Eilispäivänä meillä oli peruskoulutuskauden huipentumana valapäivä, jonka jälkeen päästiin tälle pidennetylle lomalle. Valapäivä oli ihan jees, mutta kaikista parhain asia oli kun sain nähä perhettä ja kavereita pitkään aikaan. Miun osalta valaa tuli kattomaan iskä, iskän vaimo, äiti sekä Sanna ja Jere, ja näitten kaa tulikin juteltua kaikenlaist kivaa. Välillä tuli pari awkward momenttii ku oltii tuolla kokoonpanolla, mutta ilmapiiri ei muuttunu onneks liian ahdistavaks.
Toissapäivänä intissä oli Haaveet kaatuu-päivä, jolloin saatiin tietää meiän koulutushaaravalinnat ja jännäsinkin sitä ihan mukavasti. Henkisesti meinasin nousta rakettina ilmaan, kun näin miun nimen Lääkintä AUKkiin valittujen joukossa. Pääsin siis sinne minne halusin, wihii.
Toissaviikolla mie kävin suurehkoa inttikriisiä läpi ja olo oli aika kamala. Halusin vekee tuosta laitoksesta mahdollisimman nopeesti. Henkisesti kävin kovaa roundia ilman inttiäkin, koska tunnetasolla on alkanut taas sattumaa ja tapahtumaan. Intin puolesta uskonu että jaksaisin vuoden pituista johtajakoulutusta, oli mieletön koti-ikävä ja en seuraavan kesän alkua halunnut viettää siellä. Toki asiaan vaikutti se, että olin käyny jututtamassa meidän yksikön lääkintäaliupseeria ja tää ei ollut pahemmin kehunut hommaa. Muistin kuitenkin, että mie haluan päästä ensi syksynä opiskelemaan ensihoitoa ja että sen vuoks mie tarviin sen lääkintäaliupseerin viran. Ei pelkästään lisäpisteiden vuoks, mutta myös sen rankkuuden vuoks. Ensihoito tuskin tulee olemaan mitään kevyttä hommaa niin parempi sit jo valmistautua. Lisäks pelkkä lääkintämiehen homma ois ollut niin rentoo, että siitä ehtii tulla tylsää. En halunnut, että intti alkaa tuntuu vankilalta. Kun kerta siellä ollaan niin pidetään huoli siitä, että siellä jatkuvasti oppii uutta ja kehittyy. Tehdään työtä, jolla on tarkoitus.
Parhaani yritin ja tässä tulos. Lisäks pärjäsin ammunnois sen verra hyvin että sain yhen kuntosuusloman :3 Alokaskaus kuitenkin ohi, leikkiminen loppu tähän. Nyt alkaa se varsinainen armeija.
Btw, kämppä oli mielettömän siistissä kunnossa kun tulin kotiin. Kiitos Sanna ja Helin!
The life. Why does it hurt so bad
