Suppressed feelings

Pitkästä aikaan kirjottelen blogitekstii taas koneella, ja voin sanoo että tää on paljon mukavampaa kuin kännykäl sählääminen. Tässä illalla tuli käsittämätön pakko päästä kirjottelemaan, koska tuntuu etten saa pidettyy päätäni oikein kasassa. Intissä pää pysyy sinänsä kuosis kun siellä on niin paljon hommaa ettei siellä ehdi/jaksa ajattelemaan sen ihmeempiä, mutta oon huomannut että sekä näitten ja edellisten viikonloppuvapaitten aikana tavallinen arki alkaa taas vaikuttamaan. Heitetään soppaan lisäks myös äärimmäinen väsymys ja univelka mitä intti kartuttaa niin asdfgdsiopjioangionawiopgn.

Tänään oli meiän LP4 ripariporukan sovittu miitti myllikses ja sinne ilmestykin mukavan verran lössii. Turistiin turhia pitkään, yritettiin pelata pelattiin biitsii ja loppuillast, jolloin suurin osa lössii oli jo kadonnut, mentiin satamaan istuskelemaan. Päivän aikana halusin epätoivosesti haudata jonkun hiekaan, mutta vapaaehtoisten puutteessa mie jouduinkin hiekan alle itse. Pöksyis on vieläki hiekkaa :c Vaikkei kaikil siellä olleilla varmaan ollut kovin kivaa niin miulla ainakin oli. Oli tosi jees nähä näit ihmisii pienen tovin jälkeen ja vaihtaa kuulumisia ku joitain oli oikeesti ollut ikävä. Mein leiripappikin käväs paikalla. Ollaa puhuttu, jos yrittäisin hakee ens kesänä hänen leirilleen jälleen isoshommiin, mutta ajankohta taitaa olla intin kanssa sen verran huono, kun tuskin lomaa voin silloin enää ottaa. Fugg.

Anyway, miitin jälkeen suuntasin Gringos Locosiin syömään kavereitten kanssa ja oli oikein kivaa. Erehdyin taas tilaamaan parilalta, annoskoko oli pieni ja tuli paha mieli :c Täytti se vatsan kuitenkin ja tuli ähky, harmitti vaan kun söin ite sen niin nopeesti. Henkkareita miulla ei ollut mukana, joten ei voitu mennä jatkamaan iltaa mihikään kivaa paikkaan, ja mentiin sitten satamaan pienellä lisäyksellä porukkaan. Retuiltii sataman rengaskeinussa ja pikkase häpesin ku sen ohi kulki yks riparimiitis paikalollu henkilö, joka oli bongannut miun gingerpipan :D

Päivä on ollu aika väsyttävä, hauska mahtava loistava yms. mut siitä huolimatta on aika paska fiilis. Päivän aikana huomasin, että monet tunteet jotka luulin jo käsitelleeni osottautu vaa tukahdetuiks. Illasta ja kotimatkal hiton hämmentyneenä ajattelin hyvin paljon asioita ja olin aika poissaoleva. Lisäks en osannut oikein käyttäytyä näitten omien juttujen vuoks ja huomasin olleeni vahingossa kavereille aika ilkee. Harmitaa myös, kun kuulin että olin viime viikonloppuna viihteellä ollessamme ollut paljon huonommassa kunnossa ku mie ite luulin, enkä tainnut muistaa puoliakaan asioist mitä tapahtu. Toki mie olin sillo jo valmiiks väsynyt, mut on vähä nolo olo siitä että oon päästänyt itteni siihen tilaan.

Huoh, en tällä hetkellä jaksais tuota tunnerumbaa. Toisaalta en oikein haluis puhuu tästä kenenkään kanssa, jonka takia tulikin tarve päästä bloggaamaan mut kaipa miun pitää jossain vaiheessa. Ja niin, kuten mainitsin, oon äärimmäisen väsynyt. Nää vapaat on melkei täytee mätetty kaikkee actionii ja valitettavasti on tullut huomattuu taas se fakta ettei kaikkia voi miellyttää. Pitäis jonkinlainen osa näist vapaista uhrata ihan vaa itselle, mut siit tulee joteki vaa helvetin itsekäs olo.

Onneks on maanantaihin asti lomaa.

Itsekuri

Nyt vituttaa ja lujaa. Noitten alikessujen huutoa on viikonlopun aikana ja jälkeen kuulunut ihan helvetisti ja miuta suoraan sanottuna harmittaa. Miuta harmittaa, että tosiaankin täällä jotku yksittäiset henkilöt perseilee, useimmiten tahattomasti, myös mie, mut eniten harmittaa se, että jotku alikessut huutaa syyttä ja ihan vaan sen huutamisen ilosta. Mie tiiän, että meiän pitää noudattaa kaikkia ohjeita täysin, jotta myö sotatilanteessa voitaisiin toimia kyseenalaistamatta käskyjä, mutta miunkin rimaa on hipastu jo useaa otteesee. Oon jopa kapinoinu, huonoin menestyksin tosin. Ehkä hieman vaikea selittää kun näitä asioita on niin monta, mut vituttaa mielettömästi se, että näitten alikessujen pitäis näyttää meille esimerkkiä, eikä jotku näistä sitä todellakaa tee.

Ite luulen, että jotku näistä on ottanut omana alokaskautenaa nii raskaasti noitten omien alikessujen huutamiset, että ovat päättäneet ryhtyä alokaskouluttajiks vaa laittaakseen vahingon kiertämään. Ei vittu muutenkin, miten ylimielistä käytöstä. Huuto ja muu paskan heittäminen niskaa on ihan hyväks jossain määrin, koska se motivoi meitä tekemään, mut liialla on täysin päinvastane efekti. Muutamal kappaleella näist alikessuist on realistine näkemys siitä mikä on hyvästä ja mikä ei, ja kyllä se myös näkyy siinä että näistä pidetään. Auktoriteettia näillä kuitenkin on ja niin pitääkin, mut tarviiko sen olla ain aggressiivista? Ihmisarvosel käytöksel vois saada paljo enemmä ihmeit aikaa ku sillä että kohtelevat meitä kuin paskaa.

Sitä saa mitä niittää. Toine näistä miun inhokeista on vitunmoinen kiukkupussi, joka ei itseasiassa oo edes alokaskouluttaja, mut tulee huutaa meille, koska ei saanut omia jääkäreitään kuriin. Voivoi. Toinen taas on vitun ylimielinen paska, oikein ärsyttämällä yrittää ärsyttää, että sais syyn sit rankaista meitä, jos reagoidaan siihen. Sama tyyppi iltatarkastusten aikaan yrittää ettimällä ettii virheitä ja oho, jos meiän tupa onkin nii siisti, ettei löydä likaa niin työntää käden sitte lämpöpatterin välii kaivaakseen likaa ja laittaakseen meidät siivoomaan uudestaan koko tuvan.

Miulle verrattiin inttii aikasemmin huonoon rippikoululeiriin. Huono ryhmä, huonot isoset. Tajuun nyt pointin
Ei nää asiat kuitenkaan simputuksen puolelle mee, niin ei näistä voi valittakaan. Hitto. Jos miusta tulee alokaskouluttaja nii miust tulee reilu sellane. Suoraan sanottuna tuntuu siltä, että nää käyttää asemaansa väärin. Mut jos tää on intin virallinen kaava, nii kyl tää järjestelmä sit jossain kusee.

+ on tääl ollu iha kivaaki, miun tupalaiset on tosi kivoi vaik yks onki täys urpo mut juttuu sen kaa silti tulee. Oon oppinut paljon ja tuntuu et kroppa ja kunto kehittyy vauhdilla. Yeah!

353 päivää jäljellä! (ilmeisesti kutsuntapäiväki lasketaa palvelupäiväks)

Intin ekat päivät

Noniin, täällä ollaan, Haminassa, elossa ja hyvinvoivana. Alkujärkytyksestä en oo vielä täysin selvinnyt, mutta päivä toisensa jälkeen on vähentänyt ahdistusta, mikä on tullut tästä suuresta muutoksesta elämään.
Tultiin siis kokoonpanolla minä, Mikko, Juuso ja Mitja mikkobiililla RUKin sotilaskotiin, jossa ilmottauduimme palvelukseen. Tän jälkeen mie kuljetuskomppanian valinneena jouduin eroomaa näistä ja lähdin parin kilometrin päähän Kuljetuskomppanian yksikköön. Kaikenlaista säätöähän siinä ekana päivänä oli, mm. varusteiden hakemista, perustoimintojen opettelua ja parhain; punkkien laittoa ja pinkkojen tekoa. Ei suinkaan mitään pikkutarkkaa hommaa:)

Seuraavaa kahtee päivää sisälty terveystarkistuksii, oppitunteja ja käytännön harjoituksia. Tutuks on tullut asento ja lepo, joita tungetaan jokaiseen väliin. Mutta noitten punkkien teko on kyllä ihan parasta, aamulla tehdään suht helppo aamupunkka ja illalla helppo iltapunkka, mutta homman tekee helvetilliseks pinkan teko. Pinkka on siis taiteltu päiväpeitto, ja sen pitää olla oikean kokoinen, taiteltu oikein. Siinä olevat sinivalkoiset ruudut pitää olla just oikealla tavalla. Mie osaan tuon jotenkuten, mutta ei kaikki. Koko tupa kärsii yhden mokasta.

Miun tupaan kuuluu 9 äijää ja meiän oma alikessu, kaikki on osoittautunu suhteellisen mukaviks tyypeiks ja vasta näin kolmannen päivän päätteeksi ryhmähenki alkaa muodostua. Suurin syy siihen ettei ahdista enää niin paljon on just se, että oon pystyny verkoistoitumaan enkä oo enää ilma kaveria. Muutenki ollaa nyt auteltu toisiamme aamu- ja iltapunkkien teossa, joka on helpottanut kaikkien hommaa paljon. Näitten teossa ei tosiaankaan oo paljon aikaa, mutta meiän tupa pärjää suhteessa muihin oikein hyvin. Parantaa tsäänssei päästä lääkintähommiin.

Siitä huolimatta, että alkaa olla ihan kivaa niin silti fiilistä laskee ilmeisesti initin avainsanoina olevat kiire, väsymys ja tarkkuus. Ekana yönä en saanut unta ollenkaan, jonka takia toisena päivänä oli hieman zombahtanut olo. Viime yönä sitten nukuttikin jo ihan hyvin. Lisäks oon asettanut itelleni riman korkealle, että saisin mahdollisimman hyvät pisteet, jotta ois paremmat nahollisuudet päästä joko lääkintämieheks tai lääkintäaliupseeriks. Molempia paikkoja on hyvin vähän, mut mie lupaan taistella niistä henkeen ja vereen. Kuvaannollisesti. Tää kuitenkin saa miut jatkuvasti ajattelemaan, että pystynkö mie tähän ja haukkaanko nyt liian ison palan. Nii pitkää oon kokenu itteni epäonnistujana, että tekis miel jäädä muiden selkien taakse piiloon, mut miun on pakko taistella vastaan. Tähä asti oon pystyny.

+ ruoka on pahaa
+ kiireen mie oon jo muutamaan otteeseen maininnu, mut mie korostan sitä. Kiire odottamaan.
+ yks RUKin kapteeneista näyttää iha silt American Pien isält, Noah Levensteinilt :D vähänkö hajottaa.
+ lomia on aika kivast, iltavapaat alkaa seuraavan perjantain eli nään Juusoo, Mitjaa ja Mikkoa. Tosin vielä yhdeksän päivää ensimmäisii viikonloppuvapaisii mut sen jälkee kahten viikkona viel VLV.t. Tarkoittaa sitä, että pääsen riparimiittii fuck yeaah!1
ps. sori huolimattomasta kirjotusasusta, kirjottelen kännykällä, enkä jaksa tehä pikkutarkkaa työtä, koska sitä ollaan täällä jo nyt kyllästymiseen asti tehty
-359 päivää jäljellä

See you in 12 months

Noniin, kahentoista tunnin päästä mie ja muutama muu kaveri ollaa toivottavasti enemmän tai vähemmän onnellisesti perillä RUKissa. Siitä se sitten alkaa, intti. Ennen se oli vain juttu mikä alkaa monen vuoden päästä. Vuosista tuli kuukausia. Kuukauksista viikkoja ja niin edelleen pelkkiä päiviä. Nyt se hetki on koittanut ja miun täytyy lähtee pois.

Kuten varmaankin ootte lukenut niin mie oon kuitenkin asennoitunut inttiin positiivisesti. Oikeastaan se on pakko. Intti tulee olemaan miun uus koti seuraavan vuoden ajan, joten miks asennoitua huonosti. Jos kaikki menee halutulla kaavalla niin mie sopeudun sinne nopeasti, hurmaan kaikki miun siis niin ihkulla luonteellani ja pääsen lääkintämieheks. Mitään muuta en toivo kuin tuota lääkintää, jos en siihen pääse niin se on sama miulle mihin mie sit joudun. Mie pistän siis parastani.

Ilmeisesti kahden ensimmäisen viikon aikana tulee olee aika tiukka aikataulu. Iltavapaita ei ole, ja kännykän käyttökin on kait hyvin rajoitettua, joten meistä ei tuona aikana tuu kuulumaan...ellei kiero_seppo uhmaa sääntöjä ja dataile kännykällä peiton alla yöllä, joka mitä todennäköisemmin tulee tapahtumaan.

Mutta ette työ miusta ihan kokonaan pääse eroon, tuunhan mie melkein joka viikonloppu lomille mädättämään teiän aivot ihanilla inttijutuilla, koska eihän miulla muutakaan elämää enää silloin ole. Miun blogikin mitä luultavimmin täyttyy pelkistä inttipäivityksistä, kerron siitä miten kiva päivä miulla oli ku kontattii mutasessa metikössä ja miten marssittiin pyöreen kaupungin ympäri ja sillee. Mutta niistä sitten myöhemmin.

Eilen oli kavereiden kesken meiän läksiäiset. Turistii kaikkee turhaa, syötii yms. mut leikattiinpa meiltä myös letit. En oo ihan vielä tottunut tähän miun uuteen lookiin, mut pää tuntuu hiekkapaperilta kivalta. Tuntu höpöltä ku laitoin pipan päähä, kutitti iha hitosti! Muille kavereille kalju sopi oikein hyvin, mut mie näytän tällaselta vammaselta apinalta jee. Ulkonäkö täsmää ainaki nyt sisimpään:P

Miun siis piti siivota. Enpä siivonnut. Fuuuu! Mut ai niin, tuol mein LP4-leiril ois riparitapaaminen joko kahden tai kolmen viikon päästä olevana viikonloppuna. Toivon kovasti, että pääsen osallistumaan, koska tuplamakupirtelöt ♥

♥    ♠    ♦   ♣

S e e   y o u   i n   1 2   m o n t h s

Climbing to the top

Meen suoraan asiaan. En yksinkertasesti jaksa rypee tuolla pohjalla ja kävelinkin ihan ilosesti taas pinnan yläpuolella suht tyytyväinen asenne elämään ja virne naamallani. Eilisaamuna sain kuitenkin tiedon, etten päässyt sairaanhoitajakoulutukseen ja tänä aamuna tiedon miksi en; ilmeisesti olin reputtanut jonkin pakollisen osion valintakokeista. Pistää miettimään, että oliko se tentti, ryhmäkeskustelu vai henkilökohtainen haastattelu ja huomenna mie taidankin tiedustella asiaa. Vittu et kuitenkin vihastutti, vihasin itteeni, koska olin niin varma että pääsen sisälle, mutta kuinkas kävikään. Miekin sain kokea sen, että itsestäänselvyydeltäkin tuntuvat asiat ei välttämättä aina oo niitä. Sinänsä ei täs mitään, meninki sinne vähän höntsäasenteel ja yhtenä tarkoituksena oli käydä kattomassa millasii nää valintakokeet on. Nyt tiiän. Seuraavalla kerralla oon valmis.

Vituttaa silti ihan mielettömästi, koska oon tottunut siihen että miulta odotetaan paljon ja viime aikoina oon sekä ite joutunu pettymään itteeni muiden pettyessä myös miuhun.

Eilen ku makoilin hyvän tovin ammeessa niin ajattelin näitä inttijuttuja. Täl hetkel Haminas oleva kaveri oli tullu aikasemmi febes selittää näist asioist ja kuulin et oon varmaa ainut joutsenolaisista tuolla kuljetuskomppaniassa. Ilman kavereita siis. Harmittaa vähän, mut toisaalta parempi ettei niitä oo, pääsen vetämään itsenäistä roolia. Tulin myös päättäneeks, että haen johtajakoulutuksee. Myöhemmin ehkä kadun sitä päätöstä, koska siten 12 kuukautta siellä pitäis olla. En anna kuitenkaa maailman talloo miuta pohjalle, mie kiipeen ylös. Mie näytän muille, että mie pärjään siellä. Mie näytän muille, että saan luotua uusia suhteita. Näytän muille, että suoritan palveluksen hyvin ja näytän, että mie takuuvarmasti pääsen sinne ensihoitoon. Ei, mie en näytä muille sitä, mie näytän itelleni, että miusta on siihen.

Miun paheista suurin on kateus. Aina oon ihannoinut muita, toivovani olevani kuin he. Haluavani olla jotain muuta, kuin se huonoin porukasta. Unelmoivani olevani se, joka onnistuu. En siks aina huomaa sitä, missä mie oon ite hyvä, mutta välillä olis hyvä pysähtyä miettimään niitä omia vahvuuksiaan. Jokainen ihminen on parempi jossain kuin muut. Jokainen on hyvä jossain.

Vika viikko lomaa

Yksi viikko lomaa jäljellä, mitäs hittoa, mitä niille 18 muulle lomaviikolle oikein tapahtu :o Aika menee tosiaankin nopeesti ja en nyt oikei tiedä ite et ootanko sitä inttii vai enkö oota. Mie uskon, että siel tulee olee iha kivaa ja näin mut tää odottaminen on vähä kiusallista. Tuntuu höpöltä aatella sitä et tuun olee siel seuraavat 9 kk ainakin. Kunha sinne pääsee ja kotiutuu nii sitten helpottaa tai ainaki hope so.

Fiilikset nyt on ollu mitä on, mut suunta on ollu ylöspäin. Täl viikol oon nyt aktivoitunu ja nähny muutaki sakkii ku pelkästää tuota omaa ydinporukkaa. Keskiviikkon kävin Mitun kaa lenkil ja uimas. Huomasin sen lenkkireissun jälkeen, et miun kunto on keväästä laskenu iha huimasti koska alko väsyttää paljo nopeemmi. Vitostakaa en jaksanu juosta ilma taukoo viime viikol. Muttakun aattelee nii mie toukouun vaa lepäsin laakereillani ilman mitää ihmeellisempii suorituksii ja kesäkuukin meni enimmäksee isostellessa nii ei kait mikää ihmekään. Ja miun tavotteena oli inttii varte päästä parempaa kuntoo:D

Simoakin, yhtä noist lappeenleirin isosista näin tällä viikolla ja perjantaina kävin korvenkyläs moikkaa sorsii ennen inttii. Käytii illal viel BB-viikon avajaisis ja siel vaellelles tuli turistuu turhia tuttujen kans ja törmättyy kirjaimellisesti monee henkilöö. Sorsat laitto miun mukaan niitte vanhan tietokonetuolin mitä ne ei tarvinnu ja no, sainpahan nyt ite ehjän. Tuo entine nimittäi on iha kaatopaikalt löydetyn näköne.

Eile käytii Markuksen kaa myllysaares uimas ja alottelee iltaa varten ja tuli huomattua miten paljo lokit tykkää sipseistä. Yhelle lokille ku heitti palan nii koht siin yhen lokin rinnalla oliki kolmekymment lintuu. Aluks nauratti mut sit tuli pelko paskasateesta, onneks ei käyny mtn:DD Illal käytii apinas Markuksen kamun keikalla ja jossai vaiheessa päädyttii sit satamaan. Satamasta apsille ja joku sai loistoidean et rillataa maissii ja makkaraa, ostettii sellaset ja mentii magen huigeelle grillille, syötii hyväl ruokahalul ja lähettii veks. Jäin Markuksen luokse yöks ja nyt aamul sit krapulaisena mäkkiaamupala ja junal kotia.

D'oh, miun kämppä on melkei ku ydinsodan jäljiltä, ollu jo ylppäreist asti. Ei oo kerenny/jaksanu/kiinnostanu muutaku sotkee kämppää lisää. Pitäis jaksaa kuiteki raivata tätä kaaosta täält enne inttii nii ei tarvii lomil sit ressata täst. Saa nähdä onnistuuko, joku mukava aamuyö vois yrittää.

Oon myös innostunu nyt soittelee kitaraa. Aina enne miun motivaatio on kariutunu noihi hiton barré-otteisiin kun ei vaa miun sormet oo suostunu yhteistyöhön, mut nyt oon hokannu jotai mitä enne en ja Simoki anto torstaina muutaman vinkin nii täst sitte se lähti. Pari kappaletta menee säestäen jo jotenkuten. Sääli että vasta tässä vaiheessa alan oppia, kun ripareillaki ois ollu kiva soittaa mutta noh, kaipa täst on jotain käytännön hyötyä joskus myöhemminkin.