Breakdown

Kävin äske Kelas ja pakko sanoo, että siellä asiat hoituu kyl tosi hankalasti. Sain kuitenkin tuon miun sotilasavustusjutun hoidettua ja siin ei ilmeisesti ollutkaan virhettä samal taval ku ootin, mut sain selville jotai muuta mitä papereist ei selvinny. Pääasia että sain voitettuu taistelun siellä, ehken menetä nyt kämppää sinä aikana ku konttaan tuolla metässä. Feels like a winner.

Eile käytii kavereiden kaa hesas ja lintsillä, oli suuremmal lössil iha hiton siistii ja siks oli mielettömän upee päivä. Viimeisii hetkii tääki porukka elää ennenku möröt nimeltä armeija ja jatko-opiskelupaikat tulee hajottaa sen, mut onhan täs onneks viel päivii jälellä.

Okei, eiline oli hieno päivä mutta myöhää illast alko olee erittäin paska fiilis. Kotii päästyä mie romahdin täysin ja purin tätä pahaa oloani tavalla mitä en oo monee vuotee pystyny tekemään. Mie itkin. Mie häpesin sitä millane kusipää oon taas kerran ollu, miten oon onnistu levittää paskaa mieltä ja sitä miks teen aina kaiken väärin päin. Tajusin edellee olevani ihan vitun hukassa elämän suhteen, pelkääväni ettei tulevaisuudella ois annettavana miulle yhtään mitään. Säälin kaveria, joka joutu kuulee tän kaiken.

Toissayönä tää miun ihastus sai kuulla tilanteen missä mennään ja pettymäänhän mie siinä jouduin. Mie arvostan kuitenkin sitä, että tää otti asian erittäin hyvin, eikä paennu takavasemmalle kauhuissaan mihin oikeastaan olin jo varautunut. Vaikkei käynyt niinku halusin, nii ainaki tilanne tuli selväks ja pääsen nyt eteenpäin. Olo on silt osin ollu paljo vapautuneempi, mut silti oli viel sen verran paha olo, että se riitti laukasemaan tuon viimeöisen episodin.

Mie haluun vierelleni jonkun,

koska se läheisyydenkaipuu on iha mieletön miullakin

Samaa vanhaa

Kas, onpas miun blogin kävijämäärä kasvanut hurjasti o_o^ mikä lie syynä siihen ;)

Hurraa! Alan osoittaa merkkejä sopeutumisesta. Arki alkaa taas maistua, vaikka vieläkin mielessä pyörii moni asia. Ilmeisesti nuo yhdeksän päivän leirit on aika petollisia :p

Tajusin muuten, että välttämättä miun isostelut ei pääty tähän(kään), koska tulin aatelleeks että seuraavana vuonnahan mie oletettavasti oon muuttanut lappeenrantaan ja voisin alkaa hengata lappeen tiloil. Sitä kautta voisin päästä kokee viel yhden leirin, koska näemmä lappeella kelpuutetaan isoseks vähän vanhemmatkin, zenos en varmaa enää pääsis. Olin nii sääd tuon edellisen riparin jälkeen ku olin jo viimeisen leirini isostellut, mutta onneks porsaanreikä löyty. Näihin ripareihin kun jää koukkuun.

Muutenkin ku miettii tuon isostoiminnan merkitystä miun elämässä nii se on ollu iha valtava. Miun sosiaaliset taidot on paljo paremmal tasol, ku aikasemmi ne oli lähestulkoon nollassa. Tuntemattomille ihmisille oli vaikee mennä juttelee ja esiintymistilanteet tällasten eessä oli ihan hirveitä. Oon oppinu toimimaa eri tilanteissa niitä vaativilla tavoilla ja niinkin itsekkäästä ihmisestä, ku mikä mie olin sillo aikoinaan on tullu ehkä vähä enemmi muita huomioon ottavampi ;) Tärkeimmäks asiaks nousee kuitenkin nuo ihmissuhteet, mitä oon tuon kautta saanut. Suurinpaan osaan miun tällä hetkellä läheisimpiin ystäviin mie pääsin tutustumaan isoskoulutuksessa ja muutenki oon saanu tavata monen monta hienoo ihmistä.

Ihan hyvää siis kuuluu, mutta tuo tapaus x meinaa edelleenkin sekottaa miun pään täysiä. Mie alan jo uskoo ettei tästä mitään tuu kun oon laskeskellut yhteen 1+ 1 jne. ja ois parasta jättää koko homma sikseen. Mutta milloinkas järki ja tunteet on pelannut yhteen hiileen? En pysty oikei olee kavereiden seurassa, mutta yksin ollessa toisaalt sattuu viel enemmän. Ainoaks keinoks selviytyä tästä tilanteesta on jäänyt taas liikunta. Viimeyönä kävin lammen ympäri uimassa, autto toistaseks mut nyt alkaa taas ahdistaa :c

Kaikenlisäks ärsyttää tuo armeijaanmeno, kaks viikkoo on liian lyhyt aika. Haluisin nyt tän kaiken touhuumisen jälkeen levätä ihan vaa itekseni ollen, mut toisaalta pitäis ehtii taas näkee mahdollisimman paljon porukkaa ja sanoo "hyvästit". Possupuoli asiasta on se, että ehkäpä siellä armeijassa tää miun ihastuminen laantuu ja oon jotai muutakin, kuin pelkkä muissa maailmoissa seikkaileva vihannes. Tosin armeijassahan ei omilla aivoilla ajatella, joten onkohan sillä kuitenkaan mitään välii...:D

Nothing major

Äh, elän vieläki iha edellisessä riparissa. Niin hienosta leiristä on vaikea palautua tähän arkeen, varsinkin kun siellä liikuttiin hyvin emotionaalisilla tasoilla. Eilen kävin Allulla poikienillassa, mutta mie jouduin poistumaan sieltä, koska en vaan kyennyt olemaan suurella lössillä, huomasin olevani jatkuvasti täysin muissa maailmoissa. Miul on ikävä muita isosia, ikävä omaa ryhmää ja leiriläisiä. Ikävä illan palavereita johtoportaan kanssa milloin sai avata omaa sydäntään ja vuodattaa itseään painavat asiat muille. Nyt on just sellainen olo, että haluais tehä niin, mut tuntuu hassulle puhua nyt jollekin leirin ulkopuoliselle henkilölle (tarviin sen leiriltävieroittumisleirin), koska nää ei voi kokea niitä asioita samalla tavalla kun mitä myö, jotka siellä oltiin.

Anyway, miun mielestä oli hiton siistii päästä tekee taas leirilehtee. Meillä joutsenossa kun lehtikulttuuri lopetettiin, niin mie en ehtinyt siellä kuin yhden sellaisen tekemään. Oli siis aivan käsittämättömät nostalgiat, kun pääs tekemään omaa sivua ryhmälleen ja kirjottamaan omista pikkusesta jokasesta jotain kivaa. Backstagenkin (lappeelainen termi "Insiderit") seurassa puuhaileminenkin oli suhteellisen viihdyttävää. Monta asiaa lappeelaisessa versiossa kuitenkin hieman ärsytti, mutta leirilehti kumminkin. Se on niistä huolimatta arvokas muisto kauniista viikosta.

Pakkaa sekoittaa mukavasti tuo miun ihastumistapaus, en tiiä yhtään mitä tää toinen osapuoli ajattelee. Elän melkei siinä uskossa että tää vois tykätäki miusta mut äh, lisäks on äärimmäisen pedo olo. En vaa voi olla ajattelematta tätä henkilöä. Pari vuotta varmaan kulunut kun oon näitä tunteita tällä mittakaavalla kokenut. Tuntuu vaa tosi oudolta. Ainoastaan miun ensimmäinen ripari isosena vaikutti samalla tavalla kuin tää nyt, mutta noh....sielläkin oli ihastuminen taustalla ja muutenkin sekin leiriporukka vain jotain niin mahtavaa.

Kela laitto muuten miulle kirjettä ja huomasin siellä tapahtuneen ikävän kämmin, sotilasavustusta miulle ei oo myönnetty ku kolmannes miun vuokrasta koska ne ilmeisesti on käsittänyt että mie saan armeijan aikana jotakin muutakin tukea. En vittu jaksais nyt säätää noitten kanssa. Haluun tehä itkupotkuraivarit ja heittää mustekalan pihalle rage. Tänään vietin kuitenkin kivan päivän with satsu, huominen pitäis viel kestää ja sunnuntaina nään taas ripariporukkaa.

Pieni akuutti leiripäivitys

Katosin aika nopeasti seuraavalle riparille Tuosaan edellisen jälkeen ja fiilikset oli jotakuinkin sitä luokkaa, että ei jaksa, ei siel tuu olemaan kivaa, isosil on siel ihan hitosti enemmän hommaa ja vastuuta, leirin tavat on iha erilaisii ku zenos jne., mutta jotenkin mystisesti siel ei ollut yhtään sellasta millaista kuvittelin. Leiri oli aivan mahtava, leiriporukka sekä johtoportaan jäsenet oli ylivetoja. Mein tiimi toimi ihan mielettömän hyvin. Välillä pari asiaa alko pännimään, mut ei siitä sen enempää. Ruoka ei ollut siellä mitenkään erityisen hyvää, mutta paikkana se oli oikein kiva.

Anyway, oisin voinut jäädä sinne paljon pidemmäks aikaa. Oli iha helvetin haikee olo jo sillo leirin vikoin päivinä, mutta nyt olo on suorastaan kamala. Suuremmilti osin tähän vaikuttaa se, että satuin ihastumaan erääseen leiriläiseen fuufuu.

Haluisin vaa maata sängyssä ja vaipuu ikuiseen useen.

Taas pien hetki menny

Päässy taas vierähtämää muutama viikko ku viimeeks oon kirjotellu. Fiilistä ei oo oikei ollu, ei oikein aikaa ja no, ei niitäkään asioita mistä kirjoittaa. Miun elämä on tainnut muuttua tylsäks. Muodollisuuden vuoks kuitenkin kirjotan jotain yo-juhlista lähtien, koska ennen niitä ei oikeastaan tapahtunut mitään sellasta mistä haluaisin kertoa. Ja ei oo nyt oikein kirjotusfiilsitä nii en virheisii jaksa jäädä jumimaa.

Kävin mie hei ennen yo-juhlia parturissa leikkauttamas letin ja värjäyttämäs tän. Paikan päällä hermoilin mitä oikein haluaisin ja päädyin sit tällaseen peruslyhyeeseen mustaan ja päältä värjättyyn oranssiin. Olin hyvin epävarma tuost lopputuloksesta pitkän aikaan, mutta nyt kun oranssi on haalistunut tuollaseks luonnollisen väriseks ja tukka saanut aavistuksen verran lisää pituutta niin tää näyttää ihan hyvältä.

Yo-juhlat tuli ja meni. Kirkko osottautu oikein hyväks paikaks pitää nuo juhlat ja miun pianonsoittoki meni suhteellisen hyvin, vaikka ilmeisesti tein virheitä sen verran että joku niitten lukumäärän viitsi laskea. Yllätyin aika täydellisesti kuullessani, että mie saan stipendin, koska koulun vihkoon ei siitä oltu laitettu mainintaa. No, en valita. Tiina ja Jerry piti oikein hyvät puheet ja koulun puolesta ne juhlat onnistu melko täydellisesti. Harmittaa vaan, kun tuo oli viimenen kerta kun myö kokoonnuttiin abit yhdessä, joitain noista en tuu enää koskaan näkemään sniff.

Omat juhlat pidettiin miun tädin luona Imatralla, miun näkökulmasta sellainen porvarikämppä niin oli erittäin hyvät puitteet niille. Vieraita kävi päivän mittaan suhteellisen paljon mut silti vähemmän mitä odotettiin, ehkä about 50 kpl. Lopuks sit kaverit tuli ja jäivät juhliin jokski aikaa, mutta aikataulun vuoks piti lähtee niiden mukana sit pois. Ilmeisesti miun juhlat kuitenkin jatku vielä siellä:DD Lahjoina tuli paljon Iiittalan Teemaa, mitä toivoinkin, lisäks siskolta tuollane ûber paistinpannu ja kavereilta tuollane helvetin upee taulukehys, johon nää oli laittanut kuvia miusta sekä Iinalta banaanijugurttia...;) :3 Ja nii, tietenkin myös manii tuli.

Sisko ja äiti oli jättänyt näitten koiruudet miun kämppään juhlariehan ajaks ja kyllähä täällä pien sotku oli, mut ei ihan nii suuri mitä olin odottanut. Vaihoin nopsaa vaatteet, käytin koirat ulkona ja lähin sit jatkopaikalle Sannan mukana. Jatkotki onnistu hyvin, vaikken ite missään ihmeellisemmissä tunnelmissa ollutkaan, muutama asia illan aikana alko kyllä pännimään, mut ei niistä sen enempää. Juuson kyydissä kotiin ja kusilammikoiden kautta sänkyyn nukkumaan.

Aamulla heräsin ilman krapulaa jee ja siivosin kämpän, pakkasin ja lähdin Juuson kyydissä Kesärantaan. Leirin pappi vaati, että mie lähden ennen iltaohjelmaa kotiin niin saan levätä tarpeeks ennen pääsykokeita ja niinpä Juuson kyydissä silloin takas kotiin. Kävin tentittävän alueen läpi ja seuraavana aamuna sit Mitun kyydissä Saimialle. Tentti meni ihan jees, ryhmäkeskustelu meni ihan jees ja haastatteluki meni ihan jees, vaikka jännitti sen verra että miulla ois voinut porata lattiaa. Juuso haki miut tän jälkee ja vei miut Kesärantaan jossa pääsin jatkamaan riparia.

Mitäs tuosta riparista, oli ihan mahtava. Leiriläiset oli hiton mukavia jokanen omalla tavallaan ja mein isosporukassaki hommat hoitu hyvin ja oli ihan sikaupeet insideläpät. Kesärannan ruokalista oli kuitenki päässy vaihtumaan ja kuuluisaa salaattikastikettakaan siellä ei enää ollut. Miun ryhmä oli paras, vaikkei voittanutkaa päivän pelejä</3 Käytiin vikana päivänä viel riparirallilla Haminassa, joka oli miun mielestä täysin turha reissu, mutta käytiin kuitenkin siellä yhdessä meksikolaisessa ravintolassa syömässä, joka teki sen että matka ei ollutkaan täysin turha. Omnom:3 Mitu suostu (Kiitos!) kuljettaa meitä sunnuntaina konfirmaatiokierroksella ja täten riparilaiset sai mitä tahto, nii saatii myökin, eli kakkua siis :D

Isoset v.2012.k1

Leirin ja konfispäivän välissä olevana lauantaina poikaporukka juhlisti Juuson, Simon (sekä Mitjan?) synttäreitä paintballin merkeissä. Kokoonnuttiin puoliltapäivin Mitjan residenssille ja alettii riehumaan, välissä tilattiin pitsat ja jatkettiin. Lopuks käytiin viel Kokkosten saunassa ja pihalammessa uimassa. Metäs ryömiminen oli iha parasta, tosin alko kyrsii ku ite hävis muitten oveluudelle. Parhaat synttärit ever, muistoks jäi pari pahannäköstä mustelmaa.

Erkit

Kaiken tän ilosen touhuamisen aikana miekin ehdin kuitenkin tuntemaan itteni yksinäiseks, epähalutuks, väärintehneeks, kykenemättömäksi auttamaan ja kapeakatseiseks. Ehkä fiilikset tästä nousee. Jos ei, niin...no, sille ei voi sit mitään.