Fuck yeah, kuten otsikkokin sanoo niin miulla on suurinpiirtein 4 kk enää palvelusaikaa jäljellä. Ei enää paljon lähtötilanteeseen nähden. Intist nyt muutama asia näin lyhyesti:
♥ Toissa viikol mie oli varuskuntasairaalan päivystäjän + kiinni, ja sen jälkeen miul saatto olla pienmuotone päivystyspsykoosi.
♦ Miul on todennäkösesti enää yks ginesviikonloppu eessä ja päivystystä sekin. Muuten viikonloput lomilla!
♣ Viime viikol harjoteltii siviiliensiapujuttui ja meille järjestettii muutama case-tapauski.Täl viikol ryynättii taisteluensiavun parissa ja samankaltasia harjotuksia myös
Mjoo, oon huomannut, että miuta ei enää ahdista olla intissä. Aikaisemmin lomilta paluu oli jotain aivan kamalaa ja uusi aamu tuntu toinen toistaan inhottavammalta. Mut nyt ku oon näitten hommien parissa jotka kiinnostaa miuta oikeasti nii näyttää siltä että juna on kääntynyt. Toisinaa mie huomaan, etten oo laskenu aamuja seuraaviin lomiinkaa vaa ne tulee eteen iha yllättäen. Tän takia miust alkaa näyttää siltä, että se ensihoito/sairaanhoito on se oikee ammatti miulle. Noiden juttujen parissa ainaki ollaan oltuki tääl intin puolella.
Lisäks oon ressannu edellee tuot tulevaa muuttoa sitten tuonne jonnekin päin lappeenrantaa. Tiiän, et jotenki selviän mut tällä hetkellä tuo asunto on ongelma. Yksiöt on kalliita ja sijainnin puolesta ei löydy oikein kelpo asuntoja, mut soluun en oo menossa. En ainakaa haluais. Tilannetta helpottais huomattavasti myös se, jos ois varma opiskelupaikka nii asunnonki pystyis hankkimaa ilman pelkoa siitä, että oisin hankkinut sen ns. turhaan. Oon suht varma, että pääsen sisää sinne ensihoitoon, mut jos en pääsekkää nii sit kilisee ja pahasti. Mut ehkäpä se meinais sit sitä, että tulevaisuudella on miun varalle muuta. Nuorten parissa kenties.
torstai 21. helmikuuta 2013
lauantai 2. helmikuuta 2013
Will I ever be
En ookkaa aikoihi kirjotellu. Sori, ei oo jaksanut, kerennyt tai muutenkaa innostanut. Mutta nyt, rakkaat lukijani, tarjoan tyydytystäni janoonne ja avaan sanaista arkkuani jälleen kerran.
Ensinnäkin alkuvuoden tapahtumista jotain. Intissä uudet mortit tuli taloon ja johtajakaus pääs alkamaan. Oon tykännyt tehdä noita lääkintäpuolen juttuja ja ollu muutenki suht rentoo. Mitä nyt tosin olin pari kertaa kipeenä ku jonkinlaista pöpöö olin saanu, mut niistä selvittiin hengissä.
Itseasiassa olin vähällä pilata omat yllätyssynttärijeboujuhlat sairastumalla, mut miut onnistuneesti kuitenkin tuotiin paikalle enkä mie hölmö ja yksinkertainen seppo tajunnut mitään ennenkuin vasta pileit varten vuokratun majan kuistilla. Paikalle oli päässy paljon kavereita ja osaa en ollut nähnyt aikoihin, joten olin aika hämilläni. Lisäks nää oli tehnyt miulle lahjaks videokoosteen eri tahoilta, jossa frendit onnitteli miuta ja kertoili kukin jotain kivaa miusta. Ties kui moneen kertaan oon kattonu tuon videon jo nyt ja valehtelematta joka kerta nostanu pisaran silmää. Laittaisin videon tänne blogiin mut oon taas vaihteeks laiska enkä jaksa pelleillä tuon kaa. Tosin ehkä sen on ihan hyvä pysyä miulla itelläni. Mut tosiaan juhlat meni hienosti, ja pienest sairaspöhnäst huolimatta miulla oli todella upea ilta. Kiitos.
Puhutaanpa astetta syvemmistä jutuista. Mie en juurikaan intin alkamisen jälkee oo puhunut omista tunteistani, mielipiteistä ja muusta tuollasesta paskasta, joka meitä kaikkia piinaa aika ajoin. Kehittelin itelleni jonkinlaisen muurin ja vain niukasti oon muille kyennyt kertoa mitä miun elämään oikeasti kuuluu kysyttäessäkin. En tiiä tarkaa syytä miks näin on, mut veikkaan että edellisen kevään ja kesän erittäin tunnepitoiset tapahtumat heitti miut niin suurille kierroksille, että päätin alitajuisesti iskee jarrut pohjaan. Älä puhu asioista, niin aikanaan et myöskään ajattele niitä. Intin tiivis arki on tukenu tätä mallia ja asiat on menny ihan hyvin tähän asti.
Nyt parin viime viikon aikana miun muuri on lähtenyt lohkeilemaan, ku muutaman satunnaisen henkilön kanssa ollaa puhuttu syvällisii. Miun emotionaalinen kytkin vaihto asentoa ja sydämeen sattuu taas uudelleen. Lisäks pari tilannepäivitystä on herättnyt miussa sen saman katkeruuden, surun ja huolen mikä miuta ennen vaivas. Huomaan, etten oo joistain jutuista kuitenkaan päässyt täysin yli ja ne vaatii oman prosessinsa selvittelyyn. Mie myös näen, miten miun läheiset suhteet on kutistunut pieneen möykkyyn. Osittain syynä ehkä oma kilpiasenne sekä intin aikaansaama kiire ja väsymys, mutta oisin myös joiltain henkilöiltä odottanut toisenlaista toimintaa. Välillä oon luullu leikkiväni köydenvetoo pelkästää itekseni. Miulla on oikeesti joitain kavereita todella ikävä.
Eikä pelkästään ihmissuhteet vaivaa vaan myös vähän sekalaiset asiat. Miul on mielettömästi salaisuuksia, mistä en oo kellekään puhunut ja joista en aio puhuakaan. Välillä kuitenkin tulee hetkiä, jolloin sen taakan alle meinaa oikeasti musertua. Arkiselta puolelta vaivaa taas nuo, mistä aiemmin oonkin jo kertonut. En oo vieläkään hankkiutunut tuosta miun entisestä pianosta eroon ja murhe uuden kämpän hankkimisesta ja opiskelupaikan saamisesta vain kasvaa.
Tuon palaavan synkkyyden keskellä mie havahduin aika randomisti pohtimaan, että mitä sitten kun joku miun ystävä kuolee. Mitä sitten, kun joku miun perheenjäsen kuolee? Miulla ei oo koskaan aikaisemmin kuollut tärkeitä henkilöitä miun elämässä. En oo koskaan nähnyt kuollutta ihmistä. Mut mie tiiän, että jossain vaiheessa tulee aika ku mie joudun konkreettisesti kokemaan tuon menettämisen tuskan. Mie taistelen jo pelkän ajatuksen kanssa. Hirvittää ajatella, mitä käy sen tapahtuessa.
Mutta noh. Tekstin kevennykseks jotain värikkäämpää. Miun kämppä on totaalisessa kaaoksessa, ja mie valehtelen itelleni kertoessa että mie siivoan sen huomenna. Hävettää tää sotkuisuus ku en kehtaa kutsuu tänne ketää ja joidenkin kanssa on ollut jo pitempään puhetta että miun pitäis kutsua...:D Toiveikkaana mie kuitenkin uskon vielä joku päivä löytäväni lattian tuolta jostain!
Lisäks oon mättäny paljon vampyyripäiväkirjoi ja muuteki hyväkskäyttäny netflixii aivan liikaa. Kävin myös luovuttaa tänää verta ja tuli kiinalaistaki taas mätettyy. Meinasin oksentaa tänäiltan mustapapukanat tosin lattialle ku olin vähä pöhnäs eheh.
Seuraavaan kertaan - ehkä jaksaisin taas päivitellä tätä hiukan useampaan tahtiin. Tj-luku 138 eli kohta pois ja sillee. Zau!
Ensinnäkin alkuvuoden tapahtumista jotain. Intissä uudet mortit tuli taloon ja johtajakaus pääs alkamaan. Oon tykännyt tehdä noita lääkintäpuolen juttuja ja ollu muutenki suht rentoo. Mitä nyt tosin olin pari kertaa kipeenä ku jonkinlaista pöpöö olin saanu, mut niistä selvittiin hengissä.
Itseasiassa olin vähällä pilata omat yllätyssynttärijeboujuhlat sairastumalla, mut miut onnistuneesti kuitenkin tuotiin paikalle enkä mie hölmö ja yksinkertainen seppo tajunnut mitään ennenkuin vasta pileit varten vuokratun majan kuistilla. Paikalle oli päässy paljon kavereita ja osaa en ollut nähnyt aikoihin, joten olin aika hämilläni. Lisäks nää oli tehnyt miulle lahjaks videokoosteen eri tahoilta, jossa frendit onnitteli miuta ja kertoili kukin jotain kivaa miusta. Ties kui moneen kertaan oon kattonu tuon videon jo nyt ja valehtelematta joka kerta nostanu pisaran silmää. Laittaisin videon tänne blogiin mut oon taas vaihteeks laiska enkä jaksa pelleillä tuon kaa. Tosin ehkä sen on ihan hyvä pysyä miulla itelläni. Mut tosiaan juhlat meni hienosti, ja pienest sairaspöhnäst huolimatta miulla oli todella upea ilta. Kiitos.
Puhutaanpa astetta syvemmistä jutuista. Mie en juurikaan intin alkamisen jälkee oo puhunut omista tunteistani, mielipiteistä ja muusta tuollasesta paskasta, joka meitä kaikkia piinaa aika ajoin. Kehittelin itelleni jonkinlaisen muurin ja vain niukasti oon muille kyennyt kertoa mitä miun elämään oikeasti kuuluu kysyttäessäkin. En tiiä tarkaa syytä miks näin on, mut veikkaan että edellisen kevään ja kesän erittäin tunnepitoiset tapahtumat heitti miut niin suurille kierroksille, että päätin alitajuisesti iskee jarrut pohjaan. Älä puhu asioista, niin aikanaan et myöskään ajattele niitä. Intin tiivis arki on tukenu tätä mallia ja asiat on menny ihan hyvin tähän asti.
Nyt parin viime viikon aikana miun muuri on lähtenyt lohkeilemaan, ku muutaman satunnaisen henkilön kanssa ollaa puhuttu syvällisii. Miun emotionaalinen kytkin vaihto asentoa ja sydämeen sattuu taas uudelleen. Lisäks pari tilannepäivitystä on herättnyt miussa sen saman katkeruuden, surun ja huolen mikä miuta ennen vaivas. Huomaan, etten oo joistain jutuista kuitenkaan päässyt täysin yli ja ne vaatii oman prosessinsa selvittelyyn. Mie myös näen, miten miun läheiset suhteet on kutistunut pieneen möykkyyn. Osittain syynä ehkä oma kilpiasenne sekä intin aikaansaama kiire ja väsymys, mutta oisin myös joiltain henkilöiltä odottanut toisenlaista toimintaa. Välillä oon luullu leikkiväni köydenvetoo pelkästää itekseni. Miulla on oikeesti joitain kavereita todella ikävä.
Eikä pelkästään ihmissuhteet vaivaa vaan myös vähän sekalaiset asiat. Miul on mielettömästi salaisuuksia, mistä en oo kellekään puhunut ja joista en aio puhuakaan. Välillä kuitenkin tulee hetkiä, jolloin sen taakan alle meinaa oikeasti musertua. Arkiselta puolelta vaivaa taas nuo, mistä aiemmin oonkin jo kertonut. En oo vieläkään hankkiutunut tuosta miun entisestä pianosta eroon ja murhe uuden kämpän hankkimisesta ja opiskelupaikan saamisesta vain kasvaa.
Tuon palaavan synkkyyden keskellä mie havahduin aika randomisti pohtimaan, että mitä sitten kun joku miun ystävä kuolee. Mitä sitten, kun joku miun perheenjäsen kuolee? Miulla ei oo koskaan aikaisemmin kuollut tärkeitä henkilöitä miun elämässä. En oo koskaan nähnyt kuollutta ihmistä. Mut mie tiiän, että jossain vaiheessa tulee aika ku mie joudun konkreettisesti kokemaan tuon menettämisen tuskan. Mie taistelen jo pelkän ajatuksen kanssa. Hirvittää ajatella, mitä käy sen tapahtuessa.
Mutta noh. Tekstin kevennykseks jotain värikkäämpää. Miun kämppä on totaalisessa kaaoksessa, ja mie valehtelen itelleni kertoessa että mie siivoan sen huomenna. Hävettää tää sotkuisuus ku en kehtaa kutsuu tänne ketää ja joidenkin kanssa on ollut jo pitempään puhetta että miun pitäis kutsua...:D Toiveikkaana mie kuitenkin uskon vielä joku päivä löytäväni lattian tuolta jostain!
Lisäks oon mättäny paljon vampyyripäiväkirjoi ja muuteki hyväkskäyttäny netflixii aivan liikaa. Kävin myös luovuttaa tänää verta ja tuli kiinalaistaki taas mätettyy. Meinasin oksentaa tänäiltan mustapapukanat tosin lattialle ku olin vähä pöhnäs eheh.
Seuraavaan kertaan - ehkä jaksaisin taas päivitellä tätä hiukan useampaan tahtiin. Tj-luku 138 eli kohta pois ja sillee. Zau!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)