Ensinnäkin, jätän tän viikon haasteen kokonaan väliin, koska haasteen tehtävänä ois tehdä blogiteksti febeen/twitteriin - ei tuu onnistumaan. Aattelin tehä merkinnän viime vuoden vastaavasta haasteesta, mutta siinä kehotettiin tekemään päivitys vieraalla kielellä joten ei sekää tuu onnistumaa. Saattasin karkottaa koko miun lukijakunnan miun englanninkielen taidolla. Joten skippaan koko haasteen ovelasti silti sen mainiten, joten voidaan palata asiaan sitten seuraavassa postauksessa :)
WIHII TÄNÄ VUONNA EI ENÄÄ OLLENKAAN INTTIIN!! Tosiaankin vietin viimeisen viikon tuolla Lahdessa ja sain ah tuon nii hienon lääkintäaliupseerikurssin päätökseen ja miusta tuli kuin tulikin tää alimman tason varusmiesjohtaja.Viikko oli sisällöltään yks tylsimpiä, mutta kurssin loppumisen aiheuttamat emotionaaliset piikit teki siitä unohtumattoman. Sen ohella, että käytännössä vaan rötvättiin ja istuttiin (mitä oisinkaan tehnyt, jos miulla ei ois Netflixiä...) ja käytiin välillä syömässä, palautettiin myös meiän varusteet. Se tunne, kun pääsit heittämään tetsari m.85 tiskille ja toki myös sen muun paskan...:D Kolmanneks viimesessä iltavahvarissa pelleiltiin vapaan varustuksen kanssa (lue: härövarustus), mutta pelkällä komennusvarustuksella (jotka siis käsittää muutaman hassun vaatekappaleen) ei saanut kovin maailmaa mullistavia visioita aikaseks. Suht lahjakkaasti porukka oli osaanut hyödyntää päiväpeittoja ja kaasunaamareita, joku oli saanut vetästyä sukankin päähän. Ite pukeuduttiin tupalaiseni Kaipaisen kanssa Robin Hoodeiksi, vaikka täysin autenttinen kokonaisuus ei siinäkään onnistunut varustuksen puutteiden vuoksi. Hauskaa oli silti!
Tää kuva ei todellakaan kerro
edes sitä tuhatta sanaa
Tuota porukkaa tulee oikeasti ikävä. Facebookin kavereitten määrä kasvo miulla parillakymmenellä kaverilla ja toivon, että joihinkin tulee pidettyä yhteyttä. Vaikka se oli suuri plussa, että sitä porukkaa tuli kurssille ympäri Suomea niin pääs näkee niitä kultturieroja, mutta ikävänä faktana välttämättä niitä kaukasimpii tovereita ei tule enää näkemään. LÄÄK AUK 2. Joukkue II/12 4ever!!1 Ikävä tulee myös setää (mein hienoo joukkueenjohtajaa), joka ensivaikutelmaltaan oli helvetinmoinen natsi, mutta sulatti mein joukkuelaisten sydämet karismaattisella käytöksellään ja änkyttävillä selityksillään. Tuntu hyvältä puristaa sen kättä vikana päivänä kurssitodistus, aukin risti ja ea2-kortti kainalossa. Loppunyyhkyistä huolimatta tuntu helvetin jepalta päästä vapauteen. Ku myöhemmi sitä muistellaa niitä intin kohokohtia, niin tää lääkintä auk oli miulla sellane :3
HEI MIULLAHA ON PITKÄSTÄ AIKAA MAHOLLISUUS MUKAUTUA SIIVILIELÄMÄÄN - thänks 12 päivän lomat, joista tosin jouduin vuodattamaan veren, hien ja kyyneleitten lisäks kolme höllii mutta loma on kiva! Perjantai meni poikien kaa iltamien merkeissä saunoen, pelaten ja muute vaa jutustellen. Näin jälkikäteen voin myöntää, että saatoin olla alkuillasta hieman huppelissa ku päätin tuhota enne actionii miun loput viinit, ettei menis pilalle:DD
Lauantaina musitin liian myöhään, että olin sopinut muistaakseni päivälle jotain muuta, sen sijaan että pelasin koko aamupäivän peittoon kääriytyneenä ps1 klassikkopeli Tomba!a. Iltapäivällä suunnattiin lappeenrantaan Mikon mökille Mikonsaareen ja näin siel pitkästä aikaa joitai kavereita. Had fun time!
Nyt oon tosiaan täällä äitin luona Hämeenlinnassa ja joulusta kerron sit seuraavas postaukses erikseen. Mutta sokerina pohjalla: Nipsu raiskasi eilen kiukkutipun ilman minkäänlaista häpeää. Vissii hajosin :P
Niille hölmöille, jotka luulee että joulu loppuu lahjojen avaamiseen - sori, se jatkuu vielä. Siks voin vielä Sinullekin toivottaa hyvää joulua. Syökää ittenne sioiks :)
Wihii, iha jepa olla taas vähän pitemmillä lomilla. Viime viikonloppuna oli kolmen päivän vapaat ja nyt on samanlaiset. Seuraavalla viikolla on taas mukavat 12 päivän vapaat. On kai sanomattakin selvää, että sit vuoden jälkeen tekee pientä tuskaa, kun lomia ei enää oo samanlaiseen tahtiin...:D
Mitäs ihmeellistä tähän miun viikkoon oikein kuuluu? Eipä juuri mitään, mutta kerron kuitenkin, koska haluatte kumminkin tietää. Intissä ollaan pääosin vain hajoiltu tekemättömyyteen. Meil oli jonkun verran oppitunteja (mm. neljä tuntia putkeen aiheesta palautteen merkitys johtajana) ja pidettiin toisillemme koulutussuorituksia johtamistaidon näytteenä. Oli meillä myös ensiavun toinen osakoe, jossa melko täydellisesti unohdin kurssilla opetetut asiat. Mutta läpi pääsin ja muulla ei ole väliä. Muuta mullistavaa siellä ei sitten tapahtunutkaan.
Tuo viime viikolla saapunut rakkauspakkaus on vallottanut miun sydämen täysin. Toi piano siis. Oon hakannut sitä vissii nyt jo enemmän, ku viimesen puolen vuoden aikana tuota miun edellistä. Aika lahjakkaasti oon myös tutustunut noihin eri ominaisuuksiin. Kaikkii kummallisuuksia mie en siitä oo kuitenkaan vielä löytänyt, koska siin on viel paljon tutkittavaa. Btw, siin on nelikäsiominaisuus. Joku tulee soittaa miun kaa jotai kivaa jookos?
Mie oon jonkin aikaa miettinyt miten mie elävöittäisin tätä miun blogia, koska oon huomannut korruptoineeni tän aika vahvasti kurkkusalaatilla. Halusin lisää ideoita kirjoittamiseen, kun muutenkaan en oo halunnut/jaksanut/viitsinyt/kehdannut kertoo miun elämästä enemäpää ku joitain enemmän tai vähemmän kiinnostavampia ykstyiskohtii sieltä sun täältä + kurkkusalaatti. Viime viikolla mie löysin eräänlaisen haasteblogin, johon viikottain tulee uus haaste (joita mie varmaa kyl tuun soveltamaa vahvasti) ja niistä haasteista tulee miun uus muusa. Ainaki kokeilen tuota, mutta jos se on paskaa nii jätän pois.
Viikon 51/52 haaste kuuluu näin:
Sosiaalista mediaa (muokattu) Sosiaalinen media on merkittävä osa elämäämme nykyään.
Pohdi millaisia facebook-päivityksiä teet ja kirjoita niistä. Mistä tykkäät facebookissa? Mitä
tietoja paljastat?
Elikkä aloitetaan siitä, että kaipa mie jonkinlainen facebook-addikti oon. Tai no, kaipa myö kaikki ollaan. Huolimatta siitä, että mie viihdyn paljon facebookin etusivun ääressä, en tee kuitenkaan paljon päivityksiä. Mie tykkään enemmän paneutua tähän kyylän rooliin ja seurailla muiden ihmisten tekemisiä. Itseasiassa mie aikasemmin tein aika useaan otteeseen päivityksiä ja kerroin kaikkee ihmeellistä ja kummaa, niin hyvistä ku huonoistaki miun elämää koskettavista asioista. Nyt mie oon kuitenkin vähän varautunut ja en oikeastaan haluu jakaa itestäni nii paljon tietoa. Päivitän mie toki edelleen, mutta vain tuollaset suuret ja positiiviset asiat. Tällä hetkellä tyyliin oon päivittänyt, kun miun tj-luku ohittaa tietyn rajapyykin ja mm. seuraavalla viikolla saattaa jonkinlainen maininta tulla eräästä ylennyksestä. Okei, ehkä mie vähän haen myös niitä tykkäyksiä, onhan se kiva tuntee ittensä tykätyks.
Ite en juurikaan lisäile valokuvia. Jos lisään, niin sitte se on jonkin sortin vammanen kuva itestäni tai sit omasta mielestä hauska ryhmäkuva.Tärkeetä on myös se, että se kuva on miun ottama taikka muokkaama. Mitä tulee sit kuvamateriaaliin miusta, niin vaikka suurimmassa osassa mie en ookkaan kovin edustuskelpoinen omasta mielestäni, niin annan mie niitten silti olla. Toivoisin vaan, että saisin jotenkin vaihdettuu asetukset niin, että vain miun kaverit näkis ne kuvat, joihin miut on merkitty.
Sit jotain itsestäänselvyyksiä. Tykkään facebookista sellaisista asioista mistä tykkään? Muiden päivityksiin liittyen tykkään a) jos päivitys on jonkun kaverin, menee aika automaatiolla riippumatta siitä tykkäänkö oikeasti vai enkö tykkää. Okei, jos vahvasti en tykkääkään nii oon sit tykkäämättä. b) jos päivitys on hauska. c) jos röllään. d) jos sisältää paljon tykkäyksiä. Liityn jonon jatkoksi ja lisään keltaisen nesteen määrää tykättävän aivoissa.
Kommentoitua tulee harvemmin. Kuten sanoin, olen observer, kyylään mieluummin ku oon kyylättävänä. Kommentoin, jos miulta löytyy joku hyvä lohkaisu tai sit vaan jääräpäinen mielipide. Yritän siis jakaa itestäni vain vähän tietoa. Mutta toisaalta kun ajattelee, niin miusta kumminkin löytyy aika paljon tietoa febestä. Joku mättää. Ehkä oonkin sit vaan tällanen leikkipiileksijä :P Oon ite lisänny aika paljon tietoo miun infosivulle ja varmasti mie saisin itteni täysin näkymättömäksi jos niin haluaisin. Mutta eihän tää sillo ois niin kivaa ;)
Muuten, tänään lahjaostoksilla ollessani tuli ehkä muutamaan otteeseen mietittyä: kuinka helvetin paljon noita kiukkutipu-tuotteita on? :D
Oho, nyt on jo joulukuu. Kumman nopeasti menee tää aika. Vasta hetki sitten oli kesä ja nyt kaikki pööpöilee jo joulumaailmassa. Niin valitettavasti miekin. Sain tänään idean leipoa piparkakkuja, joten kätevästi Lahden Siwasta Seppo kävi ostamassa voita ja tomusokeria ja tänään teki taikinan. Huomenna mie sitten puuhastelenkin piparkakkuaiheisen asia x:n parissa, ellei miun uus piano tule aikasin päivästä suuntaamaan miun motivaatiota täysin muualle :--)
Mie yritin vähän järjestellä paikkoja tuota huomenna saapuvaa pianoa varten, mutta eihän tästä mitään tullut. Tuloksena helvetinmoinen epäjärjestys, jossa jonkun aikaa mie ehkä kykenen selviytymään, mutta pitää hankkiutua tuosta vanhasta pianosta eroon sitten nopsaan. Ellei sisko halua tuota niin sitten laitan myyntiin. Hyvä soitinhan tuo on ollut, jonka takia en välttämättä haluais lähtee myymään, mutta jonnekin se saa silti lähteä. Hus pois!
...joten tuosta viimeisestäkin paskasta ennen alikersanttiutta oon vihdoinkin selviytynyt. Voin vaan sanoa, että seuraavat pari viikkoa kassulla tulee olee pelkkää hajottavaa suklaata. Höpöä pukkaa ja gonahtamisen ohella saavutetaan uusia alueita. Anyway, tuo viimeisin haaste, ryhmätaitokilpailu, oli jokseenkin mielenkiintoinen kokemus, joten kerronpa siitäkin inttipaskasta pitkän pätkän puuduttavaa tekstiä ;) Siis toi rtk oli aivan kamala! Meitä oltiin peloteltu jo edellisenä päivänä siitä kuinka rankka se tulee olemaan pelkästään sen äpaut 40 kilometrin pitusen täysvarustusmarssin osalta ja meitä ei _todellakaan_ huvittanut lähteä marssimaan tuonne kaikkien vihaamaan Hälvälään. Ei pelkästään sen takia että luultiin jo tuon KKH4 olleen viimenen kerta kun siellä joutuu olemaan, vaan siksi, koska pakkasta oltiin luvattu varmaan kolmekymmentä astetta!Ja tosiaankin siellä sen verran olikin!
Me luultiin, että pakkaaminen sujuis helposti ja saatais päättää mitä otetaan sinne mukaan, mutta ei. Tietenkin meidän käskettiin pakata tyyliin koko kaappi mukaan siihen vitun pieneen reppuun ja voitte varmaan uskoa että millasta säätöä se oli. Lisäks sain ite kannettavaks trangian, tuon retkikeittimen. Se kilis iha vitusti sen marssin aikana, varmaan enemmä ku mie! Meinas pikkase palaa käpy. Onneks mun ryhmä oli kuitenkin jotenkin siedettävä, en joutunu sen yhen ääliön kanssa, jonka kanssa oon joutunu tekee tyyliin nää kaikki aikasemmat ryhmäharjotukset. Nii joo, meitä oli siis kuus kappaletta, muilu, nakkitokila, salminen, ahvenus, salo ja mä.
Ku lähdettiin aikasin aamulla nii sillo oli viel ihan hauskaa. Meille ei tullu kylmä ku oltii laitettu lämpösesti päälle, mutta ei helvetti ku oltii marssittu jonku aikaa, nii hikeä valu ku rännistä. Lisäks reppu tuntu vitun ikävältä hartioilla. Saatiin käveltyy kuitenkin jotenkuten Hälvälään asti. Meidän tosin oli käsketty kulkemaan hiihtolatuja pitkin ja ohi viilettäviltä hiihtäjiltä pääs kirosana jos toinenkin. Yks pappa uhkas kirjottaa yleisönosastoon, mutta vitut meitä kiinnosti. Ei vaikuta meidän kotiutumiseen. Olttin kuitenkin yhessä vaiheessa vähintään yhtä ovelia ku nuoret ketut ja oikastii metästä asutusalueelle sivistyksen pariin ja laitettiin mutkat suoriks, säästettiin siin vähä aikaa. Mut joo, ku oltiin päästy hälvälään niin sieltä alkokin heti perään ryhmäsuunnistus. Ja se suunnistus sijottu tietenkin tuonne vitun suolle, jonne me oltiin vuodatettu meiän sydänveret ja hiet ja muut sellaset sen paarimarssin aikana. Siinä vaiheessa meinas tulla itku. Onneks se ei ollut kuitenkaan niin paha ku aateltiin. Meitä edellä oli yks ryhmä ja se oli mukavasti tehny meille polun, jota seuraamalla päästiin suht kuivin jaloin takaisin vankalle maaperälle. Vältettiin kätevästi ne suonsilmät, johon eka ryhmä oli erehtyny asstumaan. Se ryhmä oli kuitenkin ekan rastin jälkeen lähteny haahuilee jonnekki ihan ihme paikkaa ja me mentii sit kärkee. Viimene rasti oli kuiteki jemmattu aika kätevästi ohi määrätystä paikasta ja pyörittiin siellä ku mitkäki pariutuvat siiselit kunnes joku meistä löys sen, menetettii siin samalla kyl hitosti aikaa. Päästii lähtee kohti lääkintäleiriä, suunnistusosion maalia. Mutta siellä olikin vielä palanen suota odottamassa, että jotku huono-onniset molskahtais sen upottaviin saloihin. Ja todellakin molskahdettiin! Suurinpiirtein uitiin sen läpi. Olo oli kyl hyvin sammakko silloin.
Päästii lääkintäleiriin kuitenki majoittumaan, mut mun sormet oli niin jäässä että meinasin kuolla. Sattu niin paljon että ei siinä voinut muuta kuin parkua. En muista miten selvisin siitä, mutta ilmeisesti jotenkuten koska joillain ulokkeilla mie nyt kirjoittelen. Rötvättii kumminki teltois vissii joku kuus tuntii, ei ollu tarkotus mutta joku ryhmä oli vissii eksyny suolle ja ei voitu alottaa seuraavii osioita ennenku kaikki oli päässy perille. Syötii siin sit mukavasti mein sissiruokia. Tehtii jotai arabiapataa ja nakkitokila heitti sinne tonnikalaa mukaan. Oliha se vähä palanutta ja raa'aks jäänyttä mutta kyllä se nälän sammutti ihan hyvin. Vaikkakin oksetti sen jälkeen kyl sairaasti. Viimenen ryhmä jollai (vippa)konstilla pääs perille ja päästii alottaa lääkintäaliupseerin käytännönkokeet ja johtamistaidon kokeet. Selviydyttii molemmista ihan keskiverrosti ja päästii takas rötväämää. Meillä oli muutama tunti lepoaikaa, jonka jälkeen oli alotettava paluumarssi takas kassua kohti. Meiät herätettiin puol kaks ja annettiin 8 minuuttia aikaa purkaa teltta. Siin tuli pikkune paniikki ku varmaa kellään ei ollu pakattu valmiiks mut jotenki ihmeellisesti päästiin aikamääreeseen ku sykittiin muna pystys koko aja. Oli kyl aika höpö olo ku alotettii paluumarssi. Kuutamo toi oman romanttisen tunnelmansa siihen touhuun, mutta kaikkia vitutti silti ihan saatanasti. Mein hartiat ja niska huus hallelujaata ja jokainen askel oli yhtä tuskaa. Jouduttii pitämään taukoja useemmi ku menomatkalla, koska muistutettii sillo enemmänki raiskattuja näätiä ku sotilaita.
Ihanin näky varmaa 4ever oli nähdä kassun rakennukset ja päästä perille. Toivekuvat levosta murkautu kuitenkin perillä totaalisesti ku meillä oli vielä parit yllätysrastit odottamassa, joiden aikana koettiin taas pienimuotoinen jäätyminen. Näitten jälkeen piti puhdistaa ja palauttaa trangiat. En tiiä, mutta miust näytti siltä että nakkitokila oli polttanut jonku oravan tai muun elukan sinne pohjaan. Niin paksuu ja sitkeää mössöö siel oli. Tän jälkeen puhdistettiin aseet ja tarkastettiin omat varusteet. Henkilökohtasta huoltoa sai suorittaa, mutta nukkua ei saanut. Palautettii jossai vaihees aseet alakertaan ja sit meillä oli yllätystäysvarustarkastus ohjatusti. Sitä vitutuksen määrää. Mutta sitten vihdoin. Meille annettiin lupa nukkua. Hypättii aropupujen lailla punkkii ja alettii vetämää zetaa. Herätys oli enne päivällistä ja muutama tunti siin nukkuneena herättiin kankeina syömään. Seuraava, eli viime yö saatii nukkuu pitkään, koska oli itsenäisyyspäivä. Tuntu vitun jepalta, mut olo oli silti ku perseeseen ammutulla karhulla. Mut nyt tulee paras osa! Meidän tosiaankin piti päästä alunperin lomille perjantaina ja osallistua tänään paratimarssiin, mutta meiän kapteeni oli muuttanut ohjelmaa ja päästi meiät lomille puoliltapäivin. Perusteluks anto toki sen, että oltiin suoritettu nuo leirit ja rtk niin vitun hyvin, mutta lisäks ei nähnyt syytä laittaa meitä marssimaan koska lääkintäkoulun muodot ois muistuttanu särmien sotilaiden sijaan zombilaumaa. Fuck yeah!
Sepon sisäinen pissaliisa pääs vauhtiin. Okei, ehkä liioittelin aika paljon jonku verranmut oli tuo oikeesti aika rankka suoritus, ei nyt varmaan rankin kuiteskaan koska Temosen tetsaukset on edelleen aika tuoreen mielessä mutta yltää tuo kärkipäähän kumminkin. Mut tuollasta siis miulle!
Ja loppuun pieni pähkinä purtavaksi: kuinka monta eläintä löydät yllä olevasta rtk-tarinasta? :)
Hahaa, kuten otsikko kertoo niin miun viimeinen Lahden leiri on onnistuneesti ohi. Enää vain seuraavan viikon RyhmäTaitoKilpailu, joka taitaa myös olla suoritus sinänsä mut nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella! Nyt kun tällei ajattelee niin viikot tuolla Lahdessa on mennyt todella nopeasti ja alkaa tässä vaiheessa jo harmittaa, että meiän mahtava porukka hajoaa. Yhteishenki on kuitenkin paria tekijää lukuunottamatta jotain todella upeaa. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja johtamiskauden alkaminen Haminas tuo myös oman hupinsa eiks jeah?
Mutta mitäs tuolla leirillä tapahtu? Tosiaan, se oli meiän kurssin huipentuma, ja siihen oikeastaan tiivisty kaikki opitut teorian sekä käytännön asiat. Leirillä pystytettiin kaks EnsiHitoPistettä sekä yksi EnsiHoitoASema ja lääkintämiehen laavuja lukuunottamatta (mitkä tosin myös rakennettiin, mutta niitä ei käytetty harjoituksessa) meillä oli pelastusketju valmis. Meiän porukka jaettiin kolmeen osaan, joista yks alotti POTilasKUvasto-osastossa (PotKussa keksittiin ja maskeerattiin vammat ja sieltä evakuoitiin ketjua pitkin), yks laitettiin EHP:ille ja yks toimi EHASilla.
Ite mie toimin ensimmäisen vuorokauden EHP:llä. Potilastoiminnan alettua siin meni alussa peukku suuhun, että mitäs tässä nyt pitikään tehdä, mutta äkkiä hommat lähti siitä luistamaan. Mukana olleiden lääkäreiden avustuksella vamma kuin vamma selvis oikean hoitotavan lisäks, jos sitä ei vielä tietänyt ja rankkuudestaa huolimatta mie oikeasti pidin siitä. Vuorokauden jälkeen ryhmät vaihto paikkaa ja miun ryhmä siirtyi EHASille. Alkukompastelut kuulu tähänkin vaiheeseen, mutta niistäkin selvittiin. Oli hurjan kiinnostava nähdä, miten paljon kaikkeen parempaan pysty EHASilla, kuin vaikka EHP:llä. Mutta sepä onkin pataljoonatason hoitopaikka, kun EHP on vain komppaniatason.
Jossain vaiheessa väsymys alko iskeä päälle, koska tosiaan meiän lepotauot oli lyhyitä. Ensimmäisen vuorokauden selvis vielä ihan hyvin, mutta EHASille siirryttäessä alko olla jo aika rankkaa. Sitä potilasta tuli jatkuvasti, oli kiire ja ruuhkan tullessa meinas hajota pää varsinkin kun osa porukasta katosi nakkisuojaan oman laiskuutensa vuoks. PotKuun siirryttäessä onneks ei tarvnnut samalla tavalla sykkiä, vaan nyt sai ite aiheuttaa sitä hämmennystä vammoillaan ja vain maata paikallaan kun muut hoitaa ;) Viimesen vuorokauden takia saatiin vähä enemmän lepoa, mutta joutu siinä muutaman tunnin lepotauon keskelläkin heräämään maskeeraamaan vammaa ja lähtee jolkottaa lähintä EHP:tä päin.
Kaiken kaikkiaan miun mielestä tuo harjoitus oli mielettömän onnistunut ja se oli ehdottomasti parhain leiri mitä tähän mennessä on tullut vastaan, myös se rankin sen unenpuutteen vuoks. Koska vammoista oltiin osattu tehdä todella aidon näkösiä niin siinä itekin motivoitu sykkimään. Siellä oli pari nukkeakin liikenteessä, joille pystyttiin tekemään vähä enemmän toimenpiteitä (pääsin hoitamaa paineilmarintaa neulatorakosenteesillä), mutta pääasiassa homma pyöri ihan meillä kurssilaisilla. Meille tuli mm. näitä tavallisia reiteen ja rintaanammmuttuja tapauksia, mutta myös sirpale-, palo-. ja ruhjevammapotilaita. Sit esiinty ihan näitä siivilivammojakin kuten vaikkapa murtumia, verenmyrkytyspotilaita, puukotuspotilaita, kuumetautisia, paleltumavammaisia - käytännössä mielikuvitus oli vain rajana. Jollain oli luha silmässä, jonku oli lävistäny oksa. Jotakuta oli purrut ilkeä punkki ja joku innostu haukkaamaan kaverista palasen. Sit meillä oli meningiittiepidemia, joka levis leirillä ja potilasta tuli sen takia joka tuutista. Oli meillä pari penistulehdustakin tuolla leirillä, mutta meiän kapteeni ei niistä oikein tykännyt....
Ties kuinka monta kertaa mie pistin lihakseen tuolla leirillä ja kanyloinkin muutaman henkilön, mutta lopetin siihen kun tein Tavista reikäjuuston. Uskot omiin kykyihin meni, enkä oikein siihen neulaan uskaltanut koskea ku pelkäsin että oikeasti vielä vahingoitan jotakuta:D
Voin kyllä kertoa, että leirin jälkeen väsytti. En meinannut pysyä hereillä ja iltapäivälllä suurin osa nukkuki vaikkei ois saanut. Olin pitäny itteeni leirillä hereillä kofeiinipillereiden avustuksella ja leirillä sit pillereiden piristävän ja luonnottoman pitkän valveillaolon yhteisvaikutuksena jossain vaihheessa saatto olla vähä höpö olo. Seuraavana aamuna ku herättii kassulla nii hetken vieläki luulin, että potilastoiminta on käynnissä ja nopeesti nousin pystyy valmiina huutamaan "Potilaita, potilaita!" Oli kyllä helptus tajuta, että se oli ohi.
Ainiin, aina sillo ku potilaita ei ollut niin puolkoomassa kuunneltiin ja laulettiin:
.jpg)
