
♠
Vaikka mie en usein ookkaan tekemisissä Mitjan kanssa kahden kesken, ja febessäkin jutellaan harvoin niin on hääkin miulle ajan mittaan tullut yhdeks tärkeimmistä henkilöistä, yhteinen aika samassa kaveriporukassa tuottaa hedelmää. Alunperin Mitja oli enemminkin kaveri Sannan kautta, mutta oon osannu jo jonku aikaa mieltää tän suhteen suoremmaks ja Mitjan miun omaks ystäväks. Kyseiseltä henkilöltä oon oppinut myös muutamia elämän perussääntöjä, jotka miulla ei ennen olleet niin hyvin hallussa.
Mitjassa mie pidän tän rauhallisuudesta, huumorista ja siitä, että osaa olla oma ittensä. Allun tavoin myös Mitjan kanssa tulee heitettyä hyvinkin usein aika uskomatonta läppää, samojakin vitsejä niihin kyllästymättä. Eniten mie arvostan kuitenkin sitä, että Mitjaan pystyy luottamaan. Varsinkin saunomisen yhteydessä hänen kanssaan on tullut juteltua niin syvällisillä tasoilla, että tuskin olen niitä asioita kellekään muulle niin hyvin avannut.
Tässä kuitenkin esimerkki siitä, että vaikkei synkkaakaan niin kovin hyvin, niin voi silti olla hyvätkin kaverit. Tai no siitä en tiiä mitä Mitu miusta ajattelee, mutta näin kuitenkin miun suunnalta.
Tärkeimmät muistot; yllätyys, mitu-heppa, yhteinen ripari, saunakeskustelut
Monia muitakin tärkeitä henkilöitä on miun elämässä, mutta mie päätin nyt kirjoittaa näistä jotka on ollut reilusti pidempään miun sydäntä lähellä. Tosiaankin toivon, että pysyttäis yhteyksissä pitkään, mut jos ei muuten, niin ainakin ootte kullanneet miun lukioajat. Muistelen niitä ylpeänä.
Tää viimeisin viikko oli meidän lukiouran huipennus ja paljon sattu ja tapahtu. Kaikki ei mennyt tosin ihan putkeen, mutta ihan hyvät fiilikset jäi silti.
Maanantaina meillä oli englannin yo-kuuntelut, ja en ite suoriutunut siitä mitenkään kovin kehuttavasti. Tänään laitoin Asalle viestiä ja antoi tuloksen; 48 pistettä näemmä sain, ja oon erittäin pettynyt itteeni.. M ois ollu tavotteena saada mutta nyt ehkä saan hikiseen C:n. Vituttaa, mutta eihän tää vielä tässä ollut, varsinainen rääkki on vasta eessä päin!
Kuunteluitten jälkeen abit päätti tehdä tempauksen ja pukivat päälleen abihaalarit ja menivät pomppimaan yläasteen aulaan hard bassin tahtiin. Tempaus herätti hämmennystä kuten pitikin ja saatiin taputukset vielä lössiltä. Paikalle sattunut kuvaamataidonopettajamme tosin yltyi valittamaan ja kyseenalaistamaan lupiamme tuollaiseen ''mielenosoitukseen'', mutta emmehän me siitä välittäneet.
Valkoasuset abit yhdessä kasassa, oltais voitu olla vähän laajemminkin hmm..
Sunnuntai- ja maanantai-iltana yritettiin Juuson kanssa säätää meiän penkkariperuukkien kanssa ja operaatio se olikin. Peruukeita piti muokata paljonkin ja suunnilleen puolet lähti molemmista pois. Hassuinta tässä on se, että niitten ois pitänyt olla muka-valmiita, aineet vaan puuttuivat. Niistä tuli silti jonkinlaiset ja ei ainakaan miun mielestä pilanneet kummankaan asua.
Keskiviikkona abit potkittiin talosta pihalle, eli vuorossa potkiaiset. Olevinaan hyvin hienokin tilaisuus, kokoonnuttiin koululle ja syötiin pikkusuolasta- ja makeaa. Jouduin muuten Mömmön kanssa samaan pöytään <3. Kakkoset oli tehneet meistä runoja, jotka luettiin siellä ja oma runoni kuului näin:
"Kun naurusi käytävällä kajahtaa,
kaikki sinut varmasti tunnistaa.
Kun konkelillasi kouluun porhallat
ja oppiaineiden syövereihin sukellat,
niin kaikista aineista ällän saavutat
ja lakin tyytyväisenä päähän asetat!
Älä kuitenkaan liikaa juhlista,
ettei meno karkaa lapasesta.
Toivottavasti sulla ei ollut koulussamme tylsää
ja nyt toivotamme sulle hyvää loppuelämää :)"
Ihan jees. Taitaa ällät jäädä kuitenkin saavuttamatta :P
Potkiaisten lopuks laulettiin vielä opettajille laulu, jonka jälkeen jäätiin sotkemaan luokkia, mutta muutaman abin mm. miun piti häipyä Wanhojen kenraaleihin, joten homma meni meiltä ohi suurimmilta osin. Koristeltii paikat silti tosi hienosti ja miun mielestä työn jälki oli paljon hienompaa, kuin aikasempina vuosina!
Torstaina abien suuri päivä, penkkarit! Juuso tuli miun luokse aikasin aamulla. Laitettiin niin ittemme kuin peruukitkin loppukuosiin ja maalasin Juuson naaman. Käytiin kaupan kautta ja saatiin kerättyä siellä muutamia katseita ja kehuja. Koululla tavattiin muut ja monella oli tosi hienot puvut. Kuulemma tänä vuonna pukuihn on panostettu paljon enemmän, kuin aikasempina vuosina. Mut ei hyvää kuitenkaan ilman huonoa. Meiän penkkarijuhla itsessään meni täysin penkin alle, paristakymmenestä laulusta muutama onnistu kohtuullisesti. Porukka laulo eri tahtiin, sanat ei kuuluneet yleisölle saati sitten opettajille ja joku oli miksannu hienosti kappaleet levylle, kun osa puuttu ja suunnilleen jokasesta puuttu osa :) Varmasti jäi muitten mieleen just tän epäonnistuneisuuden vuoks. Mutta harjoteltiinkin vain puoltoista kertaa lauluja, tehkää te nuoremmat vähän paremmin.
Miulla itelläni oli suunnilleen kahdeksan kiloa itselläni ja riitti oikein hyvin loppuun asti. 6 kiloa miulla oli alunperin, mutta koska ne oli sen verran kämäsiä, niin kävin hakemassa kaupasta pari kiloa laatukarkkeja, kun iskä anto sponssia siihen tarkoitukseen. Karkkeja oli kiva heitellä. Mutta kun anto yhdelle henkilölle karkkia niin, heti oli kymmenen paria muita käsiä ympärillä. Onneks hyeenoista päästiin heittämällä pari karkkia jonnekin nurkkaan.
Rekka-ajelutkin onnistu ihan kivasti. Mie olin toisessa Honkalahden päiväkodilla ja Korvenkylässä käyvässä hylkiörekassa, oma porukka oli toisessa. Miulle itelleni ei kuitenkaan Pulp, Ravattila tai Parjala merkitse yhtään mitään niin ei kyseiseen rekkaan ollut halua lähteä. Yhteisesti käytiin Keskustassa, Kesolan koululla ja nykyisellä Martikanpellon koululla. Korvenkylän matkan aikana ei ollut kylmä, päinvastoin, perse meinas palaa. Rekan lava oli sen verran kuuma, emt, moottorin tai renkaitten takia. Siitä huolimatta taisin vilustua reissulla, tosin olin jo alkuviikosta flunnsainen. Sen takia jätin iltapäivän soittotunnin väliin ja en salillekaan jaksanut raahautua. Kävin kuitenkin Sannal syömäs tortillaa jee.
Ja jos jollekulle jäi epäselväksi, niin mie olin Itachi Naruto-sarjasta. Idea oli pyörinyt miun päässä jo yläasteelta, mut virallisesti päätin sen vasta viime vuoden alussa. Ja idea onnitsui hyvin, ainoastaan ärsytti hiukset jotka jatkuvasti kutitteli naamaa, sekä Sharingan-piilolinssit jotka ei meinanneet pysyä silmissä aloillaan vaan pomppivat ja pyörivät siellä miten sattuivat. Taisivat käydä silmän takanakin välillä. Osasyy siihen kuitenkin taitaa olla se, että laitoin normaalit linssit ja ne päällekkäin. Sharinganeissa ei vahvuuksia ollut niin ratkaisin asian näin.
Kisame ja Itachi, Juuso tais viedä voiton..
Perjantaina kolmannet Wanhat, niistä nyt ei oo paljoakaan sanottavaa. Oli ihan kivat ja onnistuneet huolimatta siitä että Big Band soittikin välillä väärin. Tanssit sen verran moneen kertaan kuitenkin koettu, niin ei ollut enää minkäänlaista jännitysä tai ihkutusta. Toivottavasti asianomaisilla henkilöillä oli kivempaa.
Wanhojen jälkeen käytiin kavereitten kaa syömässä Istas, jonka jälkeen häivyttiin valmistautumaan jatkoi varten. Ne oli aika surulliset, itelläni ei ollut bilefiilistä ollenkaan ja meno muutenkin oli vähän meh. Niistä jäi vaan paha maku suuhun. Ei tullut juotua paljon yhtään, mutta se olikin tarkoituksena seuraavan päivän abiristeilyn takia.
Lauantaina suunnattiin abiporukalla kohti Hesaa, matka meni aika kivasti. Mitä siinä juotiin vähän, niin hölmötkin jutut alko olee tosi hauskoja. Laivalla sama meno jatkui, oltii suunnilleen kaikki abit porukalla ja oli siks ihan kivaa. Matkan pilas vaan pienet aallokot. Ensiks ne oli ihan kivat, kun ne keinutti väkeä tanssilattialla. Ehdottomasti matkan eksoottisimmaks kokemukseks kuitenkin jää, kun aaltojen takia tanssiessa miun käsi eksy jonkun muijan hikiseen kainaloon, ah sitä nautintoa<3 Aallot alko myöhemmin haittaamaan menoa sen verran, että herätti lähes jokaisessa abissa pahoinvointia. Vitutti, koska ilmanen ruokakaan ei maistunut ja myöhemmin illalla päädyttiin vielä oksentamaan, pariin otteeseen vieläpä. Samoissa oloissa oli muutkin abit ja vaan harva säilyi tältä kohtalolta. Reissu meni vähän piloille, mutta eipähän alkohollinkaan tuhlaantunut rahaa kun vajaat kakskymppiä.
Seuraava päivä menikin lahnatessa, aamupalakaan ei maistunut. Tax Freestä lähti kaikenlaista mukavaa mukaan ja oli kyllä huojentavaa päästä kivalle maalle.
Abiristeily; yks parhaimpia ja hirveimpiä muistoja ikinä.
"Huoneessa on hieman hämärää. Valo paistaa ikkunan eteen vedettyjen verhojen läpi. Kello tikittää, mutta se ei häiritse minua. Ei ole koskaan häirinnyt. Vaatteita ja tavaroita lojuu ympäri kämppää, mutteivat silti tee huonetta sotkuisen näköiseksi. Huomaan kasvini näyttävän surkealta, mutta koska vedenpuutteesta se tuskin kärsii, olen varmaankin sitten hukuttanut sen. Hengitän syvään, nojaudun taaksepäin ja nostan käteni ylös venyttäen ne pitkiksi - aamunaukaisun paikka, kyllä, jälleen iltapäivästä - olo tuntuu hyvältä"
Huomaako, että kävin äsken äikän YO:ssa? Pää on virittynyt kielelliselle päälle. Itsessään koe ei mennyt mitenkään hyvin, mutta toivottavasti kuitenkin jotenkuten. Toivottavasti jo kahdeltatoista poistuminen ei koitunut miun kohtaloks.
Viikon päästä on meidän lukio ohi, penkkarit on käyty, ja wanhoissa on tähän aikaan jo vedetty päivätanssit. Aika jännää. Nää viime päivät abien kanssa on ollut tosi kivoja, ja ryhmähenki on vaihteeks korkealla. On vähän samanlainen tunne, kuin viime vuoden wanhoissa. Tai sitä edeltävän. Mie oikeesti saan varmaa jonku masennuksen, ku seuraava viikko on ohi, koska tän lukiolaisporukan näkee seuraavaks vasta kesän kynnyksellä lakkiaisis ja sen jälkeen viidentoista vuoden päästä perinneillassa, jos Zenon lukio vielä silloin on pystyssä. (Enks mie tästä aiheesta jo kertaalleen angstannu öh...?)
Nyt on ollut hyvä viikko. Oon ollu iha liikunnallinen ja Kuisman kans tuli käytyy eilen luistelemas. Oli vaan ihan piru kova pakkanen, mut mentii sen jälkee Istaa lämmittelemää ja hups, kebutha siinä tuli syötyä.
♥ Jotku saattaa tajuta, pointin otsikossa. Kaksi merkitystä oikeastaan ♣ Sain MA13 kurssista seiskan, oon iha tyytyväinen. Rehellisesti sanottuna ootin vitosta. ♦ Taitaa olla ihan kiva viikonloppu tulossa ♠ Mihin miun kaikki rahat katos? ♥ Välillä harmittaa, että unet on vaan unia. Joskus tulee vaan niin kivoja vastaan. ♣ Kävin eilen parturis, parturiajan sain varattua toissapäivänä. Ihan kätevää :P Unet vaan jäi aika vähille ja siks olin koko eilisen päivän aika töttödöö. ♦ Edelliseen meinasin kirjoittaa töttöröö, mutta kiitos Kari Köli Rautiaisen, sitä ei voi enää käyttää :) Vissii rasittavin hahmo ikinä. ♠ Alotin kirjottaa uutta blogia liikunnallisessa mielessä. Menkää tsekkaamaan jos haluatte.
''Ää, viel pari minuuttia ja risat ja sitten saan yhen uuden elämän. Minne nuo kaikki yhdeksän oikein katos? Viel minuutti, puol.....5 sekuntia, kaksi, yksi, NYT!
<3
.
.
.
.
Dääm, joko se loppu >:
.....Kuuden minuutin päästä saan taas uuden 8)''
Innostuin taas kukkumaan ja kuten huomata voi, niin oon tän illan (ja pari muutakin) pelannut innoissani Zuma Blitzia! Joskus aiemmin viime vuonna pelasin sitä urakalla, jonka jälkee se jostain kumman syystä jäi. Jotenkin eksyin taas pelaamaan sitä pari päivää sitten ja mitenkäs siinä kävikään.
Pelissä sinänsä ei oo mitään ihmeellistä. Idea on jokseenkin klassinen; keskellä oleva tykki (tässä tapauksessa kuulia sylkevä sammakko) ampuu erivärisiä palloja radalle, johon työntyy tasaisella tahdilla eriväristen pallojen ketjuja. Tarkoituksena on yrittää ampua kuula samaa väriä olevan palloryhmän joukkoon, jonka jälkeen letka poksahtaa pois (vähintään kolme palloa oltava letkassa, jotta voisi räjähtää). Minuutin aikaraja, power-upit ja special-pallot takaavat hienon pelikokemuksen. Takaavat myös pakonomaisen uuden pelin halun. Onks kukaa enne koukuttunu joihinkin Facebookin peleihin, häh? En mie ainakaan (a). Viitsivitsi, ei tää oo ainut asia mitä koneella teen, mutta aikaa sillä pystyy hyvin tuhlaamaan!
Talk about feelings. Harvinaisen usein nää negatiiviset tunteet saa paljon enemmän tilaa blog(e)issa noitten positiivisten sijaan. Näin tälläkin kertaa. Oon taas miettiny iha sairaasti asioita, stressanu ja miettii mitä tehä. Tai mitä ylipäätää voisin tehä vai voinko mitään? Miuta tällä hetkellä huolestuttaa eniten läheisten hyvinvointi, oma tulevaisuus ja jotkut pelot. Näistä asioista vaa en tällaseen blogiin pysty kertomaan. Korkeintaan yleisesti puhuen, mut olo jää jotenkin tyhjäks sellasen jälkeen. Kaikkee ei saa ulos. Ajatuksis onkin ollut, jospa perustaisin tän rinnalle uuden blogin, jota kukaan miun tuttu ei pääsis lukemaan. Siihen saisin kertoo aivan kaiken pelkäämättä asioitten vuotavan läheisten keskuuteen, mutta silti saaden sen ulos ja julkisesti kerrottua. Koska on niin paljon, mitä kukaan ei miusta tiedä. Anonyymisti ja aliaksilla siis kirjoittaisin. Ehkä joku random tykkäis kurkistaa miun oikeeseen maailmaan. Mutta nyt pientä pohdintaa.
Miuta harmittaa aivan käsittämättömästi, miten julmia ihmiset voi olla toisilleen. Joskus sitä tarkoittamatta, joskus sitä tarkoittaen. Jokasella ihmisellä on omat pienet virheet luonteessaan, mutta se ei tee kenestäkään pahaa. Yrittäkää nähdä toisessa ne positiiviset asiat, älkää takertuko virheisiin!
Toisinaa sille julmuudelle ei voi mitään, mie ihan yhtä samalla tavalla ihmisenä puhun paskaa toisista, elän itsekkäästi ja jätän muita ulkopuolelle. Listaa vois jatkaa kahen kilometrin verran. Mutta mie en vitsaile toisen ihmisen kärsimyksestä. Valitettavasti jotkin henkilöt näin tekee. Näis tapauksissa vähintään vois lopettaa sen toisen kiusaamisen, jos ei anteeks halua pyytää.
Sit jälleen pienenä pähkinänä; pitäisikö paskanpuhujan itsensä yllättyä, jos kuulee itestänsä puhuttavan paskaa. Pitääkö se herne vetää nenään? Kultainen sääntöhän tässä vain toteutuu. Paskanpuhuminen sinänsä käsitteenä on vähän jännä, on tainnut saada negatiivisen merkityksen varmaakin sen takia, koska on avautunut väärille ihmisille. Ois ihan kiva, jos jokainen miettis kahteen kertaan mitä sillä tiedolla tekee, minkä toinen on luottamuksella siulle kertonut. Mennään kertomaan se eteenpäin tietenkin!
Päivän angstikiintiö täynnä, joten nyt voin jakaa ah, rakas lukijakuntani kanssanne jotakin oikein viihdyttävää. Tätä mie eksyin lukemaan tänään ku googletin sanan tarjoiluehdotus (halusin selvittää sanan täydellisen merkityksen, ok) ja sain kyllä aivan hysteeriset naurut, kun jotenkin vaa tykkään tuosta tyylistä millä tuo tyyppi on kirjottanut noita juttujaan. Itseasiassa tuo toi miullekin eräänlaista inspiraatiota siihen, jospa mie alkaisin pitää toista blogii ja kertoo miun keittiön ihmemaasta ja miun kokkailuista. Luulen vaa, etten mie kovinkaa usein pystyis luomaa mitää kovin extreemee. Toisinaan voisin lisätä tännekin tarinan tai toisen siitä miten tarjouskana palo pohjaan tai kastikkeesta tuli oudon vihertävää. Tai voisin kertoa myös siitä miten miun maitotuotteet seikkailee jääkaapissa, tai miten sieltä löytyy muumioituneita tai fossilisoituneita elintarvikkeita.
Kello näyttää olevan sen verran paljon, että on kai kirjoittaminen lopetettava tähän. Huomenna matikankoe, johon valmistauduin tänään Allun kanssa matikkaa laskien. Lasketii pien kourallinen tehtävii, joista pari saatiin oikein. Onneks meillä on pohjatunti ennen koetta (y)
